Kambodza - hikea ja historiaa

Emme olisi voineet valita "parempaa" päivää temppelikierrokselle. Aurinko nimittäin paistoi heti aamusta melkein pilvettömältä taivaalta ja oletimme että selviytyisimme reissusta kuivana. Olimme kuitenkin väärässä. Tosin meitä ei kastellut sade vaan olimme läpimärkiä omasta hiestämme. Päivä oli kuumin ja kostein kuin koskaan aikaisemmin, jopa paikallisella oppaallamme oli vaikeuksia kestää kuumuutta.

Lähdimme siis tukevan (kuten aina) aamupalan jälkeen tuktukilla kohti temppelialuetta. Olimme varanneet myös englanninkielisen oppaan matkaamme. Tosin oppaan aksentti oli sen verran omalaatuinen etten saanut käytännössä mitään selvää hänen puheestaan. Onneksi Miika sai poimittua puheesta pääkohdat, vaikka taisi Miikankin puheenymmärtämistaidot olla aika äärirajoilla. Opas kertoi meille menomatkalla heiman Kambodzan historiasta ja kävi ilmi että maakunta johon Siem Reap kuuluu onkin itseasiassa Kambodzan köyhimpiä. Turistit tuovat tänne paljon rahaa, mutta yksityiset firmat (osa ulkomaalaisia) omistavat muun muassa temppelit ja raha menee suoraan heille. Tosin esimerkiksi Seam Reapissa on yli 100 hienoa hotellia ja muita majapaikkoja vaikka kuinka paljon, joten rahaa täytyy niistä jonkin verran mennä myös paikallisille, sillä esimerkiksi tässä hotellissa työntekijöitä on varmasti 5 kertainen määrä suomalaiseen hotelliin verrattuna?

Päästyämme temppelialueelle maksoimme 20 dollaria päältä sisäänpääsymaksua. Alueelle päästyämme alkoi turisteja puskemaan joka suunnasta. Millaistahan täällä mahtaisi olla sesonkiaikaan? Ensimmäisen temppelin kohdalla olimme jo ihan kuitteja kuumasta säästä johtuen. Vettä kului paljon ja toivoin, että olisin ottanut jonkinlaisen hatun mukaan. Näillä oli kuitenkin mentävä. Emme olleet todellakaan odottaneet näin aurinkoista päivää ja se yllätti oppaammekin. Lisäksi temppeleihin pitää pukeutua mahdollisimman peittävästi. Uskon sen kuitenkin olleen minun pelastukseni sillä tiukat ja lyhyet vaatteet ovat kuulemma tällaisessa ilmastossa paljon kuumempi vaihtoehto kuin pitkät ja löysät.

Kaksi ensimmäistä temppeliä eivät olleet kovin ihmeellisiä. Olimme nimittäin odottaneet rapistuvia rakennelmia keskellä viidakkoa, viidakosta täällä ei tosin ole tietoakaan. Rakennukset ovat kyllä hienoja, mutta olimme odottaneet jotain paljon vaikuttavampaa ja arvoituksellisempaa, sellaista mitä nykyihminen ei olisi korjaillut. Paikalliset nimittäin kunnostavat temppeleitä jatkuvasti ja tuntuu että suurin loisto paikasta kuluu siinä samalla. Tosin temppeleistä ei varmastikkaan olisi juurikaan jäljellä ilman näitä toimenpiteitä, sillä kasvillisuus, puut ja ilmasto osaavat olla armottomia.

Pysähdyimme välillä syömään ja päädyimme taas herkuttelemaan paikallisella hyväksi havaitulla ruoalla, chiken amokilla (kanaa kookos-sitruuna kastikkeessa). Lounaan jälkeen jatkoimme matkaamme ja tulimme temppelille jossa Tomb Raider oli kuvattu. Jopa temppeli oli saanut nimensä elokuvan mukaan. Tämä olikin hienoin tähän asti näkemistämme temppeleistä. Isoja puita kasvoi sielä täällä; rakennusten päällä, välissä ja sisällä. Tässä oli nyt jotain arvoituksellista. Temppeliä peruskorjattiin parasta aikaa. Toivon todella ettei kaikkea vanhan tuntua saada kulutettua pois. Korjaustöistä huolimatta tämän temppelin ympäristö ja itse temppeli oli todella vaikuttava.

Olimme jo todella väsyneitä ja mieli teki jo pulahtaa hotellin uima-altaaseen. Kuitenkin päänähtävyys Ankor Vatin temppeli oli vielä näkemättä. Temppelille piti kävellä jonkin matkaa ja jo kaukaa huomasimme ettei paikka ollut alkuunkaan sitä mitä olimme odottaneet ja toivoneet. Taas kaikki kasvillisuus (ja kasvollisuus eli buddhapatsaiden päät) ja paikan "loisto" oli kiillottu pois. Tällä kertaa ihan konkreettisesti, sillä muutamia kymmeniä vuosia sitten paikalliset pesivät temppelin portaita jollain hapolla, joka syövytti portaat käytännössä pilalle. Temppelin sisällä kiertäminenkään ei ollut yhtään nautinnollista suuren turistijoukon vuoksi. Tällaiset paikat ei ole meitä varten. Vaikka ei tätä olisi voinut jättää välistäkään kerta täällä asti ollaan ja tämän takia tänne tultiin.

Vihdoin opas ilmoitti että oli aika lähteä takaisin hotellille. Opas luennoi matkalla loput Kambodzan historiasta ja pääkohtia taisi olla hirmuhallitsija Pol Potin "saavutukset". Vihdoin hotellilla. Käytännössä laahustimme huoneeseemme vaihtamaan uimapuvut ja rysähdimme aurinkotuoleille. Livuimme unen rajamaille. Päivä oli ollut melkoista taistelua. Lepohetken jälkeen ruoka maistui. Söimme hotellilla uppopaistettua merenherkkuja ja jälkiruoaksi suklaajäätelöä. Ne olimme ansainneet.

Seuraava päivä alkoi salitreenillä. Minä en tosin jaksanut kun hetken juosta juoksumatolla ja venytellä, mutta Miika otti ilon irti ja nosti rautaa oikein urakalla. Salitreenin jälkeen nautimme taas allaselämästä ja hyvistä kirjoista. Lämpöä taas riitti ja saimme ihollemme hennon punan. Lounas venyi myöhäiseksi tuhdin aamupalan vuoksi ja lähdimme vasta illasta syömään keskustaan. Otimme tuktukin ja ajelimme keskustaan, josta löysimme todella viihtyisän, ei katukuvaan sopivan, ravintolan (Blue Pumkins). Ravintolan yläkerta oli imastoitu ja seinustalla oli pitkä sohvan tapainen löhöilypaikka, johon sai pöydän. Löhöilypaikat näyttivät olevan suosittuja kiinalaisten turistien kesken. Me valitsimme kuitenkin normaalin pöydän ja tuolit. Ruoka oli hyvää, kuten kaikissa muissakin käymissämme paikoissa, mutta jälkiruokavaihtoehtoja oli yllättävän paljon. Suosittelen paikkaa etenkin sellaisille turisteille jotka asuvat hostelleissa, joissa ei ole ilmastointia.

Pienen shoppailukierroksen jälkeen oli aika taas aika palata hotellille tutustumaan tv:n tarjoamiin elokuvavaihtoehtoihin.

- Maiju