Sydney - Työmatkapyöräilyä

Maiju haastoi minut jokin aika sitten viikkokuvahaasteeseen, mutta en ole kovasta yrityksestä huolimatta saanut aikaiseksi suorittaa kyseista haastetta. Kuvia on tullut kuitenkin aina silloin tällöin kännykällä napsittua joten olkoot ne minun viikkokuvahaasteeni, vaikka kaikki kuvat taitavatkin olla eri viikoilta. Kuvien kyytipojaksi kirjoittelin hieman pohdintaa omien kokemuksien pohjalta pyöräilystä Sydneyssä. 

Saavuimme tosiaan Australiaan maaliskuussa lumen ja pakkasen keskeltä. Suomessa mentiin pyörällä töihin jarrut ja vaihteet jäässa, ilman että naamassa oli tuntoa, joten ainakin kelin puolesta odotukset olivat korkealla! Aurinko onkin paistanut käytännössä joka päivä ja keli tuntuu muutenkin olevan päivästä toiseen erinomainen etenkin pyörilyä ajatellen. Pari sateista päivää on ollut ja silloin vettä tuli kyllä kuin ämpäristä kaatamalla. Kelin mukainen vaatetuskaan ei auttanut, koska jostain vesi pääsi (vedenpitävän) takin alle ja olin töihin päästya aivan läpimärkä. Vesi pääsi, ohi ajavien autojen sitä pärskittyä ylöspäin, myös kenkien sisään ja töihin perille päästyä kenkien pohjalla olikin noin 2 senttiä vettä, meni melkein viikko niitä sitten kuivatellessa. Onneksi vaihtovaatteet pysyivät kahden muovipussin sisällä repussa kuivina. Lämpötilat ovat olleet myös lähes koko paikallisen talven pyöräilyyn sopivat: +10 aamulla ja +20 iltapäivällä. Kesällä onkin sitten oletettavasti liian kuuma, ainakin iltapäivästä, mutta kokonaisuutena ei voi valittaa. 

Päivittäin kilometrejä kertyy pyörän selässä noin 22, eli 11km yhteen suuntaan. Mikäli menisin autolla matkaa yhteen suuntaan olisi noin 6 km. Tämä siksi, että matkalle sattuu lentokentän ali menevä tunneli jonne ei polkupyörällä ole asiaa; eli ei muuta kuin kiertämään kenttä ympäri. Aikaa matkaan menee liikennevaloissa seisoskelusta riippuen 30-40 minuuttia. Autolla puolet lyhyempi matka kestää noin 20 minuuttia eli verrattain nopesti pyörällä kuitenkin pääsee. Ruuhkissa pyorällä ei tarvitse autojen tapaan madella, vaan autojen välistä mahtuu hyvin puikkelehtimaan jonon kärkeen. 

Pyörän säilytys on haastavaa tilojen puutteen vuoksi niin kotona kuin töissäkin. Raahaan pyörän töissä hissillä kolmanteen kerrokseen ja pidän sen toimiston reunalla säilössä. Muut pyörällä töissä kulkevat tekevät samaa joten toimistolla lojuu pyöriä vähän siellä täällä. Kotona ainoa säilytyspaikka on käytännössä eteinen koska erillistä pyörövarastoa ei ole ja meillä ei ole omaa autotallia. 

Vaikka pyöräilyharrastuksesta kiinnostuneita tuntuu riittävän melko paljon, kokonaisuutena pyöräily on Sydneyssa varsin pienen piirin touhua Suomeen verrattuna. Vaikka pyöräilyn pariin teoriassa kannustetaan ja kaikenlaisia projekteja tuntuu kaupungin puolesta asian tiimoilta olevan käynnissä, niin pyöräteitä tai muitakaan pyörailyä helpottavia asioita ei tällä hetkellä ole ainakaan liikaa. Normaalit autotiet ovat juuri auton levyisiä eikä Suomen tapaista ylimääräistä reunusta ole, joten siellä ei tee mieli pitkiä pätkiä ajella. Lisäksi paikallisilla kuskeilla on jokin pakottava tarve päästä pyöräilijän ohi vaikka tilaa ohittamiselle ei ole ja 50 metrin päässä on punaiset valot. Joissakin paikoissa tien laitaan on tosin erotettu leveä kaistale pyöriä varten, mutta valitettavasti se on yleensä täynnä (huonosti) parkkeerattuja autoja. Omalle työmatkalleni sattuu kuitenkin kohtalaisesti varsinaisia pyöräiteitä (samanlaisia kuin Suomen kevyenliikenteenväylät) ja paria ongelmakohtaa lukuunottamatta matkanteko on ihan mukavaa. 

