tiistai 2. helmikuuta 2010

Greymouth, Uusi-Seelanti - leffarenkaat

Paljon onkin tapahtunut sitten viime päivityksen, eli kirjoitettavaa riittää. Itselläni kirjoittelu onkin jäänyt vähän vähemmälle, lähinnä koska Maiju on vain parempi kirjoittaja. Mutta yritetään nyt kuitenkin taas vaihteeksi.

Kävimme tosiaan maanantaina aamusta hakemassa vuokra-auto Queenstownin keskustasta. Auto oli tällä kertaa sopivan kokoinen Ford Focus automaattivaihteilla tietenkin. Käytiin auton hakemisen jälkeen hakemassa hostellilta vielä rinkat mukaan ja syömässä vähän aamupalaa. Ennakkotietojen mukaan noin neljän tunnin matkaan meni meiltä aikaa arviolta kymmenen tuntia. Lähinnä koska matkalla oli vähän väliä jotain nähtävää (kuten kuvassa oleva vesiputous), mutta ajettiin välillä myös hieman kiertoteitä. Tie oli myös maailman mutkaisin ja mäkisin. Isommalla autolla ei varmaan olisi edes mahtunut ajamaan. Käytiin myös jossain syrjäkylän huoltoasemalla, mistä sai jättisuuren jäätelötuutin kahdella pallolla 1,5 eurolla. Suomessa irtojäätelön hinnassa on vissiin vähän ilmaa.. 

Päästiin kuitenkin lopulta perille Franz Josefiin. Itse kylä on todella pieni koostuen lähinnä yhdestä ruokakaupasta ja matkamuistomyymälöistä. Ilta menikin ruokaa laitellessa, porukalla hyttysiä tappaessa ja huonetovereiden kanssa jutellessa. Huonekavereina oli tällä kertaa yhdysvaltalainen pariskunta ja kaksi ruotsalaista tyttöä. Seuraavana aamuna
mentiin sitten suurin odotuksin katsomaan itse jäätikköä, joka osoittautui melko pieneksi. Oltiin ainakin 50 vuotta myöhässä, mutta ehdittiin ainakin näkemään se: 50 vuoden päästä jäätikköä ei varmaan ole enää olemassa. Käytiin myöhemmin päivällä katsomassa myös vanhaa kaivostunnelia, mutta nilkan yli ulottuva jääkylmä vesi esti meitä menemästä tunneliin muutamaa metriä edemmäs suuaukosta.



Tänä aamuna matka jatkui kohta Greymouthia, jonne auto tosiaan oli tarkoitus palauttaa. Ruotsalaisilla tytöillä sattui olemaan sama päämäärä, joten otimme heidän kyytiin. Vastineeksi saimme tyttöjen bussipassit, joita he eivät itse kyydin vuoksi enää tarvinneet, mutta jotka voimme itse käyttää myöhemmin lauttamatkaan eteläsaarelta pohjoissaarelle. Greymouthissa ehdittiin päivällä käydä harrastamassa delfiinien bongausta huonolla menestyksellä, sekä hylkeenbongausta hieman paremmalla menestyksellä. Tosin hylkeitäkin piti bongailla videokameran 30 kertaisen zoomin läpi niiden loikoillessa kaukana rannasta olevalla kivellä. Huomenna matka jatkuu kohti pohjoista tarkemman päämäärän ollessa vielä auki..

-Miika

3 kommenttia:

  1. Hyvinhän Miika kirjoittelu sinultakin sujuu!Hienot maisemat edelleen. On hienoa, että olette vielä niin nuoria, sillä 50 vuoden päästä voitte palata katsomaan, onko jäätikkö enään olemassa. Turvallista matkaa pohjoiseen!!

    VastaaPoista
  2. Jäätiköt on siirretty tänne ja täällä ne odottaa teitä kesällä. Miten niin leffarenkaat, onko sitä tullut kurvailtua?

    VastaaPoista
  3. No ei varsinaisesti kurvailtua, mutta joissa kohdissa sattui vaan olemaan niin hyvä asfaltti ja tiukka mutka, että renkaat ulisivat väkisinkin. ;)

    VastaaPoista