Viva Las Vegas!

Ajomatka Vegasiin sujui letkeästi leveää moottoritietä pitkin. Kaistojen määrässä meni sekaisin jo matkan alkuvaiheessa. On toki sanomattakin selvää että Los Angelesissa autoja riittää ja ihmiset lähinnä näyttävät seisovan ruuhkissa. Toki moottoriteiltä löytyy myös kimppakyytikaistat, joilla saa ajaa jos autossa on ihmisiä vähintään kaksi. Me käytännössä ajoimme näitä kaistoja ruuhkista välittämättä, koska hyvin harvoin kaistalla näkyi muita autoja. Ilmeisesti jos kimppakyytikaistalla ajaa yksin napsahtaa mojova sakko, koska sääntö rikkovia ei juuri näkynyt. Tosin ihmetyttää miksi kaikkien ihmisten on pakko ajaa yksin?

Vegasissa meillä oli varattuna majoitus ensimmäiselle parille yölle hieman halvemmasta hotellista, koska oli viikonloppu. Viikolla myös kalliimmista hotelleista saa huoneita kohtuullisen edullisesti. Tarkoitus olikin majoittua ensin halvalla ja vasta viikolla törsäillä. Ensimmäinen hotelli oli nimeltään Sahara Hotel and Casino, joka on varman parhaat päivänsä nähnyt joskus 50-luvulla. Ihan kohtuullinen paikka silti, sijainti hieman syrjempänä nykyisestä "keskustasta", joten Vegasin glamour ja kiilto ei ihan tänne asti yllä. Kävimme myös katsomassa Saharan omaa Striptease-nimellä pyörinyttä tanssishowta, joka oli kyllä uskomatonta rahan haaskausta. Vegasista löytyy kyllä monenlaista showta ja oletettavasti maineikkaista esiintyjistä kannattaa myös maksaa. Saharan katolla / pihalla menee myös vuoristorata, joka käytiin tietysti myös testaamassa.

Lauantain kunniaksi ajateltiin lähteä myös tutustumaan Vegasin yöelämään. Tuomo ja Lasse olivat jo kotisuomessa, mutta Tuukalla oli vielä viimeinen ilta ennen aamulla lähtevää lentoa. Koettiin myös takaisku Tomin sairastumisen muodossa; 40 asteen kuume oli ilmeisesti saanut alkunsa jossain LA:n ja Vegasin välillä. Tomi kävi myös hakemassa sairaalasta sopivia lääkkeitä, mutta lähinnä taisivat paikalliset potilaat pelästyä ulkomaalaista lintuinfluenssantartuttajaa. Bileilta oli kuitenkin Tomin osalta unohdettava. Tomin sairauden vuoksi unohdettiin myös Grand Canyonilla käynti.

Me muut vedimme ykköset ylle (aamulla outletistä ostetut kauluspaidat) ja ei muuta kuin Vegasin yöelämään. Valinnaksi osui tietysti uusin Casino ja sen paras yökerho, eli tässä tapauksessa Wynn-Casino ja Tryst-yökerho, jossa oli ennakkotietojen mukaan lähes 30 metrinen vesiputous keskellä clubia ja muutenkin fiini meininki. Näin jälkikäteen voin todeta, että ennakkotiedot pitivät hyvin paikkaansa. Puitteiden puolesta kaikki oli viimeisen päälle laitettu niin tilojen kuin henkilökunnankin puolesta; vessassakin oli ainakin viisi järjestysmiestä ohjailemassa vapaisiin vessoihin ja avaamassa vesihanoja käsien pesua varten. Pesun jälkeen ojennettiin heti pyyhettä käsien kuivaamista varten. Täällä pystyy suoriutumaan WC käynnistä todennäköisesti kuinka pahassa humalatilassa tahansa, ei tosin testattu teoriaa terveyssyistä. Alkoholi on myös melko kallista; olut maksoi $15 ja drinkit alkaen $20. Olimme clubilla koko rahan edestä (Tuukka toki myös) aina aamun pikkutunneille. Tuukka lähtikin heti aamusta virkeänä kohti lentokenttää kuumeisen Tomin kyydissä. Myöhempien huhujen mukaan oli mukava lento.