Maijun työmatkaa on myös tutkittu pyöräilyä silmällä pitäen, mutta vaikka mistä kiertäisi ei sitä pyörällä oikein järkevästi ja etenkään turvallisesti pysty ajamaan. Kävelyteillä ei saa ajaa pyörällä eikä niillä käytännössä pystykään ajamaan. Yleensä kävelytie on noin metrin levyinen kaistale joka alkaa ja loppuu yleensä täysin yllättäen ja välille sattuu useita korkeita katukiveyksiä. Tosin sama yllättäen alkaminen ja loppuminen koskee myös pyöräteitä. Ostinkin alunperin halvan pyörän koska ei ollut mitään tietoa pystynkö töihin asti pyörällä järkevästi edes ajamaan. Nyt muutaman kuukauden kokeilun perusteella voisin kuvitella ajavani paremmallakin pyörällä, mutta toisaalta tuntuu halvempikin pyörä ajavan hyvin asiansa.

Oli myös epämiellyttävää huomata että katuvalaistus on keskitetty kokonaan autoteille. Eli pyörätiet ja jalkakäytävät ovat ainakin näin talviaikaan viiden jälkeen hyvinkin pimeitä paikkoja. Samasta syystä myös lenkkeily ilta-aikaan on jäänyt vähemmälle. Jouduinkin lopulta hankkimaan pyörään kunnollisen ladattavalla akulla toimivat tehokkaan lampun kun Suomen pimeydessä on tähän asti pärjätty halvalla patterilampulla. Tosin kesäaikaan valoisaa aikaa taitaa olla pidempään, mutta muutaman kuukauden vuodesta ainakin hyvä lamppu on tarpeen. 

Työpaikkalounas - kotona tehtyä makaronilaatikkoa

Todennäköisesti edellä mainituista syistä johtuen suurin osa pyöräilijöista vaikuttaakin olevan enemmän tai vähemmän vakavissaan olevia pyöräilyn harrastajia eikä ns. “sunnuntaipyörailijöitä”. Myös lapset puuttuvat liikenteestä lähes kokonaan. Tietysti pyöräilyä on vaikea aloittaa koska lapset viedään yleensä autolla kouluun ja vanhempanakin opettelu on vaikeaa koska harjoittelupaikkoja eli turvallisia pyöräilyteitä on hyvin rajoitetusti. Suomessa ajoin yleensä nopeammin kuin useat muut, ihan jo sen takia että ajoin nopealla maantiepyörällä, mutta täällä tuntuu välillä, että olen tien tukkona. 

Loppuyhteenvetona voisin todeta että kyllä täällä työmatkat ihan mielellään pyöräilee, mutta viikonloppuisin pyörä saa kyllä levätä rauhassa!

 - Miika 

Sydney - ensimmäiset vieraat

Ihanaa, saimme vihdoin ensimmäiset vieraat luoksemme. Emmi ja JP viihdyttivät meitä reilun viikon täällä sateisessa Sydneyssä. Päivät ovat olleet pääsääntöisin tosi hyviä, mutta juuri vierailun aikaan keli oli harmillisen talvinen. Vieraitamme se ei tosin näyttänyt haittaavan ja tehoturisteina he kiersivät lyhyessä ajassa kaikki lähimaaston tärkeimmät nähtävyydet. He tulivat yleensä aamuisin kyydissäni keskustaan ja muutaman kerran liityimme hoitotyttöni kanssa heidän seuraansa nähtävyyskierroksille.

Vierailun ensimmäisenä iltana kävimme Glebessä syömässä pubiruokaa ja jälkiruoalla kävimme suunnitellusti San Churrossa. Idea ällömakeasta jälkiruoasta kuullosti alkuun hyvältä. Ahmimme kaikkia ihania herkkuja silmillämme jo ruokalistaa selaillessa ja olisimme halunneet tilata kaikkea. Ihanat, silmin nähden yltiömakeat, jälkiruokamme maistuivat alkuun taivaallisen hyville mutta totesimme hyvin pian, että olimme ehkä haukanneet liian suuren palan. Lopulta vyöryimme autoon täysine mahoinemme ja olin varma, etten enää koskaan syö makeaa. Seuraava päivä kuluikin Olympiakylässä, jossa kävimme katsomassa paikallisen rugby pelin - West Tigers vs. Buldogs. Suomen väreissä kannatimme Buldogseja. Peli pelattiin ANZ areenalla ja tunnelma oli mitä mainioin, jopa meillä, vaikka joukkueemme hävisikin. Pelin jälkeen kiertelimme hieman Olympiakylässä vaikka jouduimmekin luovuttamaan melko pian nälän ja hämärtyvän illan vuoksi.

