Indoonesia, Bunaken - Aika pakata räpylät ja snorkkelit

Mantereella viettämämme ajan jälkeen oli ihanaa taas pulahtaa veteen. Illalla, retkeltä takaisin tultuamme, ilmoitimme että haluaisimme sukeltaa vielä viimeisen kerran. Perjantaina kun sukeltaminen ei enää ole suotavaa, sillä lentomme lähtee lauantaina aamupäivästä. Nautimme aamupäivän kahdesta sukelluksesta ja veneellä olemisesta niin hyvin kuin osasimme. Sukeltaminen tuntui tällä kertaa ihan oikeasti fundivingilta ihan niin kuin kuuluukin. Ainoa ongelma oli, että jostakin kumman syystä minua alkoi muutaman kerran oikein kunnolla yököttämään regulaattorin suussa pitäminen. En tiedä mistä se johtui, mutta sain kuitenkin koottua ajatukseni veden alla ja pystyin sivuuttamaan yökötyksen tunteen. Muuten päivän kaksi sukellusta olivat oikein nautittavia vaikka emme nähneetkään odottamaamme paholaisrauskua. Näimme kuitenkin onneksemme skorppionkalan, joka oli maastoutunut täydellisesti pohjaan. Hetken seuraamisen jälkeen kala alkoi kuitenkin liikkumaan ja vilautti meille todella värikkäät sivuevänsä. Skorppionikalan lisäksi oppaamme kaivoi korallin joukosta paljon pieniä rapuja ja merietanoita. Näitä hyvin hyvin pieniä otuksia joutui tihrustamaan oikein kunnolla, jotta saimme edes jotain selkoa niiden muodosta.

Näin kymmenen sukelluksen jälkeen tuntuu, että tästä se sukeltaminen vasta alkaa. Nyt perusasiat ovat hyvin hallussa ja veden alla voi keskittyä oleellisiin asioihin. Toivottavasti päästään lähiaikoina sukeltamaan uudestaan ja pitämään taitoa jollain tavalla yllä. Suomen vesissä sukeltaminen kun ei oikein houkuttelevalta kuullosta. Sukeltaminen, vaikka se kallis harrastus onkin, on sellainen kokemus, jota suosittelen ihan kaikille. Ja mitä kurssin suorittamiseen tulee, uskon sen olevan oikeastaan välttämätön, jotta pystyy huolettomasti nauttimaan itse sukelluksesta. Lisäksi se tuo varmuutta ja turvallisuuden tunnetta kun tietää itsekin miten tulee toimia missäkin tilanteessa. Täällä sukeltamaan opetteleminen oli tehty meille ehkä vähän liiankin helpoksi suomalaisen kouluttajan ansiosta. Lisäksi pienet ryhmät (olimme tosiaan Miikan kanssa kahdestaan kurssilla) mahdollistavat oppimisen ihan eri tavalla kuin isommissa ryhmissä, joista olen kuullut tarinoita muilta sukeltajilta. Kurssin jälkeen meillä oli oikeasti luottavainen mieli. Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavia sukelluskohteita.

Tosin ei tuo snorklaaminenkaan täällä hullumpaa ole. Olimme tänään vielä viimeisen kerran snorklailemassa. Olimme mielissämme sillä näimme paljon erilaisia kaloja, isompia ja pienempiä. Nautimme viimeisistä silmäyksistä vedenalaisesta maailmasta oikein urakalla. Olimme liikuttuneita kun näimme lopuksi vielä kaksi kilpikonnaa. Toinen kävi ihan vierestämme pinnalla hengittämässä ennen kuin mönki takaisin pieneen koloseen allamme. Tähän oli hyvä lopettaa tämän kertainen vedenalainen tutkimusmatkamme.

Loppu päivä kului lepäillen ja pikkuhiljaa pakkaillen. Olimme saaneet taas kerran levitettyä lahjakkaasti kaikki vähäiset omaisuutemme pitkin mökkiä. Illallisella haikean mielen voitti ajatus siitä, että saisimme pian jotain muuta syötävää. Ehkä tuoretta salaattia ja kunnon pihvi. Lähdemme huomenna aamulla veneellä kohti Manadoa ja lentokenttää. Häämatkasta jäi ihana muisto ja olemme taas monta kokemusta rikkaampia. Nyt on aika hetkeksi palata Suomen arkeen. Tosin seuraava matka on jo suunnitteella. Kiitos lukijoille, kotona nähdään!

- Maiju      

Indonesia, Tomohon - Kummituseläimiä

Lomapäivät alkavat uhkaavasti käydä vähiin ja kotiinlähtö lähestyy vääjäämättä. Tosin tällä hetkellä tuntuu siltä, että kotiinkin on välillä kiva mennä. Etenkin kun häälahjat on vielä avaamatta. Kotiruoka on myös yksi asia mitä jo kovasti kaipaamme. Täällä kun kanan, riisin ja kalan eri variaatiot alkavat jo kovin kyllästyttämään.

Viidakkoretki alkoi odottavin mielin, oli mukavaa kokea ja nähdä välillä jotain muutakin "merielämän" ohella. Pakkasimme muutaman vaihtovaatteen sekä pitkät vaatteet reppuun (vuoristossa on kuulemma yöllä jopa kylmä). Aamupalan jälkeen kahlasimme veneelle ja suunnistimme kohti Manadoa. Meidän lisäksi retkelle lähti myös täällä meille tutuksi tullut pariskunta. Kuski oli meitä satamassa odottamassa ja ehdotti, että voisimme mennä aluksi läheiseen ostoskeskukseen ostoksille, jos halusimme. Emme pistäneet vastaan varsinkin kun kuulimme, että lähellä on McDonald´s. Kävimme nostamassa hieman paikallista rahaa ja kiertelimme hetken ostoskeskuksessa. Vaatteet olivat kuitenkin meidän makuumme hieman outoja, joten emme saaneet tuhlattua yhtään rahaa. Suuntasimmekin pian mäkkiin, josta tilasimme malttamattomina big mac-ateriat. Täytyy kyllä tunnustaa, että hyvää se oli vaikka eihän paikallisessakaan ruoassa mitään vikaa ole, mutta kaikkea kohtuudella.