Me muut jattkoimme Vegasin lomaa ja vaihdoimme Saharasta keskeisemmälle paikalle MGM Grandiin, yhteen maailman suurimmista hotelleista. Tämäkään hotelli ei tosin aivan Vegasin eliittiä ole, mutta elämys sinänsä jo kokonsakin puoleasta. Etenkin allasalue oli hieno (täälläkin pelattiin lentopalloa, tällä kertaa uimaaltaassa) ja siellä tulikin aikaa vietettyä kirjoja lueskellen. Alakerrasta löytyi pieni ostoskeskus ja muun muassa McDonalds, josta saa mainioita McBreakfasteja. Lisäksi itse casinon puoli on valtava ja siellä on nähtävillä esimerkiksi oikeita leijonia. Myös Casinon puolella tuli vietettyä aikaa melkoisesti. Muut pelasivat pokeripöydissä, mutta itse en ole pokerista innostunut joten tyydyin pyörittelemään yksikätisiä rosvoja. Minimipanos on yksi centti, joten dollarillakin pelaa jo melko kauan, jos jaksaa niin pienellä panoksella pelata. Myös peleissä riittää valinnanvaraa ja pelkkä napin painaminen riittää, toki useimmissa automaateissa on myös kampi sivussa jos sitä välttämättä haluaa käyttää. Automaateilla pelatessa (kuten pokeripöydissäkin) saa myös jatkuvasti juotavaa, kunhan muistaa tipata tarjoilijaa dollarilla tai parilla.

MGM Grandin lisäksi tuli useana iltana kierreltyä muitakin Casinoita, joka on erittäin hyvää ja ilmaista illanvietettä aikakin pariksi illaksi. Melkein joka casinolla on oma teemansa ja siihen liittyvää oheistoimintaa. Esimerkiksi Treasure Island-casinolla on oma ilmainen merirosvoshow casinon edessä joka ilta ja Bellagiolla näyttävä vesisuihkushow. Casinot itsessään ovat myös näkemisen arvoisia ja omalta osaltaan kaikki on vedetty jollain tapaa yli;  sirkushuveja kansalle.

Testasimme yhtenä iltana myös Vegasin illallisbuffeet, jossa syötiin koko rahan edestä etenkin jälkiruokia. Ruotsinlaivojen buffetteihin verrattuna ruokavaihtoehtoja oli hieman enemmän, mutta erilaisia jälkiruokia sen sijaan aivan järkyttävä määrä, varmaan 50 eri vaihtoehtoja täytekakuista aina pienempiin suklaamakupaloihin. Ruokailun jälkeen oli oikeastaan melko huono olo, ihanan amerikkalaista meininkiä!

Vegasissa sijaitsee myös useita outlet-myymälöitä, joista saa merkkivaatteita edullisesti. Käytännössä kyseessä on suuri ostoskeskus, jossa jokaisella merkillä on oma myymälänsä. Valikoimissa on esimerkiksi valmistajien ylimääräisiä eriä ja viime sesongilta yli jääneitä tuotteita. Tulikin shoppailtua melkoisesti vaikka miesporukalla oltiinkin liikkeellä. Ostin muun muassa kolmet farkut, hintatasosta kertoo jotain se että Calvin Kleinin farkut sai outletistä 20 eurolla vs Suomen noin 150 euroa.

Vajaa viikko meni Vegasissa nopeasti, tosin muutama päiväkin olisi varmasti riittänyt, mutta eipähän tarvinnut kiirehtiä. Lentokentälle mennessä tavaraa oli kertynyt mukaan kaupoista jo niin paljon etteivät takapenkkiläiset kirjaimellisesti mahtuneet liikkumaan mihinkään suuntaan. Päästiin kuitenkin kentälle perille ja autokin saatiin helposti palautettua. Auton kanssa kannattaa muuten olla casinoiden parkkihalleissa huolellinen että muistaa mihin parkkeeraa. Aika monta kertaa kierreltiin monikerroksisia parkkihalleja yrittäen etsiä omasta autosta merkkejä! Kotimatka lennettiin samaa reittiä kuin tullessakin ja kaikki sujui ongelmitta. Tosin matkalaukkujen painorajat alkoivat jo paukkua, mutta siitäkin selvittiin.

Suuret kiitokset kaikille mukana olleille Rattopojille ja ei muuta kuin uutta rattoisaa reissua suunnittelemaan!

