sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Queenstown, Uusi-Seelanti - extremeurheilua osa 2

 

Eilen meillä oli oikein tehopäivä. Kävimme ensimmäiseksi varaamassa ratsastuksen Lord Of The Rings -maisemissa. Näin saimme kaksi kärpästä yhdellä iskulla - ratsastuksen ja samalla näkisimme suosittujen elokuvien kuvauspaikkoja (esim. Wolverine ja Narnia). 

Toinen tehtävä tälle päivälle oli kuljetuksen järjestäminen eteenpäin siirtymiseen. Kävimme kysymässä autovuokraamosta mahdollisia "siirtoautoja". Veisimme auton autovuokraamon puolesta  takaisin lähtöpaikkaan, eli auto olisi meillä vuokralla, mutta se olisi paljon halvempi. Sopiva auto löytyi maanantaille. Siirtäisimme sen Greymouthiin ja matkaan olisi aikaa kolme päivää. Kerkeämme hyvin yöpyä pari yötä jäätiköllä Franz Josefissa. 

Viimeinen päivä Queenstownissa. Heräsimme aamulla aikaisin, koska bussi tulisi hakemaan meitä klo 8.30 ratsastusretkelle. Bussimatka kesti 45 minuuttia. Aamu näytti synkälle, mutta ratsupaikkaan saapuessamme taivas näytti selkeytyvän. Kypärät päähän ja saappaat jalkaan, siitä se matka alkaa.

Jatkoimme tallilta vielä vähän matkaa bussilla kohti lähtöpaikkaa, jossa hevoset odottelivat meitä. Sitten vain ratsaille ja matkaan. Meitä oli kaiken kaikkiaan n. 10 henkeä ihastelemassa tätä niin ihanaa luontoa. Oppaat kertoivat meille aina aika ajoin mitä elokuvia ja kohtauksia missäkin kohdassa oltiin kuvattu. Näimme mm. Lord Of The Ringsin: Isengardin (Rautapiha), joka näkyy yllä olevassa kuvassa (torni vain puuttuu, mutta käymme katsomassa sitä sitten Wellingtonissa) sekä Amon Henin (metsän jossa Boromir kuoli). Itse ratsastus sujui kuvaamisen ohella hyvin, jopa Miikalta, vaikka hänen hevosensa ryntäilikin välillä sinne tänne. Reissu oli ihan liian aikaisin ohi, vaikka jalat olivatkin ihan toista mieltä. :)

Bussi vei meisät takaisin Queenstownin keskustaan, josta ostimme nälkäämme Fergburgerista jättiläishampurilaiiset ja menimme tuttuun tapaan nauttimaan niitä järven rantaan. Paikkaa oltiin kehuttu meille kovasti ja odotukset olivat korkealla. Totesimme, että hamburilaiset olivat kuin jättikokoisia kotitekoisia burgereita. Mutta kyllä niillä nälkä lähti.

Nyt valmistaudumme nukkumaan ja huomiseen siirtymiseen.

-Maiju

torstai 28. tammikuuta 2010

Queenstown, Uusi-Seelanti - extremeurheilua

Voisi sanoa tämän päivän olleen elämämme hurjin. Lupasin ostaa Miikalle syntymäpäiväahjaksi laskuvarjohypyn ja koska täällä Queenstownissa kaikki on mahdollista ajattelimme, että olisi parasta lunastaa lahja jo täällä; hieman etukäteen. Aamulla lähdimme kyselemään olisiko vapaita paikkoja jäljellä ja niitähän oli. Ilman suurempia pohdintoja varasimme laskuvarjohypyt molemmille. Miika sanoi ostavansa hypyn minulle ystävänpäivälahjaksi.

Nyt kyllä jännittää! Odottelimme parikymmentä minuuttia, jonka jälkeen pääsimme lähtemään pikkubussilla kohti hyppypaikkaa. Minua jännitti koko automatkan todella paljon - olikohan tämä sittenkään hyvä idea? Saavuttuamme pellolle, josta meidän oli tarkoitus nousta lentokoneella, minulta hävisi jännitys kokonaan. Hetken ihmeteltyämme nainen tuli hakemaan minua valmistautumaan hyppyyn ja pahoitteli, ettemme pääsisi samaan koneeseen. Meitä se ei kuitenkaan haitannut - näkisimpä ainakin Miikan laskeutumisen.