Maittavan lounaan jälkeen nappasimme vielä mukaamme suklaakakkupalan ja suklaamuffinsin ja lähdimme ajelemaan Tomohonia kohti. Noin puolivälissä matkaa meidän olisi tarkoitus pysähtyä viidakossa, jossa toivon mukaan näemme kummituseläimiä. Suklaakakku tyydytti makeannälän hetkessä ja pian rupesinkin jo katumaan koko kakkupalan syömistä. Tie oli äärimmäisen mutkainen ja kuoppainen, joten en voinut välttyä matkapahoinvoinnilta. Perillä opas oli meitä odottamassa ja ensi töiksemme lähdimme etsimään apinoita. Metsässä on kuulemma kolme eri apinaryhmää (Rambo 1,2 ja 3), joissa yhdessä ryhmässä saattoi olla jopa 80 yksilöä. Meidän ei tarvinnut kovin kauan kävellä kun kuulimme jo ensimmäisten apinoiden ääntelyä. Pienet apinat pysyttelivät turvallisen matkan päässä meistä, kun taas isommat urokset uhittelivat ja yrittivät ajaa meitä pois. Seurailimme hetken apinoiden touhua, jonka jälkeen jatkoimme matkaa syvemmälle metsään. Metsä oli vaikuttava isoine puineen, vaikkakaan se ei näyttänyt juuri lainkaan sille, millainen käsitys minulla on viidakosta. Pian tulimme ison puun luokse, jossa oli paljon pieniä koloja. Oppaamme viittoi meitä lähemmäs. Puun kolosta paistoi kaksi isoa silmää. Puusssa asusti kuulemma kuusi kummituseläintä, joista näimme ainakin  puolet. Kummituseläimet olivat paljon paljon pienempiä mitä osasimme kuvitella, mutta sitäkin sulloisempia. Kameralla näistä suloisista otuksista oli vaikea saada kuvaa, sillä salamaa ei voinut käyttää ja hämärä alkoi jo laskeutua metsään. Hetken näitä valloittavia eläimiä seurattuamme paikalle saapui muitakin turisteja, jotka melusivat ja osoittelivat kummituseläimiä kirkkailla valoilla silmiin. Yhden kummituseläimen ilme näytti sen seurauksena hyvin vihaiselle. Luonnonläheinen tunnelma hävisi hetkessä. Minua harmittaa noiden valloittavat eläimien puolesta suuresti. Toivon vain, ettei tulevaisuudessa turistien määrä ainakaan lisääntyisi. Jatkoimme matkaa ja pian oppaamme huomasi korkealla puussa taas jotakin. Kaksi kuskusia, opas viittoili. Kuskusit olivat kuitenkin niin korkealla puussa, ettei niiden ulkonäöstä oikein paljaalla silmällä saanut selkoa. Kameran zoomilla saimme siitä kuitenkin jonkinlaisen käsityksen. Vau, olimme nähneet paljon uusia eläimiä villinä omassa elinympäristössään.

Oli aika palata autolle ja jatkaa matkaa kohti Tomohonia. Mutkaiset tiet lisääntyivät ja minulla alkoi olla jo todella huono olo. Onneksi kuskimme ehdotti meille hetken ajamisen jälkeen  illallista. Söimme paikallisessa ravintolassa riisiä ja erilaisia kastikkeita ja kanaa; paikalliseen tapaan sormin tietysti. Illallisen jälkeen silmäluomet alkoivat olemaan todella raskaat. Saavuttuamme majapaikkaamme ei unta tarvinnutkaan kauaa houkutella. Majapaikka oli metsässä, mutta silti aivan asutuksen vieressä. Ympäristö oli kyllä kiletämättä hieno ja mökitkin suurinpiirtein samaa tasoa kuin Bunakenilla. Kyllä täällä kelpaa yö nukkua.

Aamulla kuski tuli meitä kahdeksan aikaan hakemaan ja olimme valmiit kiipeämään tulivuorelle. Tällä alueella on monia tulivuoria ja suurin osa niistä on aktiivisia. Viime viikolla yksi tulivuorista purkautuikin tässä lähellä, harmiksemme emme sitä kuitenkaan nähneet. Tämä vuori jolle kiipeäisimme ei kuitenkaan ole näyttänyt purkautumisen merkkejä ja viime purkauksestakin oli runsaasti aikaa. Vaikka onhan se aina jännittävämpää kiivetä tulivuorelle kun tietää sen olevan aktiivinen (kuten kaikki täällä ovat?). Matkalla poimimme kyytiin oppaan, joka sulloitui tavaroittemme sekaan takakonttiin. Päätimme käydä ensimmäisenä markkinoilla katsomassa paikallisia herkkuja. Opas kierrätti meitä eri osastoilla ja kertoi meille  paljon erilaisista vihanneksista ja yrteistä. Seuraavaksi oli vuorossa lihaosasto jossa myytävänä oli muun muassa sikaa, lepakkoa, käärmettä ja koiraa. Kaikki eläimet olivat tunnistettavia, sillä ne olivat kokonaisina esillä. Onneksi emme nähneet koiria elävänä.

Markkinahumun jälkeen jatkoimme autolla vähän matkaa vuorta ylös. Oppaamme oli kuitenkin sitä mieltä, että kävelisimme pari viimeistä kilometria ja täytyy sanoa, että se oli kyllä ihan hyvä idea. Saimme ainakin liikuntaa (jota täällä ei ole tullut juurikaan harrastettua) ja näimme hienoja paikallisia maalaismaisemia. Alkupätkä meni leppoisasti, mutta viimeinen 200 metriä oli melkoista kapuamista. Pääsimme kuitenkin huipulle ja edessämme avautui iso kraateri, jonka pohjalla oli pieni lampi. Kyllä kannatti kiivetä. Kiersimme vielä lopuksi korkean heinikon peittämää polkua pitkin kraaterin toiselle puolelle. Olimme valinneet hyvän päivän retkelle sillä päivä oli suhteellisen pilvinen, eikä keskipäivän kuuma aurinko päässyt korventamaan nahkaamme. Hetken maisemia ihailtuamme palasimme samaa reittiä takaisin, jätimme oppaamme Tomohoniin ja jatkoimme matkaa kohti "väriä vaihtavaa" järveä.

Järven nimeä en oikein ymmärtänyt, sillä järvi vaihtoi väriä auringon mukaan siinä missä muutkin järvet. Veden väri oli tavallisesta järvestä poiketen kuitenkin vihreä. Järvi ja ympäröivä maisema oli hienoa ja vesi houkutteli meitä pulahtamaan sinne. Rikin takia järveen ei kuitenkaan voi mennä, eikä sielä ilmeisesti asukaan mitään. Näimme kuitenkin muutaman sorsan työntävän päätään veteen ja ihmettelimme miten niiden nokka kestää rikkiä. Lähempää katsottuna niiden naama kyllä kieltämättä näytti siltä, että sitä oli uitettu jossain vettä vahvemmassa. Söimme järvellä vielä friteerattuja banaaneja suklaan ja chilin kera.

Ajoimme jonkin matkaa eteenpäin ja pysähdyimme lounaalle paikalliseen pikaruokaravintolaan. Istuimme pöytään ja eteemme kannettiin ainakin 15 erilaista lisuketta riisin seuraksi. Söimme ja maistelimme hyvällä ruokahalulla vaikka suurin osa ruoista olikin meidän makuumme liian tulisia. Mahat täysinä loppumatka takaisin Manadoon sujui hyvin, vaikkakin erittäin hitaasti ruuhkaisen liikenteen vuoksi. Olimme ilmoittaneet resorttiimme että olisimme kahden aikaan satamassa, josta vene hakisi meidät takaisin saarelle. Olimme kuitenkin liikenteen vuoksi hieman  myöhässä, mutta se ei näyttänyt ketään haittaavan. Sanoimme hyvästit matkaa kohti tuntematonta määränpäätä jatkaville reissukavereillemme ja hyppäsimme veneeseen. Takaisin palattuamme nukuimme ennen illallista päiväunet. Ne olivat enemmän kuin tarpeen raskaan reissun jälkeen. Päiväunien ja illallisen jälkeen olimme taas täynnä energiaa ja päätimme lähteä huomenna vielä viimeisen kerran sukeltamaan.

- Maiju      

Indonesia, Bunaken - Sukellusta ja saunomista

Jos katsot tarkkaan voit nähdä merihevosen.