LA

 

 

Huomioi Hollywood-kyltti taustalla

Santa Barbarasta matka jatkui amerikkalaiseen tapaan leveitä moottoriteitä pitkin kohti nykyihmisen kulttuuriperinnön kehtoa eli Los Angelesia. Mitä lähemmäksi kaupunkia pääsimme sitä enemmän liikenne alkoi ruuhkautumaan. Ajoimme kaupunkiin tietysti Mulholland driven ja Hollywood Hillsin kautta, koska pitihän se kuuluisa Hollywood-kyltti nähdä ja etenkin kuvata. Kyltissä ei sinällään mitään ihmeellistä ollut, mutta maisemat näköalakukkulan päältä olivat kyllä hienot.

Kaupungissa kävimme ensi töiksemme tarkastelemassa Walk of Famea sekä Madame Tussaudin vahakabinettia, jossa jokainen sai poseerata oman idolinsa vieressä(?). Aitoja julkkiksia ei näkynyt vaikka tiettävästi heitäkin lähistöllä jonkin verran asuu. Käytiin ajelemassa myös ympäri rikkaiden ja kuuluisien asuinalueita, kuten Beverly Hillsiä, mutta joka talon edessä oli niin korkea aita että oli vaikea sanoa minkälaisia taloja siellä oli, oletettavasti isoja ja kalliita.

Löysimme myös kohtalaisen majapaikan hieman kauempana keskustasta, San Fernandosta. Motellia ympäröivästä kolme metriä korkeasta metalliaidasta pystyi päättelemään että suurkaupungin turvaan oltiin saavuttu. Toki täältäkin löytyi poreallas ja jääpalakone, kuten lähes kaikista muistakin matkan motelleista. Myös ruokapuoli oli turvattu tien toisella puolella sijaitsevan dinerin ja McDonaldsin ansiosta. Tosin tien yli piti mennä käytännössä autolla, koska mitään suojateitä tms. ei Amerikan ihmemaalla paljoa näkynyt kaupunkien keskustoja lukuunottamatta.

Seuraavaksi päiväksi olikin suunniteltua ohjelmaa, nimittäin vierailu Universal studios-huvipuistoon. Liput kyseiseen paikkaan maksoivat jonkin verran, mutta ainakin omasta mielestäni paikka oli hintansa arvoinen. Etenkin Waterworld-show oli hienosti toteutettu eräänlainen live-elokuva. Lisäksi eri elokuvien henkeen tehdyt vuoristoradat (esim. Jurassic Park) olivat viihdyttäviä. Itse elokuvien ja sarjojen kuvauksissa käytettyjen lavasteiden katsomiseen tarkoitettu kiertoajelu oli ehkä lievä pettymys. Päivä kului kuitenkin todella nopeasti ja lähdettiin pois vasta lähes sulkemisaikaan, eikä ehditty edes kiertää kaikkia huvituksia! Rankan päivän jälkeen tankattiin rasvaa ja hiilihydraatteja Domino's pizzoilla. Nälkä lähtee hyvin jo pienelläkin pizzalla, juustossa ei nimittäin ole säästelty.

Viimeisenä päivänä ennen Vegasiin lähtöä kävimme vielä katsomassa paikallista LA:n rantaelämää ja pelasimme toki täälläkin rantalentopalloa. Bongailimme myös hengenpelastajien torneja, mutta ei näkynyt yhtään Baywatchin sankaria. Ilmeisesti paikallisten lomakausi oli ohitse, ainakin ihmismäärästä päätelllen, eikä rannalla suoritettu enää aktiivista valvontaa. Kelien puolesta rantakelit olivat kyllä mainiot. Tuomo, Lasse ja Tuukka lähtivät jo aamulla ajamaan Vegasiin; Tuomo ja Lasse kotimaan lentoa varten, Tuukka lähinnä kiertelemään Outlet myymälöitä ja tekemään edullisia ostoksia.

West Coast

San Franciscosta suuntasimme autot kohti etelää rannikkoa pitkin. Tässä vaiheessa unohdimme myös tarkat aikataulut, koska ainoa rajoittava tekijä oli paluulento. Lassella, Tuomolla ja Tuukalla oli paluulento vajaa viikko ennen muita, joten tarkoituksena oli loppuporukalla viettää hieman aikaa myös Vegasissa roadtripin jälkeen.

Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Santa Cruzin kaupunki, joka sijaitsee reilun 100 kilometrin päässä San Franciscosta. Viihdyimme pikkukaupungin idyllissä ja rantahiekassa sen verran hyvin että jäätiin useammaksi yöksi ihmettelemään länsirannikon elämää. Löysimme myös kohtuuhintaisen hotellin/motellin, jossa oli sisäuima-allas porealtaan kera. Illat menikin siellä päivän rantalentopallopeleistä ja jenkkifutiksen heittelystä palautuessa. Lomasesonki oli selvästi jo ohi, koska rannalla ei paljon muuta porukkaa näkynyt.

Santa Cruzista löytyi myös mahtava vanhan-ajan pelihalli, nämä pitäisi saada Suomeenkin takaisin! Lisäksi kävimme porukalla keilaamassa ja häviäjäporukka (eli se mihin en itse kuulunut), joutui ostamaan Vodka of Gods-pullon paikalliselta Trader Joesilta. Tosin lopulta jäi hieman hämäräksi kenen pullo itseasiassa piti juoda ja oliko se enemmän rangaistus vai palkinto. Kaikki taisivat tosin jonkin verran maistella..

Kuten arvata saattaa seuraava päivä oli melko rankka itse kullekin, onneksi itse tajusin ottaa hieman rauhallisemmin, joten automatkakin meni suhteellisen mukavasti. Tällä kertaa jouduinkin Jeepin takimmaiselle penkkiriville, koska taisin olla ainoa, joka siellä pystyi istumaan ilman huonovointisuutta. Mutkitteleva rannikkotie oli maisemien puolesta kyllä hieno, mutta osa matkustajista olisi varmasti mielummin ajanut vuorien toisella puolella tasaista moottoritietä. Valitettavasti kesken matkan reitin vaihtaminen ei vuoriston vuoksi ollut mahdollista. Pysähdyttiinkin useasti päivän aikana "ihailemaan maisemia". . Tosin JP, Tuukka ja Vesa ajoivat moottoritien kautta Los Angelesiin katsomaan jalkapalloa. Todellisia Beckham faneja!

Selvisimme kuitenkin matkasta ja päädyimme lopulta Santa Barbaraan tai tarkemmin sanottuna naapurikaupunki Carpinteriaan. Itse Santa Barbarassa oli jotkin festarit käynnissä ja kaikki majoituspaikat täynnä. Vaikka olimme nyt eri kaupungissa pysyivät arkirutiinit edelleen samoina; makoiltiin päivät rannalla tai motellin uima-altaalla/porealtaalla ja välillä pompoteltiin lentopalloa tai jenkkifutista. Sunnuntain kunniaksi kävimme myös viettämässä päivän paikallisessa sporttibaarissa katsoen amerikkalaista jalkapalloa ja syöden rasvaista ruokaa. Lisäksi elokuvissa ensi-iltaan sattui tulemaan juuri sopivasti Machete, joka käytiin katsomassa paikallisessa nuhjuisessa elokuvateatterissa. Elokuva ja itse teatteri täydensivät sopivasti toisiaan.

Täytyy myös todeta että San Francicon rapujen yms. jälkeen alkoi melkoinen roskaruokakuuri; Taco Bell, Burger King, McDonalds & Subway tulivat tutuiksi. Tietysti välillä myös McDonald's ja Wendy's tuli testattua. Jotta elimistö sai tärkeitä proteiineja ja suoloja, tuli proteiinipatukoita ja beef jerkyä syötyä vähän joka välissä. Etenkin Taco Bellin ruuat jäivät hyvin mieleen, koska ne ovat melkoista mujua eli mättöä, josta on vaikea sanoa mitä on edes syömässä. Vatsa kuitenkin tuli joka kerta täyteen ja pysyttiin hyvin rantakunnossa!

Raider Nation

Viime kerrasta viisastuneina kävimme ennen Mercedistä lähtöä syömässä viereisessä dinerissa aamupalaa aitoon amerikkalaiseen tapaan (ei siis hostelliaamiaisia enää); munia, pekonia, pannukakkuja, nakkeja ja itse join tietysti maitoa. Voinkin todeta että maito maistuu Atlantin toisella puolella samalta kuin suomessa. Muut taisivat olla kahvi- ja mehulinjalla. Dinereissä tarjoilija kiertää jatkuvasti ympäri ravintolaa ja kaataa janoisille kahvia, jota saa juoda käytännössä niin paljon kuin haluaa.

