lauantai 23. huhtikuuta 2011

Ukraina, Tšernobyl - katastrofimatkailua



Huom! Pidättäydymme kaikesta vastuusta, jotka liittyvät asioiden todenmukaisuuteen. Asiat on kerrottu niin kuin ne on kuultu tai muistettu.

Reaktori nro. 4
Tšernobyl oli ehdottomasti Ukrainan reissumme päätarkoitus. Ajatus täysin hylätystä kaupungista ja siellä piilevistä vaaroista oli kiehtova (omalla tavallaan). Tiedämme myös, ettei ydinvoimalaonnettomuuden saastuttama alue pysy ikuisesti sellaisena, joten oli ryhdyttävä tuumasta toimeen. Alueen rakennukset ovat huonossa kunnossa ja ilmasto, eläimet ja kasvillisuus hajoittavat niitä päivä päivältä lisää. Lisäksi Ukraina ilmeisesti suunnittelee kunnostavansa aluetta hiljalleen radioaktiivisuuden heikentyessä? No, ehkä ei kuitenkaan vielä vähään aikaan, mutta olihan tuo hyvä tekosyy lähteä taas reissuun?

26. huhtikuuta vuonna 1986 klo: 1.23 Tšernobylin ydinvoimalan reaktori nro.4 pysäytettiin huollon vuoksi. Samalla päätettiin tehdä koe, jonka tarkoituksena oli selvittää riittäisikö jäähdytysjärjestelmälle tarpeeksi sähköä ennen varajärjestelmän käynnistymistä. Päätös kokeesta oli täysin poliittinen ja se tehtiin ydinvoima-asiantuntijoiden ja laitoksen työntekijöiden ankarasta vastustuksesta huolimatta. Tosin myöhemmin Ukrainan kommunistisen puolueen johto kärsi seuraukset muun muassa kuolemantuomioiden muodossa.

Koetta varten voimalan turvajärjestelmät suljettiin. Reaktorin käyttö tällä tavalla oli ehdottomasti kielletty ja reaktori oli kokeen aikana hyvin epävakaassa tilassa. Kukaan ei varsinaisesti tiennyt mitä seurauksia tällaisella toiminnalla voisi olla. Vajaan minuutin kuluttua kokeen aloittamisesta reaktorin lämpötila nousi voimakkaasti jolloin jäähdytysvesi höyrystyi ja aiheutti lopulta "höyryräjähdyksen" jota seurasi pieni ydinräjähdys. Tämän seurauksena syttyi useita tulipaloja ja radioaktiivinen savu nousi yläilmoihin. Koe oli epäonnistunut kamalallaa tavalla, joka vei kodin yli 300 000 ihmiseltä. Lisäksi radioaktiivinen laskeuma saastutti lähes kaikkia Euroopan maita.

Prypjatin pääkatu
Aluksi onnettomuuden vakavuutta ei ymmärretty. Tapahtunuta yritettiin salata eikä onnettomuudesta tiedotettu asianmukaisella tavalla, jolloin esimerkiksi evakuoinnit aloitettiin liian myöhään. Pelastus- ja raivaushenkilöstölle asian vakavuudesta tiedottaminen oli myös puutteellista, eikä asianmukaisia säteilysuojavarusteita käytetty.  Itseasiassa niitä ei ilmeisesti ollut edes saatavilla.

Reaktoripalo saatiin lopullisesti sammutettua vasta 8 päivää onnettomuuden jälkeen ja reaktorin ympärille pystyttiin rakentamaan sarkofagi estämään säteilyn leviäminen. Onnetomuudessa kuoli n. 30 henkilöä, suurin osa palo- tai pelastushenkilökuntaa. Kaikkia onnettomuudesta johtuvia kuolemantapauksia on kuitenkin vaikea osoittaa, sillä osa säteilyn vaikutuksista voi ilmetä vasta useiden vuosien jälkeen ja silloinkin kuoleman liittyminen juuri Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuteen on vaikea todistaa. Tiedetään kuitenkin, että useat ihmiset sairastuivat esimerkiksi syöpään altistuttuaan säteilylle. 

Nykyään päivän matka Tšernobylin alueelle ei ole sen suurempi terveysriski kuin lentäminenkään. Kuitenkin mukana täytyy olla aina paikallinen opas, jolla on tietoutta siitä minne voi mennä ja minne ei. Lisäksi geigermittari (säteilymittari) on pakollinen, jotta mahdolliset niin kutsutut "hotspotit" (eli alueet jotka säteilevät voimakkaasti) eivät jäisi huomaamatta. 