Menihän siinä kaiken kaikkiaan neljä päivää sairastaessa. Tässä on ollut vähän maha sekaisin itse kullakin, mutta Miika kun ryhtyy johonkin niin siihen ryhdytään sitten kunnolla. Päivät menivät oikeastaan syödessä, nukkuessa ja kirjaa lukiessa. Mutta täytyy sanoa, että kyllä neljäs päivä joutenoloa tuntui jo ylivoimaiselle ja kroppa vaati jotakin aktiviteettia. Vaikka Miikan kunto ei neljäntenä päivänä ollut vielä paras mahdollinen päätimme käydä kuitenkin vähän snorklailemassa. Vuoroveden takia päätimme aloittaa snorklailun tämän resortin edustalta ja uida seinämän myötäisesti seuraavalle resortille, josta myös matalan veden aikaan pääsee rantaan. Alkumatka sujui hyvin, mutta noin puolessa välissä matkaa Miikan jalka alkoi kramppaamaan ja tuntui, että olimme sittenkin haukanneet liian ison palan. Eikä kohtalaisesta vastavirrastakaan ollut yhtään apua. Matkaa oli vielä paljon jäljellä, emmekä kumpikaan oikein pystyneet nauttimaan snorkalilusta kun tähyilimme jatkuvasti rantaan olisimmeko jo perillä. Vihdoin näimme kuitenkin merkkipoijun ja pääsimme turvallisesti rantaan. Minä näin matkalla hienon värikkään rauskun, mutta Miikan hoputtaessa en ehtinyt jäädä tutkailemaan sitä sen tarkemmin. No ehkä parempi onni ensi kerralla. Raskaasta uintireissusta huolimatta päätimme lähteä seuraavana päivänä sukeltamaan. Sukeltaessa kun yleensä voi vain mennä virran mukana ja katsella "kala elokuvaa".

Miikalle ei oikein vieläkään mainaa ruoka maistua, mutta takana on silti jo kaksi onnistunutta sukelluspäivää. Ensimmäisenä sukelluspäivänä menimme sukeltamaan samaan paikkaan, jossa sukelsimme ensimmäiset sukelluksemme. Se ei meitä kuitenkaan haitannut sillä tiesimme, että näkisimme siellä paljon kilpikonnia. Harmitti vaan kun emme tajunneet pyytää kameraa sille päivälle lainaan. Oli ihanaa taas hypätä mereen. Näimme kuin näimmekin ensimmäisellä sukelluksella paljon kilpikonnia, isompia ja pienempiä. Näimme myös leijonakalan ja sitä katsellessa oppaamme silmään osui myös vieressä lymyilevä kivikala. Se oli niin hyvin maastoutunut ettemme todellakaan olisi sitä erottaneet, jos sitä ei meille olisi näytetty. Minulla alkoi loppusukelluksesta olemaan nosteen kanssa aika tavalla vaikeuksia sillä tankki oli kevennyt jonkin verran ja ilmeisesti 2 kg painovyö oli liian vähän minulle. Suoriuduin haasteesta kuitenkin suhteellisen mallikkaasti, vaikka Miika ja opas joutuikin vähän väliä kiskomaan minua alemmas. Päätin lisätä seuraavaan sukellukseen yhden lisäkilon. Olimme sukellusten välissä taas noin tunnin pinnassa, jonka jälkeen lähdimme päivän toiselle sukellukselle. Tällä sukelluksella näimme taas ison napoleonkalan sekä vähän kauempana ainakin kolme valkotäpläriuttahaita. Vesi oli poikkeuksellisen viileää tällä kohdalla noin 26 asteista. Normaalisti vesi on noin 29 asteista, joten ainakin minun mielestä vesi oli todella kylmää. Palelen yleensä jo lämpimämmässäkin vedessä, joten tunnin sukelluksen jälkeen sormeni olivat niin kohmeessa, että räpylöiden pois ottaminen vedessä osoittautui todella haasteelliseksi. Keskipäivän kuuma aurinko lämmitti kuitenkin minunkin sormeni hyvin nopeasti. Minulla oli jo kova nälkä. Onneksi emme olleet kovin kaukana resortistamme ja pääsimme pian syömään. Miika nakerteli vähän sieltä täältä muutaman kananpalan. Ei ruoka tahdo vieläkään oikein maistua. 

Toinen sukelluspäivä oli pilvinen. Se onkin tosi harvinaista täällä, sillä meidän aikana täysin pilvisiä päiviä ei oikeastaan ole ollutkaan. Toisaalta olimme pilviverhosta tyytyväisiä, sillä pystyimme vähentämään aurinkorasvan määrää. Huomasimme kuitenkin päivän päätteeksi että ainakin nenänvarsi ja poskipäät olivat pilvisestä säästä huolimatta saaneet mukavan punoituksen. Olimme innoissamme tämän päiväisestä sukelluksesta, sillä saimme tuttavapariskunnalta kameran lainaksi. Oman kameramme annoimme heille pantiksi. Saimme aamulla nopean ohjeistuksen kameran käytöstä veden alla ja olin varma, että saamme otettua hienoja kuvia. 

Tällä kertaa vene suunnisti hieman kauemmaksi. Paikka oli melkein samanlainen kuin aikaisemmatkin, mutta jyrkän koralliseinämän sijasta koralli oli enemmänkin kumpuilevaa. Opas viittoi meille melkein heti laskeuduttuamme jotakin. Lähemmässä tarkastelussa huomasimme pienen pienen merihevosen, joka oli kiinni täysin itsensä värisessä  korallissa kiinni. Yritin ottaa kameralla siitä kuva, mutta kohde oli sen verran pieni etten päässyt kovin lähelle. Hetken tuota pientä otusta ihmetellessäni vilkaisin ranteessani olevaa tietokonetta ja huomasimme, että olimme tulleet melkein 25 metrin syvyyteen. Nousimme kuitenkin melkein heti oikealle syvyydelle ja jatkoimme sukellusta. Vastaan ui taas kaikenlaisia värikkäitä kaloja. Tunsin itseni kömpelöksi kameran kanssa ja aina kun sain asetettua kameran kuvausasentoon kohde oli jo uinut karkuun. Kuvaus ei ollut ollenkaan niinn helppoa kuin olisi voinut olettaa. Uskon kuitenkin, että ensi kerralla (jos vielä saadaan joskus kamera mukaan) onnistun jo paremmin. Keskityinkin lähinnä Miikan kuvaamiseen, kohde oli tarpeeksi suuri ja se pysyi pyytämällä paikoillaan. Näimme tällä kertaa muun muassa kaksi merikäärmettä sekä paljon erilaisia mureenoja. 

Palasimme takaisin resortimme eteen päivän toiselle sukellukselle. Heti veteen mentäessä huomasimme, että tässä kohtaa virtasi melko kovaa. Syvemmälle mentäessä virta tuntui vain voimistuvan ja menimme koralliseinämän myötäisesti melko haipakkaa. Tämä paikka tarjosi jo todella haastetta aloittelevalle vedenalaiselle kuvaajalle, eli käytännössä en saanut juurikaan yhtään hyvää kuvaa. Positiivinen asia virtauksessa on se, että juurikaan töitä ei tarvitse eteenpäin menemisen eteen tehdä. Vaikkakin jos haluaa jäädä ihastelemaan jotain seinämässä, joutuu potkimaan vastavirtaan oikein urakalla pysyäkseen paikoillaa. Virran mukana "lillumisen" etuna oli se, että pystyimme sukeltamaan nyt hieman kauemmin kuin tavallista. Ennätykselliset 62 minuuttia. Ilmaa kului tietysti vähemmän kun eteenpäin liikkumiseen ei tarvinnut kuluttaa voimia. Tosin alamme olemaan jo melko sujut välineittemme kanssa, joten ilmaa ei kulu turhiin asioihin (kuten jatkuvaan ylös alas liikkeeseen). 