Sitten ei muuta kuin kamppeita niskaan ja turvavaljaita kiinnittämään. Lyhyen ohjeistuksen jälkeen lähdimme kävelemään konetta kohti. Minun kanssani hyppäsi kaksimetrinen Sasha, joka lupasi tuoda minut maahan yhtenä kappaleena. Olin siitä kiitollinen. 

Lentokone lähti kiihdyttämään ja nousi pian kevyesti taivaalle. Nyt ei voinut enää perääntyä. Lentokoneessa en ajatellut enää itse hyppyä, vaan olin keskittynyt ainoastaan upeisiin maisemiin, kunnes olimme nousseet 12 tuhanteen jalkaan ja lentokoneen sivuovi avautui. Minua edellä oleva mies kuvaajansa kanssa lähtivät ensimmäisenä. Sitten tuli minun vuoroni. Sasha oli köyttänyt minut tiukasti itseensä kiinni, joten tunsin oloni turvalliseksi. Ihme ja kumma, vieläkään en ollut kauhusta kankea. Reunalle päästyämme en kerennyt ajatella mitään kun Sasha jo tiputti meidät alas koneesta. Mahanpohjaa kouraisi kunnolla tippuessamme selkä edellä kohti maata. Vapaa pudotus kesti 45 sekunttia, mutta minusta aika tuntui ikuisuudelle. Hengittäminen oli vaikeaa vauhdin takia ja korvissa humisi. Viimein, puff, varjo avautui ja ihana hiljaisuus seurasi perässä.

Vihdoin pystyin nauttimaan henkeäsalpaavista maisemista, jotka avautivat alapuolelleni. Korkeitaa vuoria, mutkittelevia jokia ja pilvikirkas taivas. Tänne haluan varmasti uudestaan. Hetken laskuvarjolla kieppumisen jälkeen laskeuduimme pehmeästi nurmikentälle, josta olimme nousseetkin.

Minun laskeuduttua maahan Miika istui lentokoneessa valmistautumassa hyppyynsä Tomin kanssa. Miika ja Tom pudottautuivat viimeisenä koneesta. Miika oli ihmeissään kun ei vielä reunallakaan ollut mitään havaintoja jännittämisestä. Humps, Miika ja Tom syöksyivät kovaa vauhtia kohti maata. "Siistiä": Miika ajatteli. Laskuvarjon auettua Miikalla oli hyvin aikaa katsella maisemia ja jutustella Tomin kanssa. Tom oli kuulemma hypännyt hurjat 3000 kertaa ja kerran mm. Suomen Utissa. Tom innostui Miikan yllytyksestä pyörittämään kaksikkoa oikein kunnolla. Onneksi minulla alaspäin meno oli vähän rauhallisempaa.

Kun olin saanut kamppeet päältäni pääsin ihailemaan Miikan laskua. Sehän sujui kuin vanhalta tekijältä ja päälle vielä "high five". Istuin hetkeksi penkille odottamaan Miikaa ja vasta silloin käteni ja jalkani alkoivat täristä ja mahassa alkoi myllertää. Jälkijännitystä luulisin. Vihdoin Miikan tultua luokseni, pääsimme vertailemaan kokemuksiamme ja totesimme tämän olevan yksi elämämme mahtavimmista kokemuksista. Todellakin tekisimme sen uudestaan!

-Maiju

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Queenstown, Uusi-Seelanti - kukkulan valloitusta

Jännitämme täällä kovasti tulevaa. Toivomme todella että Machu Picchu kerkeää vähän kuivua ja rautatiet saadaan kuntoon ennen Cuzcoon saapumistamme. Onhan siihen vielä aikaa, joten toivotaan parasta! Lisäksi mukavana väliaikatiedotteena voin keroa, että Miika sai gradun arvosanaksi nelosen (erittäin hyvän).

Sitten tähän päivään ja Uuteen-Seelantiin.

Saavuimme eilen n. klo 14.00 paikallista aikaa Queenstownin lentokentälle. Saimme jo ensimmäiset kylmät väreet katsellessamme maisemia lentokoneen ikkunasta. Tiesimme jo etukäteen, että Uudessa-Seelannissa ollaan erittäin tarkkoja omasta luonnosta, mutta emme osanneet kuvitellakkaan miten tarkkaan matkustajat syynättiin. Meiltä kysyttiin ainakin sen 10 kertaa: onko telttaa tai kenkiä joiden mukana voisi tulla maata, ruokaa tai kasveja.

