Indonesia, Tomohon - Kummituseläimiä

Lomapäivät alkavat uhkaavasti käydä vähiin ja kotiinlähtö lähestyy vääjäämättä. Tosin tällä hetkellä tuntuu siltä, että kotiinkin on välillä kiva mennä. Etenkin kun häälahjat on vielä avaamatta. Kotiruoka on myös yksi asia mitä jo kovasti kaipaamme. Täällä kun kanan, riisin ja kalan eri variaatiot alkavat jo kovin kyllästyttämään.

Viidakkoretki alkoi odottavin mielin, oli mukavaa kokea ja nähdä välillä jotain muutakin "merielämän" ohella. Pakkasimme muutaman vaihtovaatteen sekä pitkät vaatteet reppuun (vuoristossa on kuulemma yöllä jopa kylmä). Aamupalan jälkeen kahlasimme veneelle ja suunnistimme kohti Manadoa. Meidän lisäksi retkelle lähti myös täällä meille tutuksi tullut pariskunta. Kuski oli meitä satamassa odottamassa ja ehdotti, että voisimme mennä aluksi läheiseen ostoskeskukseen ostoksille, jos halusimme. Emme pistäneet vastaan varsinkin kun kuulimme, että lähellä on McDonald´s. Kävimme nostamassa hieman paikallista rahaa ja kiertelimme hetken ostoskeskuksessa. Vaatteet olivat kuitenkin meidän makuumme hieman outoja, joten emme saaneet tuhlattua yhtään rahaa. Suuntasimmekin pian mäkkiin, josta tilasimme malttamattomina big mac-ateriat. Täytyy kyllä tunnustaa, että hyvää se oli vaikka eihän paikallisessakaan ruoassa mitään vikaa ole, mutta kaikkea kohtuudella.

Maittavan lounaan jälkeen nappasimme vielä mukaamme suklaakakkupalan ja suklaamuffinsin ja lähdimme ajelemaan Tomohonia kohti. Noin puolivälissä matkaa meidän olisi tarkoitus pysähtyä viidakossa, jossa toivon mukaan näemme kummituseläimiä. Suklaakakku tyydytti makeannälän hetkessä ja pian rupesinkin jo katumaan koko kakkupalan syömistä. Tie oli äärimmäisen mutkainen ja kuoppainen, joten en voinut välttyä matkapahoinvoinnilta. Perillä opas oli meitä odottamassa ja ensi töiksemme lähdimme etsimään apinoita. Metsässä on kuulemma kolme eri apinaryhmää (Rambo 1,2 ja 3), joissa yhdessä ryhmässä saattoi olla jopa 80 yksilöä. Meidän ei tarvinnut kovin kauan kävellä kun kuulimme jo ensimmäisten apinoiden ääntelyä. Pienet apinat pysyttelivät turvallisen matkan päässä meistä, kun taas isommat urokset uhittelivat ja yrittivät ajaa meitä pois. Seurailimme hetken apinoiden touhua, jonka jälkeen jatkoimme matkaa syvemmälle metsään. Metsä oli vaikuttava isoine puineen, vaikkakaan se ei näyttänyt juuri lainkaan sille, millainen käsitys minulla on viidakosta. Pian tulimme ison puun luokse, jossa oli paljon pieniä koloja. Oppaamme viittoi meitä lähemmäs. Puun kolosta paistoi kaksi isoa silmää. Puusssa asusti kuulemma kuusi kummituseläintä, joista näimme ainakin  puolet. Kummituseläimet olivat paljon paljon pienempiä mitä osasimme kuvitella, mutta sitäkin sulloisempia. Kameralla näistä suloisista otuksista oli vaikea saada kuvaa, sillä salamaa ei voinut käyttää ja hämärä alkoi jo laskeutua metsään. Hetken näitä valloittavia eläimiä seurattuamme paikalle saapui muitakin turisteja, jotka melusivat ja osoittelivat kummituseläimiä kirkkailla valoilla silmiin. Yhden kummituseläimen ilme näytti sen seurauksena hyvin vihaiselle. Luonnonläheinen tunnelma hävisi hetkessä. Minua harmittaa noiden valloittavat eläimien puolesta suuresti. Toivon vain, ettei tulevaisuudessa turistien määrä ainakaan lisääntyisi. Jatkoimme matkaa ja pian oppaamme huomasi korkealla puussa taas jotakin. Kaksi kuskusia, opas viittoili. Kuskusit olivat kuitenkin niin korkealla puussa, ettei niiden ulkonäöstä oikein paljaalla silmällä saanut selkoa. Kameran zoomilla saimme siitä kuitenkin jonkinlaisen käsityksen. Vau, olimme nähneet paljon uusia eläimiä villinä omassa elinympäristössään.