Lounaan jälkeen nukuimme taas perinteiset päiväunet. Päiväunien jälkeen päätimmekin mennä saunaan. Ajatus saunasta tässä kuumuudessa ei tuntunut aluksi yhtään houkuttelevalta, mutta saunaan päästyämme huomasimme, ettei se oli itseasiassa aika  mukavaa. Puu täällä on hyvin erilaista kuin suomessa, ainakin palamisensa suhteen. Harvian kiuas antoi kuitenkin todella mukavat löylyt vaikka lämpötila saunassa ei ollutkaan hirmu korkealla. 

 

Huomenna ajattelimme pitää välipäivän sukeltamisesta ja lähdemme tuttavapariskuntamme kanssa viidakkoretkelle, johon sisältyy myös retki tulivuorelle sekä ehkä paikallisille markkinoille. Viidakossa saamme toivottavasti ihailla kummituseläimiä, apinoita ja isoja liskoja. Nyt vaan ladataan kameran akku täyteen pakataan vaihtovaatteet mukaan ja aamulla startataan ensin veneellä ja sen jälkeen autolla kohti Tomohonia. Saa nähdä näemmekö tulivuorenpurkausta.

- Maiju

Indonesia, Bunaken - Open Water Diver x 2

Olimme ensimmäisen kurssipäivän jälkeen todella väsyneitä ja päivällisen jälkeen olimme valmiit kaatumaan sänkyyn. Ajattelimme hieman ennen nukkumaan menoa kertailla oppimiamme asioita kurssikirjasta. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat päästyämme takaisin mökkiimme. Tyynyllä nimittäin lepäili kämmenen kokoinen hämähäkki (kun pitkät jalat lasketaan mukaan). Tuijotimme hämähäkkiä hetken ja mietimme mitä tekisimme. Meillä ei ollut hajuakaan oliko kyseinen ötökkö myrkyllinen vai ei, joten päätimme toimia varmanpäälle. Miika urheana miespuoleisena henkilönä haki vessasta toista metriä pitkän harjanvarren, jolla yritti ajaa hämähäkin pihalle. Yritys epäonnistui kuitenkin totaallisesti ja kaverimme luikahti sängynalle ja hävisi näköpiiristämme. Metsästimme hämähäkki ainakin tunnin kunnes luovutimme. Voitte kuvitella miten inhottavaa on yrittää nukkua kun tietää, että samassa huoneessa majailee iso hämähäkki. Tungimme siis moskiittoverkon tiukasti sänkymme patjan alle, ettei kukaan pääse vahingossakaan kiipeämään yöllä sänkyymme. Yölinen vessareissu ei tosin ollut kovin mukava. Myöhemmin kysyimme sukelluskouluttajaltamme hämähäkistä ja se on kuulemma nimeltään house spider, eikä siis ole vaarallinen. Kouluttajan mukaan se on jopa oikein mukava asuinkaveri, sillä se syö kaikki hyttyset. Jostain syystä olen silti jokseenkin eri mieltä.

Toinen kurssipäivä alkoi toisaalta odottavin ja toisaalta jännittynein tunnelmin. Veneeseen noustuamme kokosimme taas välineemme ja tarkistimme että kaikki oli mukana ja lähdimme ajelemaan kohti sukelluspaikkaa. Menimme taas samaan paikkaan tekemään matalan veden harjoitukset, mutta olimme tällä kertaa hieman syvemmällä pohjassa. Harjoitukset sujuivat hyvin ja vedessä oleilu alkoi tuntua hetki hetkeltä luonnollisemmalle. Vajaan tunnin harjoittelun jälkeen nousimme pintaan, jossa teimme muutamia harjoitteita ja nousimme veneeseen lämmittelemään ja juomaan. Reilun tunnin pinnassaolon jälkeen vaihdoimme paikkaa ja hyppäsimme (oikea termi kaaduimme takaperin) taas veteen ja aloitimme laskeutumisen 12 metriin. (Tällä tavalla veteen meneminen osoittautui huonoksi vaihtoehdoksi minulle sillä minulla on jokaisen kerran jälkeen korvat täynnä vettä, toivottavasti se ei tuota myöhemmin ongelmia). Tällä paikalla oli onneksi laskeutumusköysi, joka helpotti laskeutumistani melkoisesti. Pystyin laskeutumaan niin hitaasti kuin korvani vaativat. Miikalla ei taas tuntunut olevan minkäänlaisia ongelmia. Pääsin kuitenkin yllättävän helposti halutulle syvyydelle. Näimme taas paljon värikkäitä kaloja ja korallia. Lisäksi näimme muun muassa ison napoleonkalan. Päivän toinen sukellus oli yllättävän mukava ja pinnan alla pystyi jo hieman keskittymään itse pääasiaan - vedenalaiseen maailmaan. Sukelluksen jälkeen palasimme takaisin rantaan ja lounaan jälkeen katsoimme hieman kurssivideoita ja kävimme tehtäviä lävitse.

Kolmas ja kurssin viimeinen sukelluspäivä. Tänään sukeltaisimme kaksi sukellusta 18 metriin ja samalla tekisimme muutamia harjoituksia. Vene oli taas sen mallinen, että meidän piti kaatua takkaperinkuperkeikalla veteen ja sain taas korvan täyteen vettä. Teimme aluksi pinnalla muutamia suunnistusharjoituksia kompassin kanssa ja sen jälkeen aloimme laskeutua hiljalleen 18 metriin. Minulla ei tällä kertaa ollut juurikaan vaikeuksia paineen tasaamisen kanssa, olen nimittäin keksinyt itselleni sopivan tekniikan, helppoa se ei tosin ole. 16 ja 18 metrin välissä oli selvä harppauskerros, jossa alapuolellamme oli selvästi kylmempää vettä, rajan pystyi tuntemaan selvästi kädellä. Päätimme siis pysytellä lähempänä 16 metriä, jossa vesi oli lämpöisempää. Näimme pienten värikkäiden kalojen lisäksi paljon kilpikonnia ja mureenoita. Näimme myös ison Triggesfish nimisen kalan, joka lähestyi meitä alkuun agressiivisen näköisesti ja kouluttajamme viittoi meitä pysymään paikoillaan. Pian kala kuitenkin näytti jatkavan omia touhujaan ja me pääsimme jatkamaan matkaamme. 

Kulutimme Miikan kanssa ilmaa paljon enemmän kuin kouluttajamme, sillä emme ole vielä ihan sujuja nosteen kanssa. Meidän kuuluisi leijua (niin kuin astronautit) ja pysyä suurin piirtein samalla tasolla. Se on kuitenkin vaikeaa varsinkin jos keskittyy esimerkiksi yli uivaan kilpikonnaan, jolloin ainakin minä lähden helposti nousemaan pintaa kohden. Totumme varmasti nosteeseen ja sen säätelyyn kokemuksen karttuessa ja sen myötä ilmaa ei kulu niin paljoa. Nousimme 45 minuutin sukelluksen jälkeen pintaan ja pidimme reilun tunnin tauon. 