Otimme lentokentältä taksin, joka vei meidät suoraan hostellin pihaan. Taas kylmät väreet menivät pitkin selkää. Hostellimme on ihan metsän reunassa, vuoren rinteellä, joten näkymä vuoria ympäröivälle järvelle on esteetön. Hostelli on oikein viihtyisä siisteine keittiöineen, grillausalueineen ja poreammeineen. Huoneemmekin tuntuu ihan hotellihuoneelta, sillä pitkästä aikaa saamme nauttia omasta vessasta, suihkusta ja jääkaapista.

Aikaero hieman puijjaa meitä, joten nukuimme sikeästi melkein 12 asti. Pitkien yöunien jälkeen olikin mukava lähteä pienelle vaellukselle. Vaellusreittejä on täällä mielin määrin. Päädyimme valitsemaan reitin, joka vei Queenstown hillin päälle (907m). Olihan sinne käveleminen. Pidimme aina vähän väliä taukoja ja söimme eväitä. Kuumuus hieman verotti jaksamisestamme, mutta näkymät olivatt totisesti sen arvoiset. Huipulle päästyämme pienen pieni sadekuuro viilensi meitä ja alastulomatkalla ilmakin tuntui jo sopivalta.

Hostellille päästyämme valmistimme päivän ensimmäisen aterian grillissä. Miika päivittelikin mahan pienentyvän kun ruoka syödään vasta 7 aikaan illalla, eikä toista ateriaa kerkeä enää syömään. Lupasin, että söisimme tuhdin iltapalan, jotta laihtumiselta vältyttäisiin.

-Maiju


maanantai 25. tammikuuta 2010

Sydney, Australia - Australia Day



Eilen, kuten toissapäivänäkin, ilma oli pilvinen. Meitä se ei kuitenkaan haitannut, sillä ilma oli vain viileämpää. Mukavaa kun saa välillä kävellä rauhassa ilman hirveää hikeä. Harmaasta ilmasta johtuen emme viitsineet käydä kuvaamassa oopperataloa, joten päädyimme Powerhouse museumiin. Näimme tekniikan kehittymisen 1700-luvulta lähtien ja Miika sai verestellä muistojaan Commadore 64:n parissa 80-luvun osastolla. Eihän se pelaaminen varmaan sujunut enää niin hyvin kuin menneinä vuosina. Kerroksia oli kerrosten perään ja nähtävää riitti. Vihdoin molemmilta loppui kunto ja päätimme lähteä metsästämään ruokapaikkaa.

Saatuamme vatsamme täyteen kiinalaista purtavaa oli meillä taas hetkeksi energiaa kaupungilla pyörimiseen. Ihan mukavalle kaupungille tämä Sydney tuntuu; ihmisiä on sopivasti ja paikkana vaikuttaa pienemmältä mitä todellisuudessa onkaan. Tosin katukuva näyttää aasialaisvoittoiselle ja esimerkiksi kaupan kassoilla on ollut lähes poikkeuksetta pelkkiä aasialaisia.

Tänään parin päivän tauon jälkeen aurinko taas näyttäytyi ja lämpötila nousi heti yli 30 asteen. Saimmekin viettää hyvässä säässä Australia-päivää ja se näkyi myös ihmisten määrässä. Kadunvarret olivat täynnä hienoja vanhoja autoja ja oopperatalon edustalla keinui satapäin toinen toistaan isompia paatteja. Hitsi, nehän pilaavat taiteelliset kuvamme. Nyt on kuitenkin pakolliset Sydneyn oopperatalon ja Harbour Bridgen kuvat otettu. ”Voi miten pieni”: Miika totesi tuon valkoisen arkkitehtuurin helmen nähdessään: ”ja eihän se ole edes valkoinen”.

Miika alkoi toissailtana etsimään aurinkolasejaan ja vielä tovin raivaamisen jälkeenkään niitä ei näkynyt. Kerrankin Miikalta on jotain hukassa ja itse asiassa ei ole ensimmäinen kerta kun niitä etsitään. Päätimme pidentää vielä hieman tämän päivän kävelyreittiämme ja käydä kysymässä laseja autovuokraamosta. Siellähän ne olivat ja säästöä tuli heti, kun ei tarvitse uusia hommata.