Oli aika palata autolle ja jatkaa matkaa kohti Tomohonia. Mutkaiset tiet lisääntyivät ja minulla alkoi olla jo todella huono olo. Onneksi kuskimme ehdotti meille hetken ajamisen jälkeen  illallista. Söimme paikallisessa ravintolassa riisiä ja erilaisia kastikkeita ja kanaa; paikalliseen tapaan sormin tietysti. Illallisen jälkeen silmäluomet alkoivat olemaan todella raskaat. Saavuttuamme majapaikkaamme ei unta tarvinnutkaan kauaa houkutella. Majapaikka oli metsässä, mutta silti aivan asutuksen vieressä. Ympäristö oli kyllä kiletämättä hieno ja mökitkin suurinpiirtein samaa tasoa kuin Bunakenilla. Kyllä täällä kelpaa yö nukkua.

Aamulla kuski tuli meitä kahdeksan aikaan hakemaan ja olimme valmiit kiipeämään tulivuorelle. Tällä alueella on monia tulivuoria ja suurin osa niistä on aktiivisia. Viime viikolla yksi tulivuorista purkautuikin tässä lähellä, harmiksemme emme sitä kuitenkaan nähneet. Tämä vuori jolle kiipeäisimme ei kuitenkaan ole näyttänyt purkautumisen merkkejä ja viime purkauksestakin oli runsaasti aikaa. Vaikka onhan se aina jännittävämpää kiivetä tulivuorelle kun tietää sen olevan aktiivinen (kuten kaikki täällä ovat?). Matkalla poimimme kyytiin oppaan, joka sulloitui tavaroittemme sekaan takakonttiin. Päätimme käydä ensimmäisenä markkinoilla katsomassa paikallisia herkkuja. Opas kierrätti meitä eri osastoilla ja kertoi meille  paljon erilaisista vihanneksista ja yrteistä. Seuraavaksi oli vuorossa lihaosasto jossa myytävänä oli muun muassa sikaa, lepakkoa, käärmettä ja koiraa. Kaikki eläimet olivat tunnistettavia, sillä ne olivat kokonaisina esillä. Onneksi emme nähneet koiria elävänä.

Markkinahumun jälkeen jatkoimme autolla vähän matkaa vuorta ylös. Oppaamme oli kuitenkin sitä mieltä, että kävelisimme pari viimeistä kilometria ja täytyy sanoa, että se oli kyllä ihan hyvä idea. Saimme ainakin liikuntaa (jota täällä ei ole tullut juurikaan harrastettua) ja näimme hienoja paikallisia maalaismaisemia. Alkupätkä meni leppoisasti, mutta viimeinen 200 metriä oli melkoista kapuamista. Pääsimme kuitenkin huipulle ja edessämme avautui iso kraateri, jonka pohjalla oli pieni lampi. Kyllä kannatti kiivetä. Kiersimme vielä lopuksi korkean heinikon peittämää polkua pitkin kraaterin toiselle puolelle. Olimme valinneet hyvän päivän retkelle sillä päivä oli suhteellisen pilvinen, eikä keskipäivän kuuma aurinko päässyt korventamaan nahkaamme. Hetken maisemia ihailtuamme palasimme samaa reittiä takaisin, jätimme oppaamme Tomohoniin ja jatkoimme matkaa kohti "väriä vaihtavaa" järveä.

Järven nimeä en oikein ymmärtänyt, sillä järvi vaihtoi väriä auringon mukaan siinä missä muutkin järvet. Veden väri oli tavallisesta järvestä poiketen kuitenkin vihreä. Järvi ja ympäröivä maisema oli hienoa ja vesi houkutteli meitä pulahtamaan sinne. Rikin takia järveen ei kuitenkaan voi mennä, eikä sielä ilmeisesti asukaan mitään. Näimme kuitenkin muutaman sorsan työntävän päätään veteen ja ihmettelimme miten niiden nokka kestää rikkiä. Lähempää katsottuna niiden naama kyllä kieltämättä näytti siltä, että sitä oli uitettu jossain vettä vahvemmassa. Söimme järvellä vielä friteerattuja banaaneja suklaan ja chilin kera.

Ajoimme jonkin matkaa eteenpäin ja pysähdyimme lounaalle paikalliseen pikaruokaravintolaan. Istuimme pöytään ja eteemme kannettiin ainakin 15 erilaista lisuketta riisin seuraksi. Söimme ja maistelimme hyvällä ruokahalulla vaikka suurin osa ruoista olikin meidän makuumme liian tulisia. Mahat täysinä loppumatka takaisin Manadoon sujui hyvin, vaikkakin erittäin hitaasti ruuhkaisen liikenteen vuoksi. Olimme ilmoittaneet resorttiimme että olisimme kahden aikaan satamassa, josta vene hakisi meidät takaisin saarelle. Olimme kuitenkin liikenteen vuoksi hieman  myöhässä, mutta se ei näyttänyt ketään haittaavan. Sanoimme hyvästit matkaa kohti tuntematonta määränpäätä jatkaville reissukavereillemme ja hyppäsimme veneeseen. Takaisin palattuamme nukuimme ennen illallista päiväunet. Ne olivat enemmän kuin tarpeen raskaan reissun jälkeen. Päiväunien ja illallisen jälkeen olimme taas täynnä energiaa ja päätimme lähteä huomenna vielä viimeisen kerran sukeltamaan.

- Maiju