Tauon jälkeen olimme valmiit päivän toiseen ja kurssin viimeiseen sukellukseen. Tällä kertaa pystyimme jo oikeasti keskittymään vedenalaiseen maailmaan ja näimme korallien joukossa ihan pienen pieniä värikkäitä ja toinen toistaan mielenkiintoisempia kaloja. Kouluttajamme näytti meille millon mureenan ja milloin leijonakalan merkkiä. Kouluttaja näytti meille myös leaf scorpionfish nimisen pinkin kalan, joka lähemmässäkään tarkastelussa ei meidän mielestä näyttänyt kalalta laisinkaan. Tällä sukelluksella virtasi jonkin verran, joten liikkuminen kävi kätevästi, leijumalla virran mukana ja katselemalla näkymää. Nousimme pintaan 50 minuutin sukelluksen jälkeen. Toivottavasti voisimme ottaa pian kameran mukaan veden alle, jotta voisimme ikuistaa tämän ihanan kokemuksemme. Tosin tällä hetkellä kaikki keskittyminen menee vielä hengittämiseen, nosteen säätelyyn ja kalojen katselemiseen.

Palasimme rantaan lounaalle ja sovimme, että teemme illalla kokeen. Lounaan jälkeen kertailimme hieman teoriaa ja otimme pienet päiväunet (2 h päiväunista on muodostunut meille jokapäiväinen tapa). Puoli kuuden aikaan kävelimme alas rantaan, jossa "päätalo" ja baari sijaitsevat. Mökit ja keittiö sijaitsevat hieman ylempänä rinteessä. Koe sisälsi 50 kysymystä joihin oli a,b,c ja d vaihtoehdot. Kysymykset olivat aika helppoja vaikka molemmat kompastuivat kahteen kysymykseen. Kaksi virhettä kuitenkin sallittiin, joten olemme nyt virallisesti suorittaneet Open Water Diver-kurssin. Saimme väliaikaiset kortit, jotka ovat voimassa 3 kuukautta. Tilaamme varsinaiset kortit vasta Suomesta. Kokeen jälkeen saimme rennoin ja iloisin mielin nauttia päivällisestä. 

Näimme lukuisia kilpikonnia myös pinta-ajallamme.

Illalla korvaani alkoi särkeä. Voi ei, emmekö pääsekkään sukeltamaan. Päätin seurata tilannetta huomiseen, mutta veteen ei kanata mennä, jotta korva saisi levätä. Aamulla korva oli vähän parempi mutta otin Buraanaa varmuuden vuoksi. Täällä on tarjolla kuulemma erilaisia antibioottivaihtoehtoja mikäli korva alkaa kunnolla vihoittelemaan. Päätin kuitenkin seurata tilannetta tämän päivän. Jätimme myös kaiken vesiaiheisen tekemisen väliin, jotta korva saisi kunnolla levätä. Saarella ei ole juurikaan tekemistä, mikäli ei sukella tai snorklaile, joten päivän ohjelma koostui lähinnä nukkumisestaa, lukemisesta ja syömisestä. Kyllä se päivä niinkin kului. Seuraavana aamuna minun korvani tuntui jo paremmalle, joskin vielä vähän tukkoiselle mutta Miika oli jostain kehittänyt itselleen vatsataudin. Taitaa tämäkin päivä mennä lepäillessä. 

- Maiju

Indonesia, Bunaken - sukelluksen alkeet

Viimeiset päivä Kambodzan lämmössä. Otimme totisesti kaiken ilon irti luksuselämästä ja hotellista. Oleilimme altaalla sen minkä jaksoimme, luemme kirjoja, otimme aurinkoa ja välillä pulahdimme lämpimään veteen. Välillä oli kuitenkin pakko myös hieman kuntoilla kun vielä oli mahdollista. Lämpimänä päivänä sali oli myös mukava pakopaikaksi keskipäivän kuumuudelta. Kävimme myös melkein päivittäin keskustassa syömässä, vaikkakaan emme tehneet sitä päästäksemme halvemmalla. Hotellilla syöminen oli yllättävä halpaa sillä olimme VIP-vieraita, kuten reipas nainen meille kertoi ennen lähtöämme. Ihmettelimmekin, että saavatko kaikki hotellin asiakkaat ilmaisia illallisia, ilmaisia hedelmäkoreja tai tuntuvia alennuksia ruoista ja juomista. Kaupungilla valitsimme ravintolan niin, että pystyimme seuraamaan kadun tapahtumia. Se oli yllättävän viihdyttävää ja ruokailut saattoivat kestää useita tunteja.

Olimme viettäneet viikon Siam Reapissa ja oli aika jatkaa matkaa. Söimme lentokentällä lounaan ja nousimme koneeseen. Teimme välilaskun Phnom Pheniin ja pian sen jälkeen savuimme taas tuttuun Singaporeen. Nukuimme ikkunattomassa hotellissa, joka vaikutti luksushotellimme jälkeen kamalaakin kamalammalta ja suuntasimmekin aamulla hieman seitsemän jälkeen takaisin kentälle. Söimme aamupalan kentällä ja aloitimme 3,5 tunnin lennon kohti Indonesiaa. Emme tienneet juurikaan sen enempää minkälaiseen paikkaan olimme menossa, jonkinlainen sukellusresortti. Koneessa viereemme istui suomalainen mies, joka osoittautui paikan omistajaksi. Emme olleet juurikaan keskustelleet haluaisimmeko sukeltaa ja ehkä olimme kumpikin tahoillamme kallistuneet siihen, että vain snorklailisimme. Paikan omistaja sai meidät kuitenkin vakuuttuneiksi, että meidän piti osallistua sukelluskurssille, sillä bunaken, johon olimme menossa, oli kuulemma yksi maailman parhaista sukelluspaikoista. Tosiaan uskon että meitä harmittaisi tulevaisuudessa kovasti mikäli emme olisi päättäneet sukeltaa. Kurssille osallistuminen puolestaan oli kaikin puolin järkevintä ja tulisi luultavastikin kokeilusukelluksia halvemmaksi. Lisäksi asioiden oppiminen tuo turvallisuutta ja tekee kokemuksesta varmastikin paljon nautinnollaisemman.

Koneen laskeuduttua Manadoon jonotimme todella pitkältä tuntuvan ajan viisumeita. Kuski oli odottamassa meitä, paikan omistajaa ja brittimiestä. Hän tervehti meitä selkeästi suomeksi. Ajelimme ensin autolla rantaan, josta jatkoimme veneellä saarelle. Kuumuus oli tukahduttava. Rantaan päästyämme meidät toivotettiin tervetulleiksi ja istutettiin rantabaariin, jossa saimme kylmät juomat. Ihanaa. Seuraavaksi huomasimmekin jo täyttävämme sukelluskurssin papereita. Pienen infon jälkeen tutustumme huoneeseemme ja söimme kevyen välipalan, paahtoleipää ja kananmunaa. Resortin kaikki bungalovit ovat rinteessä, joten näkymä merelle on lähes esteetön. Ympäristö on todella kaunista ja vihreää, olemmehan sademetsässä. Tosin sillä on myös huonot puolensa, sillä ötököiden määrä on valtava ja ne ovat toinen toistaan ällöttävämpiä ja isompia. Iltaruoalla sain jopa oikein lähituntumaa melkein kämmenen kokoiseen kovakouraiseen jonka päälle astuin. Enemmänhän siihen varmasti sattui kuin minuun, mutta melkein kuolin siihen ällötykseen kun tarkempi tutkimus osoitti että kyseiset ötökät myös sihisevät.