Alamme kohta valmistautumaan huomiselle lennolle, sillä aamulla on aikainen herätys - lentomme Queenstowniin lähtee yhdeksältä aamulla. Lisää juttua luvassa siis Uuden-Seelannin maalta.

- Maiju

Sydney, Australia - upeita maisemia!


Ensimmäinen yö dormissa takana. Epäilyistä huolimatta me taidettiin olla se häiritsevämpi osapuoli, sillä sänkymme oli äärimmäisen kovaääninen – hirveää narinaa aina kun vähänkin liikahti. Aamusta lähdimme sitten, yöllinen narina vieläkin korvissa, ihailemaan luonnon kauneutta. Aloitimme retkemme Echo Pointista, jossa silmiimme osui heti Tree sisters ja metsää vuorineen silmänkantamattomiin. Sanoin kuvailemattoman kaunista – edes minä en osaa sitä tekstinmuotoon laittaa. Kuvasta varmasti saa kuitenkin jonkinlaisen käsityksen.

Sitten kävelemään. Kuumuus oli jotain aivan sietämätöntä ja vesi oli aina lopussa. Onneksi törmäsimme vesiputoukseen, jonka virkistävä vesi antoi lisävirtaa.  Päätimme kuitenkin ettemme lähde millekään pitkälle reitille vaan kierrämme auton kanssa tehokkaasti kaikki tärkeimmät nähtävyydet. Askeleita tuli autosta huolimatta melkoinen saalis, eikä rakoiltakaan säästytty.

Toinen yö dormissa olikin sitten privaattia meille. Mutta siihenhän me olemme jo tottuneet. Aamusta sitten taas tienpäälle, suuntana Sydney. Minä navigoin ja Miika ajoi. Tarjouduin kyllä kuskiksi mutta Miika ei antanut; sanoi sen olevan liian stressaavaa. Navikaattori oli todella terässä aina keskustaan saakka, kunnes keskustan monihaaraiset tiet saivat pienen oikosulun aikaiseksi. Erehdyin sitten kerran ohjaamaan renkaat väärään suuntaan ja sain kyllä kuulla siitä. Olikohan taas nälällä osuutta asiaan? Loppumatkasta minä murjotin ja Miika sai ajaa ja navigoida ihan itse.


Miika löysi vihdoin (huom. suoraan ilman mutkia, vaikka on Maijukin ihan hyvä navigaattori) autovuokraamon ja edessä oli ikuisuudelta tuntuva kävelymatka hostellille. Rinkka painoi selässä enemmän kuin koskaan ja lämpöä oli taas melkein se 40 astetta. Pysähdyimme varmaan joka sadas askel juomaan ja lepäämään. Vihdoin pääsimme hostelliin asti ja ensimmäisenä mielessä oli ruoka. Kävimme hakemasta viereisestä pitseriasta pitsat ja herkuttelimme niitä Sarah Connorin ja terminaattoreiden seurassa.


Illalla lupasin, että Miika saisi nukkua aamulla niin pitkään kuin haluaisi. Taisi olla virhe? Pääsimme joskus puolen päivän aikoihin aamupalalle, jonka jälkeen suuntasimme Sydney Aquariumiin. Olihan siellä hienoja otuksia, joita sai ihailla niin sanotusti merenpohjasta.




Sitten shoppailemaan ja kuinka ollakaan ainoastaan Miika löysi itselleen jotain ostettavaa. Minä tyydyin shoppailemaan ainoastaan kaupasta lammasta, jota maistelimme äsken hyvällä menestyksellä.

-Maiju 

torstai 21. tammikuuta 2010

Katoomba (Blue Mountains), Australia - tietä monta sataa kilometria


Heräsimme eilen herätyskellon pirinään omasta mielestämme hyvissä ajoin. Meille jäi hyvin aikaa aamutoimille ja pakkaamiselle. Huomasimme kuitenkin palautettuamme avaimen, että kellomme oli tunnin jäljessä. Se siitä hyvissä ajoin lähtemisestä.