Omatoimimatkailu on alueella kielletty, joten varasimme matkan paikallisen matkatoimiston kautta (www.tour2chernobyl.com). Ohjeiden mukaan laitoimme päällemme pitkät housut ja paidat vaikka ilma olikin hyvin lämmin. Kokoonnuimme aamulla erään hotellin eteen, jossa saimme lippumme pitkän odottelun ja hohhailun jälkeen. Lippujen jako oli kamalan huonosti organisoitu (liput piti maksaa ennen niiden saamista käteisellä) ja tuntui ettemme pääsisi koskaan lähtemään. Lopulta pääsimme kuitenkin matkaan. Vajaan 200 km bussimatkalla katsoimme videon jossa kerrottiin ydinvoimalaonnettomuudesta ja sen vaikutuksista sekä näytettiin oppaamme samoilua saastuneella alueella vailla minkäänlaista itsesuojeluvaistoa. Lisäksi meille kerrottiin käytännön asioista alueella liikkumisesta: mihinkään ei saa koskea (kameraakaan ei saa laskea maahan), mitään ei saa kerätä mukaan, sammaleiden päälle ei saa astua ja vain heidän näyttämiin rakennuksiin saisi mennä.


Ydinvoimalaonnettumuuden aikana tuuli puhalsi suoraan ydinvoimalaa varten rakennettuun Prypjatin kaupunkiin, joten ydinvoimalan toisella puolella, hieman kauempana, sijaitsevaan Tšernobylin kaupunkiin tulevat laskeumat jäivät vähäisemmäksi. Molempien kaupunkien asukkaat evakuioitiin, mutta vasta kaksi vuorokautta onnettomuuden jälkeen. Onnettomuuspaikkaa ympärille muodostettiin niin sanotut 10 km ja 30 km suojavyöhykeet. Nykyään osa Tšernobylin asukkaista on palannut takaisin kotiinsa 30 km vyöhykkeen sisälle ja alueella on muun muassa toiminnassa oleva bensa-asema sekä kauppa. Prypjat sijaitsee tiukimmin rajoitetun 10 km vyöhykkeellä, eikä siellä virallisten tieojen mukaan asu ketään.

Tšernobylin kaupunki näytti meilestämme todella aavemaiselle vaikka näimmekin muutamia ihmisiä. Vastaan tuli myös muutamia autoja mutta suurimmaksi osaksi kadut olivat autiot. Siellä täällä pitkin maanpintaa risteili putkia. Ilmeisesti ne on rakennettu onnettomuuden jälkeen, sillä kukaan ei halua kaivaa saastunutta maaperää? Ensimmäisenä pysähdyspaikkamme oli monumentti, joka oli rakennettu pelastustoimissa menehtyneiden palomiesten muistolle. Muistomerkiltä matka jatkui kohti Prypjattia, todellista aavekaupunkia.

Kaupunkiin johtava pääkatu näytti lähinnä metsäpolulta sillä halkailleen asfaltin reunustamat pusikkot nielaisivat sisäänsä jo aikaa sitten sammuneet katulamput. Pääsimme vihdoin ulos bussista. Kylmät väreet juoksi pitkin selkää. Voiko tämä oikeasti olla totta? Tutkimme kaupunkia aluksi ulkoa päin väistellen sammaleita ja muuta asfaltin sisältä työntyvää kasvillisuutta. Lähestyimme ryhmänä kirjastoa johon saimme tutustua tarkemmin. Saimme vielä kerran ohjeet rakennuksen sisällä liikkumiseen: "mihinkään ei saa koskea ja täytyy katsoa tarkasti mihin astuu, ettei tipahda lattilankkujen lävitse". Muita sääntöjä ei ollut ja saimme vapaasti kierrellä rakennuksessa. Kaikki pakat oli hajotettu tai ne olivat ajan saatossa hajonneet myös lähes kaikki tavarat oli viety. Välillä joistain vielä jäljellä olevista tavaroista tuli tunne, että ne oli tarkoituksella laitettu juuri siihen tursteja varten.

Olimme todella tarkkoja älä koske mihinkään- kiellon kanssa, mutta rakennus oli kanssamme eri meiltä. Minä nimittäin kurkisti ilmeisesti jonkinlaisen auditorion oviukosta ja sain samalla runsaan vesikasteen niskaani. Vesikasteesta seurasi armoton panikointi ja spekulointi. Vaikka en usko, että siitä hirveästi haittaa oli, ajatus ei vain tuntunut kivalle. Kirjastorakennuksessa oli myös liikuntasali, josta näimme aution ja ruosteisen maailmapyörän.