Huoneen hintaan kuuluu tosiaan 3 ateriaa (aamupala, lounas ja päivällinen). Ruoat ovat olleet täällä todella hyviä, jos nyt näin 3 päivän kokemuksella voin sanoa. Tosin ruoka alkaa varmasti jossain vaiheessa toistamaan itseään jossain vaiheessa, sillä jokainen ateria on koostunut lähinnä riisistä, kanasta ja kalasta eri muodoissa. Huone/bungalovi on hieno ja sieltä löytyy kaikki mitä täällä oleiluun tarvitsee, aina suihkusta hyttysmyrkkyyn asti. Ensimmäinen yö meni kuunnellessa viidakon ääniä, mutta kyllä moskiittoverkon suojissa uskalsi nukkuakin.

Seuraavana päivänä heräsimme hyvissä ajoin aamupalalle, jonka jälkeen päätimme lähteä snorklaamaan. Vuorovesivaihtelu on täällä hyvin suurta, joten resortimme edestä ei päässyt uimaan merelle. Kävelimme siis n. 5 min viereiselle resortille, jossa oli tehty pieni aukko/polku koralliin, josta pääsimme koralliseinämän toiselle puolelle. Paikka oli uskomattoman hieno. Pystyseinämä täynnä värikkäitä koralleja ja kaloja. Loppu päivä menikin lepäillessä ja hieman tutustuessa kurssikirjan ensimmäisiin kappaleisiin, sillä seuraavana päivänä pääsisimme tositoimiin.

Ensimmäinen sukelluspäivä. Täytyy myöntää, että hieman kyllä jänitti. Kouluttajamme on suomalainen, joten ainakaan ymmärtämisestä ei tarvitse olla huolissaan. Aamupalan jälkeen nousimme veneeseen, jossa odotti eilen sovittamamme varusteet. Tutustuimme hieman laitteisiin ja kokosimme ne valmiiksi ennen lähtöä. Vene vei meidät jonkin matkan päähän paikkaan, jossa oli tarpeeksi matalaa ensimmäisiä harjoituksia varten. Märkäpuvun päälle vetäminen osoittautui äärettömän vaikeaksi. Saimme kuitenkin kaikki varusteet päällemme ja olimme valmiit ensimmäiseen harjoitukseen. Veteen hyppääminen (tai oikeastaan astuminen) sai sykkeen nousemaan, kuten myös ensimmäiset hengenvedot veden alla. Mitä enemmän vietimme aikaa veden alla sitä luonnollisemmin hengitys alkoi sujumaan. Teimme matalassa vedessä erilaisia harjoituksia noin tunnin verran, jonka jälkeen pidimme pienen tauon. Hytisin kylmissäni vedestä päästyäni, mutta keskipäivän auringossa ei kauaa tavinnut oleilla kun veri kiersi kehossa taas normaalisti. Oli toisen sukelluksen aika ja tällä kertaa sukeltaisimme ihan oikeasti.

Vedimme kamppeet päällemme, tarkastimme toistemme välineet ja sukelsimme veteen. Minulla oli heti alkuun ongelmia paineen tasaamisen kanssa ja jouduin jatkuvasti viittomaan kouluttajallemme, että minulla oli ongelmia korvien kanssa. Nousimme aina vähän ylemmäs ja yritin uudelleen ja taas alemmas ja taas ylemmäs. Jatkoimme tätä jonkun aikaa ennen kuin opin tasaamaan paineen. Laskeuduimme 12 metriin. Alkuun kaikki huomio meni syvyyden seuraamiseen ja siinä pysymiseen, se olikin yllättävän haastavaa. Lisäksi maskiini tuli jatkuvasti vettä ja jouduin vähän väliä tyhjäämään sitä, no tulipahan ainakin yksi asia opittua oikein kunnolla. Pikkuhiljaa pystyimme alkaa nauttimaan myös ympäröivästä näkymästä, värikkäitä kaloja ja koralleja. Vähän matkan päässä näimme myös kilpikonnan joka kävi vähän väliä pinnassa. Kilpikonna päästi meidät todella lähelle ja tuijotimme toisiamme silmiin noin kahden metrin päästä, vau. En kadu hetkeäkään päätöstä lähteä sukeltamaan. Olimme kuluttaneet Miikan kanssa ilmaa nopeasti, joten lähdimme nousemaan hiljalleen pintaan. Pinnalle päästyämme en voinut olla hymyilemättä, se oli yksi elämäni hienoimmista kokemuksista. Ajelimme veneellä takaisin resortille, jossa lounas odotti meitä. Lounaan jälkeen lepäsimme ja illalla kävimme teoriaa lävitse. Huomenna taas ensin harjoittelemaan matalalle ja sitten sukeltamaan.  

- Maiju

Kambodza - hikea ja historiaa

Emme olisi voineet valita "parempaa" päivää temppelikierrokselle. Aurinko nimittäin paistoi heti aamusta melkein pilvettömältä taivaalta ja oletimme että selviytyisimme reissusta kuivana. Olimme kuitenkin väärässä. Tosin meitä ei kastellut sade vaan olimme läpimärkiä omasta hiestämme. Päivä oli kuumin ja kostein kuin koskaan aikaisemmin, jopa paikallisella oppaallamme oli vaikeuksia kestää kuumuutta.

Lähdimme siis tukevan (kuten aina) aamupalan jälkeen tuktukilla kohti temppelialuetta. Olimme varanneet myös englanninkielisen oppaan matkaamme. Tosin oppaan aksentti oli sen verran omalaatuinen etten saanut käytännössä mitään selvää hänen puheestaan. Onneksi Miika sai poimittua puheesta pääkohdat, vaikka taisi Miikankin puheenymmärtämistaidot olla aika äärirajoilla. Opas kertoi meille menomatkalla heiman Kambodzan historiasta ja kävi ilmi että maakunta johon Siem Reap kuuluu onkin itseasiassa Kambodzan köyhimpiä. Turistit tuovat tänne paljon rahaa, mutta yksityiset firmat (osa ulkomaalaisia) omistavat muun muassa temppelit ja raha menee suoraan heille. Tosin esimerkiksi Seam Reapissa on yli 100 hienoa hotellia ja muita majapaikkoja vaikka kuinka paljon, joten rahaa täytyy niistä jonkin verran mennä myös paikallisille, sillä esimerkiksi tässä hotellissa työntekijöitä on varmasti 5 kertainen määrä suomalaiseen hotelliin verrattuna?

Päästyämme temppelialueelle maksoimme 20 dollaria päältä sisäänpääsymaksua. Alueelle päästyämme alkoi turisteja puskemaan joka suunnasta. Millaistahan täällä mahtaisi olla sesonkiaikaan? Ensimmäisen temppelin kohdalla olimme jo ihan kuitteja kuumasta säästä johtuen. Vettä kului paljon ja toivoin, että olisin ottanut jonkinlaisen hatun mukaan. Näillä oli kuitenkin mentävä. Emme olleet todellakaan odottaneet näin aurinkoista päivää ja se yllätti oppaammekin. Lisäksi temppeleihin pitää pukeutua mahdollisimman peittävästi. Uskon sen kuitenkin olleen minun pelastukseni sillä tiukat ja lyhyet vaatteet ovat kuulemma tällaisessa ilmastossa paljon kuumempi vaihtoehto kuin pitkät ja löysät.