Edessä oli pitkä ajomatka. Valitsimme välietapiksi Macksvillen. Löysimme sieltä ihanan hostellin metsän keskeltä. Saavuttuamme hostellin pihaan huomasimme paikan olevan autio. Ainoastaan viereisen pellon lehmät toivottivat meidät tervettulleiksi. Hetken kuluttua pihaan kaartoi kuitenkin auto, josta astui ulos mies ja nainen. He pyörittivät hostellia ja asuivat itse siinä myös. He olivat unohtaneet lastenistuimen ja olivat kääntyneet sitä hakemaan. Meidän onneksemme, muuten olisimme ihmetelleet vaikka kuinka kauan missä kaikki olivat. Olimme varanneet sieltä etukäteen 10 henkilön dormin, mutta he eivät olleet ilmeisesti saaneet tietoa. He kuitenkin antoivat meille avaimen ja maies näytti meille tien huoneeseemme. Joka puolella oli jotain keskeneräistä, mutta paikka itsessään oli mahtava. Huoneessamme oli 8 sänkyä ja vessa. Mies ilmoitti, ettei siihen ollut muita tulossa. Emme valittaneet. Illan mittaan huomasimme, että meidän lisäksemme koko paikassa majaili ainoastaan yksi perhe. Totesiimme metsän keskelle majoittumisen ainoaksi huonoksi puoleksi kaikki eriskummalliset ötökät, joita löytyi millon mistäkin.

Kävimme illalla n. 5km päässä olevalla Scotts headissä ottamasssa hieman ilta aurinkoa. Paikkaa oli kehuttu, eikä turhaan. Aamulla sitten hyvin nukutun yön jälkeen lähdimme taas tien päälle. Suuntana Blue Mountains. Lämpömittari näytti parhaimmillaan 42 - onneksi meillä oli sentään ilmastointi autossa.

Vihdoin perillä. Takapuoli puuduksissa n. 8 tunnin istumisen jälkeen. Lepäilemme nyt hostellihuoneessamme, jossa asustaa meidän lisäksi toinen pariskunta. Emme tosin ole nähneet kuin vilauksen pojasta - taitavat olla yökyöpeleitä. Paikka vaikuttaa itsessään todella viihtyisältä. Kyllä täällä kelpaa pari yötä nukkua. Huomenna sitten suuntaamme metsään samoilemaan.

- Maiju

tiistai 19. tammikuuta 2010

Byron Bay (Gold Coast), Australia - kengurun maistelua

Olemme keskittyneet täällä Byron Bayssa lähinnä oleskeluun ja ravanneet ahkerasti rannan ja hostellin väliä. Eilen eksyimme muutamaan kauppaankin ja mukaan tarttui kaksi hattua - yritämme sulautua joukkoon ja pysyä muodin mukana. Toki ajatuksena oli myös oman pään suojaaminen.

Tänään päätimme poiketa rutiineista ja lähteä pienelle kävelyretkelle "läheiselle" majakalle. Laitoimme oikein vaelluskengät jalkaan ja lähdimme matkaan. Aamupalan syömisestä oli kulunut jo aikaa ja huomasimme, että matkaa olikin paljon luultua enemmän ja takaisinkin pitäisi vielä jaksaa. Olimme kuitenkin urhoollisia ja kävelimme upeissa maisemissa aina majakalle saakka. Kyllä kannatti. Miikaa meinasi kuitenkin vähän kiukuttaa (tyhmyyksissäni unohdin banaanit hostellille), mutta kyllä se suu kääntyi lopulta hymyyn kun pääsimme takaisin ja ryntäsimme lähimpään Subwayhin. En ole eläessäni saanut niin hyvää kokista, eikä Miika ole hotkinut ruokaa niin nopeasti. :)

Ilman hieman viiletessä makoilimme hetken rannalla kirjaa lukien kunnes nälkä ilmoitti jälleen tulostaan. Olimme ostaneet aiemmin kokeeksi kengurua ja päätimme grillata sitä, vaikka Niklas varoittikin siitä tulevan sitkeää. Miika totesi kengurun olevan ilmeisesti eri "merkkistä", sillä sitkeydestä ei ollut tietoakaan ja täytyy myöntää; hyvää oli.

Äsken käytiin myös Miika vs. jättiläistorakka taistelu, jossa pitkällisen uuvuttamisen jälkeen Miika julistettiin voittajaksi. Varmaan olisi ollut huvittava näky, jos joku olisi ollut näkemässä: hyppään sängylle niin sähäkästi kuin kykenen ja Miika  seuraa hädissään perässä: "mikä, missä". Sellainen hulabaloo, yhden pienen vieraan takia. Toivottavasti tapahtuma ei värittänyt Miikan mielikuvitusta liikaa ja säikytä minua ensi yönä henkihieveriin kuvitteellisilla palleroisilla (kuten Intiassa oli tapana).