Kirjaston jälkeen suuntasimme huvipuiston raunioille, jossa maailmapyörän lisäksi oli karuselli sekä törmäilyautoja. Aurinko paistoi kirkaalta taivaalta ja ilma tuntui todella lämpimälle. Kasvillisuus tunkeutui asfaltin lävitse joka puolelta. Näin alkukeväästä maisema oli todellakin ankea; ehkä ankeamman näköinen kuin kesällä kun puut ovat täydessä lehdessään. Maisema näytti ehkä jollain tapaa palaneelle ja kituvalle?


Huvipuiston jälkeen pääsimme tutkimaan koulurakennusta. Mieleenpainuvinta rakennuksessa oli ehkä lukuisat kaasunaamarit joita oli kerätty kasaan yhteen huoneeseen. Pulpetteja, kirjoja, rikkoutunutta lasia, rapistunutta seinää. Aika täällä on todellakin pysähtynyt. Seuraavaksi vuorossa oli uimahalli, jonka allas oli täynnä roskia ja reunat oli töhritty graffitein. Myös täällä ikkunat olivat rikkoutuneet ja lasia oli kaikkialla. Toivottavasti kuvat kertovat kaiken sen mitä emme osaa sanallisesti kuvailla. 

Olimme nähneet Prypjatista kaiken mitä matkatoimisto lupasikin ja enempää emme kaivanneetkaan. Oli aika palata bussille. Päästyämme bussiin kopistelimme kengät erittäin huolellisesti ja silti meillä oli tunne, että olimme jollain tapaa saastuneita. Jotenkin ajatus näkymättömästä vaarasta pelotti ja olin varma, että heittäisin kenkäni roskiin heti kun pääsisimme takaisin Kiovaan. Matkaa oli kuitenkin vielä jäljellä. Itse reaktori oli vielä näkemättä. Jätimme siis aavekaupungin taaksemme ja suuntasimme kohti ydinvoimalaa.

Saavuimme bussilla aivan reaktori nro.4 eteen. Hyppäsimme ulos autosta ja vain tuijotimme reaktoria ja sen ympärille rakennettua suojakuorta. Tässä oli syy miksi olimme tänään täällä. Ajatus oli ahdistava. Geigermittari piipitti reaktorin edessä olevan muistomerkin juurella. Tämä edemmäs ei voisi mennä ilman suojapukua.

Olimme nähneet jo paljon ja nälkä alkoi olla kova. Ajoimme bussilla vähän matkan päähän reaktorista, jossa ravintola sijaitsi. Ennen ruokailualueelle pääsyä meidät täytyi kuitenkin "tarkastaa" mahdollisen säteilyn varalta. Menimme jokainen vuorollamme seisomaan johonkin hökötykseen ja asetimme kätemme niille varatuille paikoille. Mikäli ihminen ei ollut saastunut päästi laite hänet lävitse ruokasalin puolelle. Onneksi kenenkään ei tarvinnut jäädä ilman ruokaa. Ruokana oli borssikeittoa runsaiden lisukkeiden kera. 

Mahat täysinä kävimme vielä katsomassa 4. reaktorin lähellä kulkevassa kanavassa eleleviä jättimonneja. Ihmiset heittelivät sillalta alas leivänmuruja joita monnit näyttivät syövän hyvällä ruokahalulla. Pieniä vesipyörteitä lukuunottamatta emme juurikaan monneja nähneet. Tässä vaiheessa kukaan ei enää näyttänyt muistavan missä olimme, turistit istuskelivat maassa ja nojailivat sillankaiteisiin 4. reaktorin olessa yhä selkämme takana. Kanavan toisella puolella näkyivät reaktorit 5 ja 6, joiden rakentaminen keskeytettiin onnettomuuden jälkeen. Reaktorit 1-3 puolestaan suljettiin lopullisesti vasta 14-vuotta ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen. Siitä huolimatta Tšernobylissä käy edelleen paljon ihmisä töissä lähinnä jäähdyttämässä ydinvoimalasta peräisin olevaa jätettä. 

Itse ydinvoimala-alueesta ja sen siisteydestä täällä pidetään huolta. Täällä ei ole halkeilevaa asfalttia tai rehottavaa kasvillisuutta niin kuin Prypjatissa. Lukuisat voimalinjat kertovat siitä, että täällä on tosiaan tehty aikanaan paljon energiaa. Nyt voimalinjat seisovat paikallaan toimettomina täysin tietämättöminä siitä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Oli aika palata Kiovaan.


 - Maiju
 (P.S. en koskaan todella heittänyt kenkiäni roskiin)