Kaksi ensimmäistä temppeliä eivät olleet kovin ihmeellisiä. Olimme nimittäin odottaneet rapistuvia rakennelmia keskellä viidakkoa, viidakosta täällä ei tosin ole tietoakaan. Rakennukset ovat kyllä hienoja, mutta olimme odottaneet jotain paljon vaikuttavampaa ja arvoituksellisempaa, sellaista mitä nykyihminen ei olisi korjaillut. Paikalliset nimittäin kunnostavat temppeleitä jatkuvasti ja tuntuu että suurin loisto paikasta kuluu siinä samalla. Tosin temppeleistä ei varmastikkaan olisi juurikaan jäljellä ilman näitä toimenpiteitä, sillä kasvillisuus, puut ja ilmasto osaavat olla armottomia.

Pysähdyimme välillä syömään ja päädyimme taas herkuttelemaan paikallisella hyväksi havaitulla ruoalla, chiken amokilla (kanaa kookos-sitruuna kastikkeessa). Lounaan jälkeen jatkoimme matkaamme ja tulimme temppelille jossa Tomb Raider oli kuvattu. Jopa temppeli oli saanut nimensä elokuvan mukaan. Tämä olikin hienoin tähän asti näkemistämme temppeleistä. Isoja puita kasvoi sielä täällä; rakennusten päällä, välissä ja sisällä. Tässä oli nyt jotain arvoituksellista. Temppeliä peruskorjattiin parasta aikaa. Toivon todella ettei kaikkea vanhan tuntua saada kulutettua pois. Korjaustöistä huolimatta tämän temppelin ympäristö ja itse temppeli oli todella vaikuttava.

Olimme jo todella väsyneitä ja mieli teki jo pulahtaa hotellin uima-altaaseen. Kuitenkin päänähtävyys Ankor Vatin temppeli oli vielä näkemättä. Temppelille piti kävellä jonkin matkaa ja jo kaukaa huomasimme ettei paikka ollut alkuunkaan sitä mitä olimme odottaneet ja toivoneet. Taas kaikki kasvillisuus (ja kasvollisuus eli buddhapatsaiden päät) ja paikan "loisto" oli kiillottu pois. Tällä kertaa ihan konkreettisesti, sillä muutamia kymmeniä vuosia sitten paikalliset pesivät temppelin portaita jollain hapolla, joka syövytti portaat käytännössä pilalle. Temppelin sisällä kiertäminenkään ei ollut yhtään nautinnollista suuren turistijoukon vuoksi. Tällaiset paikat ei ole meitä varten. Vaikka ei tätä olisi voinut jättää välistäkään kerta täällä asti ollaan ja tämän takia tänne tultiin.

Vihdoin opas ilmoitti että oli aika lähteä takaisin hotellille. Opas luennoi matkalla loput Kambodzan historiasta ja pääkohtia taisi olla hirmuhallitsija Pol Potin "saavutukset". Vihdoin hotellilla. Käytännössä laahustimme huoneeseemme vaihtamaan uimapuvut ja rysähdimme aurinkotuoleille. Livuimme unen rajamaille. Päivä oli ollut melkoista taistelua. Lepohetken jälkeen ruoka maistui. Söimme hotellilla uppopaistettua merenherkkuja ja jälkiruoaksi suklaajäätelöä. Ne olimme ansainneet.

Seuraava päivä alkoi salitreenillä. Minä en tosin jaksanut kun hetken juosta juoksumatolla ja venytellä, mutta Miika otti ilon irti ja nosti rautaa oikein urakalla. Salitreenin jälkeen nautimme taas allaselämästä ja hyvistä kirjoista. Lämpöä taas riitti ja saimme ihollemme hennon punan. Lounas venyi myöhäiseksi tuhdin aamupalan vuoksi ja lähdimme vasta illasta syömään keskustaan. Otimme tuktukin ja ajelimme keskustaan, josta löysimme todella viihtyisän, ei katukuvaan sopivan, ravintolan (Blue Pumkins). Ravintolan yläkerta oli imastoitu ja seinustalla oli pitkä sohvan tapainen löhöilypaikka, johon sai pöydän. Löhöilypaikat näyttivät olevan suosittuja kiinalaisten turistien kesken. Me valitsimme kuitenkin normaalin pöydän ja tuolit. Ruoka oli hyvää, kuten kaikissa muissakin käymissämme paikoissa, mutta jälkiruokavaihtoehtoja oli yllättävän paljon. Suosittelen paikkaa etenkin sellaisille turisteille jotka asuvat hostelleissa, joissa ei ole ilmastointia.

Pienen shoppailukierroksen jälkeen oli aika taas aika palata hotellille tutustumaan tv:n tarjoamiin elokuvavaihtoehtoihin.

- Maiju

Kambodza - kontrasteja ja iloisia yllätyksiä

Neljä päivää Singaporessa vierähti yllättävän nopeasti. Amerikkalaistyylisen aamupalan jälkeen olimme valmiit rientämään lentokentälle kohti uusia kokemuksia. Taksin saaminen osoittautui kuitenkin melko haasteelliseksi, sillä taksitolppaa ei meinannut lukuisista ohjeista huolimatta löytyä mistään. Singaporesssa kun taksia ei noin vain lennosta saakkaan. Yrityksen ja erehdyksen kautta saimme kuitenkin taksin ja pääsimme ajoissa kentälle ja koneeseen.

Laskeuduimme Kambodzaan Siem Reapin kaupunkiin noin klo 16 paikalista aikaa. Onko mahdollista että kosteusprosentti on täällä vielä suurempi kuin Singaporessa? Ainakin siltä se tuntui. Olimme varanneet lentokentältä hotellille kuljetuksen jo etukäteen, mutta siitä huolimatta odottelimme kyytiämme ikuisuuudelta tuntuneen ajan, joka todellisuudessa oli 30-40 minuuttia. Tosin saimme viihdykettä paikalliselta tuktuk-seurueelta, jotka yrittivät huijata meitä lähtemään heidän tyylillään. Matka hotellille kesti noin 25 minuuttia ja siinä ajassa saimme aika hyvän kuvan itse kaupungista. Maisemat muistuttavat täällä lähinnä Intiaa; olimme siirtyneet korkeiden kerrostalojen keskeltä matalaan betoniviritelmää muistuttavaan kaupunkiin, jossa elintason olettaisi olevan melko hyvä muuhun Kambodzaan verrattuna? Siellä täällä kohoavat hienot hotellit loivat melkoisen kontrastin paikallisten repsottavien asumusten ja huoltamattomien katujen rinnalle.

Hotellin sisälle päästyämme emme tahtoneet uskoa näkemäämme ajomatkan aikana silmiimme tallentuneen näkymän jälkeen. Saimme tervetuliaisjuomat ja kamalan makuisia "hyytelökökkösiä", joita Miika söi hyvällä ruokahalulla. Huoneemme oli hieno ja enemmän mitä olimme odottaneet: parvekkeelta oli hyvät näkymät altaalle, ilmastointi toimi, tv:ssä oli ainakin 100 eri kanavaa ja mikä parasta huoneen hintaan kuuluu 60 minuutin hieronta. Mahdetaankohan me poistua hotellilta ollenkaan. Allasalue ja kuntosali näytivät myös oikein lupaaville - ainakin tanko ja painoja näytti olevan ja sehän Miikalle  riittää.