-Maiju

lauantai 16. tammikuuta 2010

Byron Bay (Gold Coast), Australia - No vacancy



Lähdimme eilen ajelemaan Gold Coastille päin. Ajellessamme vastaan tuli näköalatorni, josta pystyi ihailemaan "tötterövuoria". Huh, olihan sinne kiipeäminen. Matkalla päätimme käydä tutustumassa myös Australian ihmeellisiin eläimiin Lone Pine Koala Sanctuaryssa. Niin suloisia koalia ja kenguruita, että olisin voinut ottaa vaikka kaikki mukaani. Miika ei ymmärtänyt miksi niistä piti ottaa muistikortillinen kuvia.

Eläintarhan jälkeen ajelimme takaisin rannikolle  ja ensimmäiseksi kävimme katsomassa minkälainen paikka paljon kehuttu Surfer's Paradise on. Ristimme sen Australian Las Vegasiksi - paljon ihmisiä, hälinää, valoja ja välkettä. Varmasti juhlivalle kansalle unelmien täyttymys. Me halusimme kuitenkin äkkiä takaisin pienempään kaupunkiin.

Alkoi jo hämärtää, eikä meillä ollut vielä mitään tietoa majapaikasta. Rannan tuntumassa oli paljon motelleja ym. mutta järjestäin jokaisessa luki: no vacancy (ei tilaa). Ajoimme ajamistamme ja tulimme Maroochydoreen ja kun vielekään missään ei tilaa ollut, jouduimme tekemään päätöksen; nukkuisimme autossa. Löysimme kaupungin laidalta sopivan näköisen rannan, jossa oli ulkoilmasuihku ja vessa. Ei muuta kuin penkkejä kaatamaan ja tekemään tyynyjä kaikesta pehmeästä jota löysimme. Ihan hyvin siellä mahtui nukkumaan, vaikka alusta olikin hieman kova ja muhkurainen. Heräsimme viideltä aamulla kalamiesten kolinaan, kun he laskivat veneitään vesille. Vesimeloniaamiaisen jälkeen hyppäsimme taas auton kyytiin suuntana Byron Bay, josta löysimme kivan hostellin aivan rannan tuntumasta.

Päivällä olimme hyvän tovin rannalla ja ainakin Miika punoittaa jo aika tavalla (huom. Maiju myös). Sitten ei muuta kuin nauttimaan ylellisyyksistä: kunnon suihkusta, keittiöstä ja sängystä!

-Maiju (ja Miika myös)

torstai 14. tammikuuta 2010

Caloundra (Sunshine Coast), Australia - ryttääntynyt rekisterikilpi

Eilen meille iski kuntoiluinnostus ja päätimme lähteä aamusta urheilemaan ihan motellin vieressä olevalle nurmikentälle, johon oltiin sijoiteltu erilaisia kuntoilupisteitä. Herääminen venyi kuitenkin niin myöhäiseksi, että huomasimme urheilupaikalle kävellessämme olevamme jo lopen uupuneita kuumuudesta. Ei muuta kuin takaisin motellille ja uutta suunnitelmaa tekemään. Päätimme lähteä Sushine Plazaan shoppailemaan, koska ranta ja aurinko eivät tulleet kuulloonkaan punoittavien niskojen takia. Miikalle tarttui mukaan shortsit ja t-paita. Minä tyydyin ainoastaan uuteen rahapussiin. Australiassa tuo tyyli on hieman erilainen mihin olen tottunut - näköjään nilkkoihin ulottuvat mekot ovat muodissa.
Illan hämärtyessä ja viileän toivossa lähdimme uudelle kuntoilouretkelle, joka auringonlaskuun asti onnistui ihan hyvin. Kuitenkin hämärän tullessa ilman valtasi tuhatpäinen hyttys/ muu öppiäis lauma. Emme kestäneet enää yhtään enempää kutinaa, joten suuntasimme motellille jatkamaan vatsalihasten ja iltapalan merkeissä. Ihanaa kun on kunnon keittiö, jossa voi kokata mieleistään ruokaa ja vielä kun täältä löytyy sitä mitä haluaa, toisin kuin Japanista.

