sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Queenstown, Uusi-Seelanti - extremeurheilua osa 2

 

Eilen meillä oli oikein tehopäivä. Kävimme ensimmäiseksi varaamassa ratsastuksen Lord Of The Rings -maisemissa. Näin saimme kaksi kärpästä yhdellä iskulla - ratsastuksen ja samalla näkisimme suosittujen elokuvien kuvauspaikkoja (esim. Wolverine ja Narnia). 

Toinen tehtävä tälle päivälle oli kuljetuksen järjestäminen eteenpäin siirtymiseen. Kävimme kysymässä autovuokraamosta mahdollisia "siirtoautoja". Veisimme auton autovuokraamon puolesta  takaisin lähtöpaikkaan, eli auto olisi meillä vuokralla, mutta se olisi paljon halvempi. Sopiva auto löytyi maanantaille. Siirtäisimme sen Greymouthiin ja matkaan olisi aikaa kolme päivää. Kerkeämme hyvin yöpyä pari yötä jäätiköllä Franz Josefissa. 

Viimeinen päivä Queenstownissa. Heräsimme aamulla aikaisin, koska bussi tulisi hakemaan meitä klo 8.30 ratsastusretkelle. Bussimatka kesti 45 minuuttia. Aamu näytti synkälle, mutta ratsupaikkaan saapuessamme taivas näytti selkeytyvän. Kypärät päähän ja saappaat jalkaan, siitä se matka alkaa.

Jatkoimme tallilta vielä vähän matkaa bussilla kohti lähtöpaikkaa, jossa hevoset odottelivat meitä. Sitten vain ratsaille ja matkaan. Meitä oli kaiken kaikkiaan n. 10 henkeä ihastelemassa tätä niin ihanaa luontoa. Oppaat kertoivat meille aina aika ajoin mitä elokuvia ja kohtauksia missäkin kohdassa oltiin kuvattu. Näimme mm. Lord Of The Ringsin: Isengardin (Rautapiha), joka näkyy yllä olevassa kuvassa (torni vain puuttuu, mutta käymme katsomassa sitä sitten Wellingtonissa) sekä Amon Henin (metsän jossa Boromir kuoli). Itse ratsastus sujui kuvaamisen ohella hyvin, jopa Miikalta, vaikka hänen hevosensa ryntäilikin välillä sinne tänne. Reissu oli ihan liian aikaisin ohi, vaikka jalat olivatkin ihan toista mieltä. :)

Bussi vei meisät takaisin Queenstownin keskustaan, josta ostimme nälkäämme Fergburgerista jättiläishampurilaiiset ja menimme tuttuun tapaan nauttimaan niitä järven rantaan. Paikkaa oltiin kehuttu meille kovasti ja odotukset olivat korkealla. Totesimme, että hamburilaiset olivat kuin jättikokoisia kotitekoisia burgereita. Mutta kyllä niillä nälkä lähti.

Nyt valmistaudumme nukkumaan ja huomiseen siirtymiseen.

-Maiju

4 kommenttia:

  1. Ootte saaneet upeita kokemuksia jo tähän mennessä enemmän, kuin tällainen normi pallontallaaja kahden elämän aikana. Onneksi "Örkit ja Zörkit" eivät häirinneet teidän ratsastusta, olis voinut jäädä muutama kuva Miikaltakin ottamatta.

    VastaaPoista
  2. Mitähän te vielä keksittekään tehdä? Todella hienoa, että teillä on mahdollisuus kokea kaikki tuo ja voimme seurata matkaanne täällä kotomaassa.

    VastaaPoista
  3. Vieläkö on kankku hellänä? On teillä huikeita harrastuksia huikeissa maisemissa.On ollut mukava seurata reissuanne ja onneksi matkanne jatkuu, että mekin pääsemme matkalle maailman ympäri.

    VastaaPoista
  4. Huh huh!Kaikkea te uskallatte kokeilla!On kiva lueskella matkanne edistymistä ja huikeita kokemuksianne.Turvallista ja ihanaa lomaa maailmanmatkaajille!t:Riikka ja Pasi ja pojat

    VastaaPoista