Ajattelimme ensimmäisen illan kunniaksi syödä hotellin ravintolassa. Meidät ohjattiin ystävällisesti viihtyisälle terassille istumaan ja aloimme selata ruokalistaa. Pian tarjoilija tuli kuitenkin ilmoittamaan, että huoneemme hintaan sisältyy yksi ilmainen viiden ruokalajin ateria. Sehän sopi meille. Menuun kuului: alkupala, leipää, alkusalaatti ja keitto, punaviinikastiketta ja pihvejä sekä jälkiruoaksi imelä leivos. Kaiken tämän jälkeen voimme todellakin sanoa, että ruokaa oli tarpeeksi. Hyvin ravittuina unta ei tosiaankaan tarvinnut kauaa houkutella.

Huoneen hintaan alkutietojemme mukaan kuului yksi hedelmäkori tervetuliaislahjaksi. Ajattelimme kuitenkin mukavuudenhaluisina (ei tarvitse raahata hedelmiä kaupasta, jos täältä sellainen löytyy) jättää siivoojalle seuraavana aamuna muutaman dollarin ja lapun, jossa luki "more fruits?", siinä toivossa että saisimme edes muutaman hedelmän lisää. Huoneeseen palattuamme huone oli siivottu ja dollarit ja lappu hävinneet. Noh, kannatti yrittää. Hetken päästä ovellemme kuitenkin koputettiin ja ystävällinen mies kiikutti meille ison hedelmäkorin ja ilmoitti iloisesti, että saamme joka päivä ilmaisen hedelmäkorin. Olimme ymmällämme. Meillä tuntuu olevan uskomaton tuuri tällä kertaa matkassa. Kummallakaan ei ole ollut edes vatsa kipeä ja iloisia yllätyksiä on jokaisen nurkan takana. Näin sen häämatkan kuuluukin mennä!

Toinen päivä alkoi kuninkaallisella aamupalalla. Sitä ruoan määrää ei voinut uskoa todeksi. Pyörimme ympäri toinen toistaan herkullisemman näköisten buffeepöytien välissä ja mietimme kuumeisesti mistä aloittaisimme. Pääsimme kuitenkin vauhtiin ja mahat täyttyivät liiankin nopeasti ja muun muassa letut jäi tällä kertaa syömättä. Päivä oli eilisen tapaan melko pilvinen ja sadekuuroja tuli aina silloin tällöin. Täällä onkin parasta aikaa sadekausi meneillään, joten sadetta on luvassa joka päivä. Tosin se ei meitä haittaa, sillä se näkyy suoraan turistien vähäisessä määrässä. Pääsimme sadekuurojen välissä kuitenkin nauttimaan myös altaalla oleilusta, sillä täällä on kuuma satoi tai paistoi. Söimme hotellilla todella hyvät hampurilaisateriat ja vetäydyimme huoneeseemme lepäämään. Illalla ajattelimme suunnata keskustaan markettialueelle tutustumaan oikeaan paikalliseen elämään. Varasimme myös huomiselle temppelikierroksen, ettei loma olisi vain makoilua ja syömistä.  

 - Maiju

Singapore - häämatka alkaa miljoonakaupungista

Kiitos kaikille hääjuhlaamme osallistuneille. Toivottavasti viihdyitte. Päivä oli meistä kaikin puolin täydellinen. Iso kiitos siitä kuuluu kaasoille ja bestmaneille, tehtävään valittiin epäilemättäkin paras tiimi. Kiitos myös apujoikoille, teidän kaikkien apu oli korvaamatonta ja ilman teitä emme koskaan selvinneet kaikesta siitä. Kiitos baarimikolle tai mikoille, kiitos Dj-duolle, valokuvaajalle, videokuvaajalle, kuvausapulaiselle, keittiöhenkilökunnalle, puheiden pitäjille, tanssijoille, hassuttelijoille ja ihan kaikille teille, teidän vuoksenne päivämmme oli täydellinen. Kiitos myös avustuksistanne, olette ajatuksissamme matkamme jokaisissa hetkissä nyt ja tulevaisuudessa.

On ihanaa olla taas reissussa ja kirjoittaa blogia. Tämä se vasta on elämää!   

Näin alkuun myös iso kiitos Tuukalle ja Elisalle kyydistä Helsinki-Vantaan lentokentälle sekä maittavasta ruoasta, se oli oiva alku kauan odotetulle matkallemme. Edessä oli 11 tunnin lento Singaporeen. Juhlan väsyttäneiden juhlijoiden ei tarvinnut juurikaan hoikutella unta, joten lento meni yllättävän nopeasti ja laskeuduimme Sinagaporen kentälle vähän neljän jälkeen paikallista aikaa. Laukut saatuamme otimme taksin ja ajelimme hotellille. Kaupunki itsessään vaikuttaa mukavalle ja näin ensisilmäyksellä ainakin siisteimmälle koskaan näkemälleni suurkaupungille. Kävimme illalla vielä hakemassa hieman esimakua kaupungin tarjoamista shoppailu- ja ruokailumahdollisuuksista ja voin ilolla kertoa, että molempia löytyy yllin kyllin. 

Heräsimme seuraavana aamuna aikaisin ja olimme melkein ensimmäiset asiakkaat aamupalalla. Aamupalan jälkeen lähdimme tehoturisteina kiertämään nähtävyyksiä. Meillä olikin hyvät puitteet kuvata sillä muita turisteja ei vielä siihen aikaan kaupungilla näkynyt. Totesimme päänähtävyyden, Marina Bayn, jälkeen että nyt tämä kaupunki onkin nähty ja niinhän se oikeasti melkein olikin. Päivän mittaan lämpötila kipusi hiljallee melkein sietämättömäksi. Sillä oli omat positiiviset sekä negatiiviset puolensa; Miika malttoi shoppailla sisätiloissa tavallista pidempään, mutta jo ulkona kävelemisen ajatteleminenkin sai hien valumaan. Sisätilat täällä ovat todella viileitä ja välillä tuntuu että jopa liiankin kanssa. Syömässä olemme käyneet koko edellisen viikon edestä ja evääksi ottamamme hääkarkit ovat kuluneet yllättävän nopeasti. Ruoan etsiminen ei täällä tosiaankaan ole vaikeaa (paikallinen taksikuski oli oikeassa) mutta terveellisien vaihtoehtojen löytäminen on osoittautunut puolestaan todella haastavaksi.

Toisena päivänä uskallauduimme myös tutustumaan pienen kuntoilu- ja lepohetken jälkeen hotellin uima-altaaseen, joka sijaitsee hotellin katolla. On jotenkin huvittavaa ottaa aurinkoa aurinkotuolissa ja käydä aina välillä altaalla pulahtamassa kun ympärillä on toinen toistaan korkeampia kerrostaloja. Joten se siitä yksityisyydestä.

Unirytmi on näyttänyt kääntyneen melkein kuin itsestään ja olemme pystyneet pitkittämään yöuniamme päivä päivältä enemmän. Kolmantena päivänä rentouduimme, uimme kilpaa altaalla ja kävimme kiertämässä läheisessä puistossa. Puisto osoittautuikin koko kaupungin hienoimmaksi nähtävyydeksi valtavien puineen ja pitkine liaaneineen - viidakko keskellä suurkaupunkia, vau! Muutoin kaupunki ei juurikaan tehnyt meihin vaikutusta. Iso kaupunki ja nähtävyyksiä riittää päiväksi tai kahdeksi. Tosin välilaskukaupungiksi varmastikin sen vuoksi täydellinen. 

On neljäs häämatkapäivämme, on aika vaihtaa maata ja maisemaa..  

- Maiju