Uusia tuulia kohti. Varasimme jo etukäteen hostellin Coloundrasta, joka tuli vastaa rannikkoa hieman alaspäin ajettaessa.
Kuitenkin matkaamme tuli pieni ei toivottu viivästys, sillä jouduimme ensimmäiseen ja toivottavasti viimeiseen "kolariin", jos sitänyt siksi voi nimittää. Liikennevaloissa edessämme oleva vanhempi rouvaajoi melkein punaisia päin ja joutui jäämän pahasti suojatien päälle. Hädissään hän alkoi peruuttamaan katsomatta taakseen.Tööttäys kuitenkin havahdutti naisen ja huokasimme helpotiuksesta.Valojen vaihduttua vihreiksi nainen painoi kaasun pohjaan ja pam, nainen oli etupuskurissamme. Automaattivaihteisessa autossa oli jäänyt pakki päälle. Ei muuta kuin tienvarteen parkkiin selvittämään asiaa. Ensin tarkastimme vahingot tarkasti. Huomasimme onneksemme, että ainoastaan rekisterikilpi oli vääntynyt, pienen pieniä naarmuja lukuunottamatta. Naisella oli niin kiire kotiin,  että otimme ainoastaan hänen tietonsa ylös ja jäimme itseksemme selvittelemään asiaa. Miika soitti autovuokraamoon, jossa vahvistettiin ettei poliisia tarvittu. Ainoastaan toisen osapuolen tarkat tiedot vaadittiin täytettävän sille tarkoitettuun kaavakkeeseen. Soitimme naiselle koska tarvitsimme lisätietoja. Huomasimme aviomiehen olevan todella hiiltynyt ja kuulimme hänen manaavan, ettei nainen saisi enää koskaan ajaa autolla. Asia monimutkistui, eikä mies näyttänyt tajuavan, ettei suurta vahinkoa ollut tapahtunut. Päätimme siis ajaa suoraan heidän luokseen ja selvittää asian kasvotusten. Mennessämme sisälle tunsimme heti kireän ilmapiirrin. Minua säälitti tuo herttainen rouva, joka pyyteli jatkuvasti anteeksi. Viimein mieskin suostui tulemaan kanssamme juttelemaan ja meidät nähdessään hänen suunsa kääntyi hymyyn; "Oh, you´re a young fella". Pienen keskustelun jälkeen saimme tarvittavat tiedot ja vakuutimme miehelle, että naisen voisi huoletta päästää vielä autonrattin.

Ajelimme hyvillä mielin tänne Caloundraan, jossa nyt istumme hostellihuoneessa lepäilemässä. Kerkesimme käydä jo ruokakaupassa ja paistaa pihvit vihannesten kera ja ottaa vähän aurinkoakin läheisellä rannalla. Suomalaiselle tälläinen kuumuus on aika tuskaista, mutta emme valita: kerrankin on lämmintä!

-Maiju

tiistai 12. tammikuuta 2010

Coolum Beach (Sunshine Coast), Australia - ensikosketus aurinkoon

Selvittiin sitten lopulta Australiaan, mutta ensin käydään läpi matkan vaiheet Nagoyan jälkeen. Ajeltiin tosiaan taas paikallisjunalla Nagoyasta Tokioon, matka kesti arviolta kuusi tuntia. Tokiosta jäi päällimmäisenä mieleen lähinnä valtavat ihmismäärät. Käytiin myös kiertelemässä Akihabaran elektroniikkakorttelissa. Jopa Giganttia nolostuttaisi näiden elektroniikkaliikkeiden vieressä (jopa seitsemän kerrosta kameroita, televisioita yms.). Joko muuten mainitsin, että sielläkin oli valtavasti ihmisiä.






No mutta se Japanista, nykyään olemme siis Australiassa ja tarkemmin sanottuna Sunshine Coastilla. Aamulla oli kymmenen aikaan jo +32 astetta lämmintä, joten kelistä ei tarvinne varmasti muuta kertoa. Matkakin meni mukavasti, vaikka hieno vuokracitymaasturi meinaakin koko ajan vaistomaisesti mennä väärällä kaistalla ja kun vilkkua yrittää käyttää niin pyyhkijät vain pyyhkivät. Löydettiin täältä ihan kiva motelli ja ollaan samalla rannalla vielä varmasti pari päivää. Mitään suunnitelmia ei vielä juuri ole, jossain eläintarhassa varmasti vielä käydään. Palataan asiaan siis myöhemmin paremman rusketukset kera!