Ensimmäinen tehoturistipäivään liittyi paljon kävelemistä. Liityimme hoitotyttöni kanssa Emmin ja JP:n seuraan ja suuntasimme keskustaan. Ensin kävimme kiertelemässä The Rocksilla, jossa Emmi toimi Lonely Planet opaskirjan turvin matkaoppaanamme. Ihania pieniä kujia ja vanhoja rakennuksia. Söimme lounaan pienessä idylisessä pitsa & pasta paikassa ja jatkoimme matkaa kohti Oopperataloa. Kun Oopperatalo ja Harbour Bridge olivat kuvattu jatkoimme vielä hieman kävelemistä Royal Botanic Gardensille jossa kuvailimme taas Sydneyn kuuluisimpia nähtävyyksiä. Jalat alkoivat olla jo aika puuduksissa tästä melkoisesta kävelyrypistyksestä ja päätimme hypätä bussiin ja suunnata kotiin.

Rex - yksi maailman suurimmista krokotiileista

Viikolla tehoturistit kiertelivät omatoimisesti Sydneyssä ja me liityimme hoitotyttöni kanssa heidän seuraansa taas perjentaina. Nyt oli vuorossa Aquarium sekä eläintarha. Olimme käyneet tytön kanssa jo aikaisemmin eläintarhassa, mutta Aquariumiin emme olleet vielä ehtineet tutustua. Tyttö nauttikin suunnattomasti värikkäistä kaloista, jotka erottui selvästi kirkkaasta vedestä. Eläintarhassa kun on vaikeampaa nähdä missä eläimet piileskelevät. Tosin tällä kertaa pääsimme muun muassa syöttämään ihanaa nokkasiiliä, joten tämä kerta oli todella ainutlaatuinen. Tyttö jaksoi pitkän ja tapahtumarikkaan päivän todella hyvin, eikä unta tarvinnut kauaa paluumatkalla houkutella. Emmi ja JP kävivät vielä Madame Tussaudilla mutta meidän energiamme eivät valitettavasti sinne enää riittäneet. Kaikin puolin ihana päivä!

Viikonloppuna suuntasimme suunnitellusti Blue Mountainsille. Olemme Miikan kanssa käyneet siellä jo edellisellä Australien matkallamme, mutta nyt suunnittelimme hieman erilaisia maisemia. Matkalla kävimme alkulämmittelemässä Wentworth Fallsilla, joka on osa Blue Mountainsin kansallispuistoa. Näköalapaikkoja olisi ollut useita, mutta tyydyimme kävelemään lähimmälle paikalle, josta näimme vesiputouksen hyvin. Aamu oli melko sateinen ja viileä. Maisemat olivat kuitenkin niin hienoja ettei pieni sade tuntunut miltään.

Vanha voimalaitois

Seuraavaksi ajoimme Jenolan Caveseille. Sydneystä matkaa luolille tuli noin 175 km ja aikaa matkaan (jos pysähdystä ei lasketa) meni reilut 2,5 tuntia. Viimeiset kilometrit ajeltiin todella mutkaista ja kapeaa tietä. Tie on toiseen suuntaan suljettu muutaman tunnin, jotta muun muassa isot turistibussit mahtuvat kulkemaan. Onneksi emme olleet liikkeellä pahimpaan turistiaikaan, joten saimme ajella tiellä suhteellisen rauhassa vaikka emme voineetkaan hyödyntää tuota sulkuaikaa.

Luolille saavuttuamme totesimme, että meidän täytyisi ostaa liput opastetulle kierrokselle mikäli haluaisimme mennä sisälle luoliin. Päätimme siis käydä aluksi kävelemässä noin kahden kilometrin päässä olevalle vahalle voimalaitokselle. Keli alkoi onneksi parantua ja saimme nauttia lämpimästä auringonpaisteesta. Voimalaitoksen lisäksi näimme myös sinisen järven, joka nimensä mukaisesti oli tosissaan erikoisen sininen. Sininen hohde johtuu kuulemma vedessä olevista mineraaleista. Hyvällä tuurilla vedessä voisi nähdä vesinokkaeläimen. Palattuamme luolille löysimme tuurilla yhden luolan jonne pääsi ilmaiseksi sisälle ilman opasta. Tämähän sopi meille enemmän kuin hyvin. Luola oli upea ja riitti meille luolaseikkailusta varsin hyvin.

Aikaa ei ollut hukattavaksi sillä meillä oli vielä paljon nähtävää. Hyppäsimme taas autonkyytiin ja ajoimme Blue Mountaisille, jossa kävimme tietysti kuuluisalla näköalapaikalla, josta näkyi Tree Sisters. Kävelimme hieman kiertoreittiä takaisin autolle ja nautimme metsämaisemista. Päivä oli ollut pitkä ja vieraillamme oli edessä aikainen aamulento, joten päätimme suunnata kotiin.

Tree Sisters

Tämä viikko oli ihana piristys jo niin "tylsäksi" käyneeseen arkeemme. Kiitos Emmi ja JP seurasta ja tervetuloa uudelleen!

- Maiju