Päivän tärkein asia oli jo kauan odotettu NFL-peli Oaklandissa. Vastakkain olivat liigan peräpään joukkueet Oakland Raider ja St. Louis Rams. Vaikka ei aivan huippujoukkueista ollutkaan kyse tapahtuma oli hieno ja väkeä melkein stadionin täydeltä (stadionin maksimikapasiteetti 53000 henkeä). Koska kyseessä oli kauden avauspeli alkoi tapahtuma amerikan kansallislaululla sekä ilmavoimien hävittäjien ylilennolla; God bless America! Tosifaneina ostettiin itse kukin enemmän (JP) tai vähemmän (kaikki muut) Raidersin fanituotteita. Tietysti myös stadionin ylihintaisia hodareita oli maistettava, maussa ei ollut valittamista. Peli itsessään oli suoraan sanottuna tylsä, mutta päättyi kuitenkin kotijoukkue Raidersin 16-14 voittoon. GO RAIDERS, FUCK THE RAMS!

Pelin jälkeen lähdimme etsimään majapaikkaa San Franciscon puolelta. Etsintä oli haastavaa koska kaupungissa oli samaan aikaan Oraclen konferenssi meneillään ja joka majapaikassa oli täyttä. Lopulta löysimme kohtuuhintaisen motellin hieman kauempana keskustasta, Daly Cityn puolelta. Alue ilmeisesti on niin sanotusti kaupungin huonompaa aluetta, mutta suhteellisen rauhalliselta paikka kuitenkin vaikutti näin ulkopuolisen silmin.

Seuraavana aamuna lähdimme katselemaan alueen nähtävyyksiä. Nähtävyyksillä tarkoitan esimerkiksi Golden Gate-siltaa, joka etenkin aamusumusta pilkistäen oli mahtava näky. JP ja Vesa lähtivät katsomaan omia nähtävyyksiään Walmartiin, joka on tosiaan Amerikan suurin supermarket-ketju. Aikamoiset tavaravuoret pojat illalla toivatkin mukanaan aina uusista matkalaukuista lähtien. Kävimme ihailemassa siltaa monelta eri näköalapaikalta jonka jälkeen ajelimme Fishermans Wharfin alueelle etsimään ruokapaikkaa. Ainoa todellisesa shoppailutarpeessa oleva oli Lasse, jonka shortsit repesivät. Ennen kuin Lasse itse havaitsi repeämää Keimo otti tilanteesta kaiken irti ja heitteli huomaamattomasti kolikoita Lassen eteen jotka Lasse tietysti poimi. Saatiinkin ihailla lassen alushousuja melkoinen tovi ennen kuin asia selvisi myös itse Lasselle. Onneksi tehokas shoppailija löysi uudet housut nopeasti eikä paikallinen siveyspoliisi ehtinyt puutumaan tilanteeseen.

Fishermans Wharfin alue on tunnettu ravuistaan ja tottakai sellaista oli maistettava, hintaa mokomalle otukselle kertyi kyllä melkoisesti. Itse rapu oli hyvää, mutta miinusta erittäin sotkuisesta ja haastavasta syömisestä. Jälkiruoaksi maistui Ben&Jerrysin jäätelökaupan jäätelö. Autolle palatessa huomasimme että parkkipirkko oli käynyt vierailulla ja saatiin parkkisakot! Onneksi oli useampi maksumies ja olisi parkkeeraus muutenkin tietysti maksanut. Ensi kerralla tosin tarkastelemme liikennemerkit paremmin etukäteen. Illalla kävimme vielä syömässä yhdessä Amerikan legendaarisimmista ravintoloista eli Hootersissa. Vastoin ennakkoluuloja paikka tarjoaa ainakin San Franciscossa hyvää ruokaa aja ainoa ero muihin vastaavanlaisiin paikkoihin on lähinnä tarjoilijoiden pienehköt shortsit.

Ei San Franciscossa tietenkään voi käydä ellei vieraile myös kaupungin edustalla sijaitsevalla Alcatrazin saarella. Vaikka saarella on aiemmin pitkään toiminut Yhdysvaltain armeijan varuskunta tunnetaan se parhaiten vankilana ja nimenomaan sellaisena vankilana, josta on mahdoton paeta. Muun muassa gangsteripomo Al Capone istui Alcatrazissa tuomiotaan. Vankila suljettiin jo vuonna 1963, mutta on pysynyt hyvin esillä esimerkiki Hollywoodin elokuvissa. Nykyisin saari on luonnonsuojelualuetta ja itse vankilarakennus on museokäytössä. Ehdottomasti vierailun arvoinen paikka!