-Miika

Huom! Maijun lisäys: "Hehkutin edellisessä tekstissäni kuinka menisimme Nagoyassa käymään Toyotan museossa. Kuitenkin todellisuudessa koko suunnitelma haihtui pikkuhiljaa ilmaan kun viellä tunninkaan etsimisen jälkeen horisontissa ei näkynyt Toyota museon taivasta. Luovutimme. Miikahan ei myönnä, että varman reittisuunnitelman jälkeen voi eksyä, mutta tulipahan sekin nyt todistettua ettei Miikankaan suuntavaisto ole täydellinen!"

perjantai 8. tammikuuta 2010

Nagoya, Japani - pukspuksjuna

Ajelimme eilen junalla 9 tuntia Hiroshimasta Nagoyaan. Pohjoiseen päin matkatessamme huomasimme ihmeeksemme, että jossain paikoin oli satanut kunnolla lunta isoista lumikasoista päätellen.

Toissapäivänä siis tustuimme Hiroshiman ihmeelliseen maailmaan ja ensitöiksemme kävimme katsomassa Atomic Bomb Domea (joka näkyy kuvassa) ja Hiroshima Peace Memorial Museumia. Tehoturisteina lähdimme heti nuudelilounaan jälkeen Miyajima saarelle katsomaan ihmeellistä Itsukushima Shrineä. Vihdoinkin jotain vihreää! Kävelimme metsissä ja nousimme köysirataa pitkin vuorelle ihailemaa saarta yläilmoista. Miikan flunssan takia emme voineet kuitenkaan kävellä sen enempää, joten saaren korkein kohta jäi näkemättä. Kuitenkaan saaren lukuisia peuroja ei voinut olla näkemättä. Nämä viekkaat eläimet vaanivat herkeämättä turistien karttoja ja muita tärkeitä papereita. Joten olkaa varovaisia jos sinne päin suunnittelette reissua. :)

Saavuimme eilen tänne Nagoyaan, josta varasimme hotellin. Ihan niin kuin Hiroshimassakin päädyimme hotelliin koska yllätykseksemme se oli halvin vaihtoehto. Luksusta - oma suihku ja vessa hienoin toiminnoin. Tutustuimme eilen myös ensimmäistä kertaa sushiin paikkallisessa ravintolasssa. Hyvää oli ja jopa Miikalta puikoilla syöminen onnistui mallikkaasti.

Tänään tarkotuksena olisi käydä Toyota museossa ennen 6 tunnin junamatkaa Tokioon. Kyllä junamatkailu on mukavaa kun haluaa säästää..

-Maiju


Näkymiä Miyajima saaren huipulta
Itsukushiman kelluva torii


keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Hiroshima, Japani - ydinpommin loppusijoituspaikalla


Saatiin matka lopulta varsinaisesti aloitettua lennolla japaniin ja tarkemmin sanottuna  Osakaan. Lento oli 1,5 tuntia myöhässä
Helsinki-Vantaan matkalaukkusekoilujen vuoksi, mutta itse lento meni yllättävän nopeasti. Kiitos Finnairin viihde-elektroniikan.


Sain ilmeisesti Suomesta mukaani vielä matkakuumeen, joten reissun ensimmäiset pari päivää oleiltiin Osakassa vointia parantelemassa. Paikkana Osaka on kuten 16 miljoonan asukkaan kaupungin voi kuvitellakin olevan, eli ahdas. Nähtävyyksiä kaupungissa ei juuri ole lukuunottamatta Osaka Castlea, joka oli kyllä ihan hieno.

Tänään, eli vissiin keskiviikkona paikallista aikaa, siirryttiin Hiroshimaan. Ainakin ensivaikutelman perusteella hieno kaupunki ja nähtävääkin riittää. Nähtävyyksistä sitten myöhemmin lisää tarinaa.

Kevyitä lumihiutaleita on sadellut päivän aikana aina silloin tällöin, mutta lämpötila on kuitenkin pysynyt vielä plussan puolella. Nautimme viimeisistä päivistä viileässä ilmastossa täysin siemauksin. :)

-Miika