Moorea, Ranskan Polynesia - Nemoa etsimässä

Viimein tuli aika jättää hyvästit Uuden-Seelannin kauniille maisemille – tänne tullaan varmasti uudestaan. Iloisin mielin lähdemme kuitenkin etsimään kauneutta muualta ja seuraavaksi vuorossa Ranskan Polynesia.

Lentomme Auckalandista Papeetelle, Ranskan Polynesian pääkaupunkiin, lähti vasta klo: 15.00, joten meillä oli hyvin aikaa snorkkeleiden metsästykselle. Päätimme hankkia snorklausvälineet itsellemme, ettemme jäisi päitsi Tahitin, yhdeksi maailman parhaaksi luonnehditun, koralliriutan värikirjosta. Pitkän pohdinnan jälkeen kaupasta mukaamme lähtivät kahdet sukelluslasit snorkkeleineen. Aikaa ei jäänyt paljoa eväiden valmistukselle, sillä meille oli varattu kyyti lentokentälle yhdeksitoista. Ennen kuin huomasimmekaan, seisoimme jo Air Tahiti Nuin lähtöselvitysjonossa, joka oli pitkä. Muutamien jonotustuntien (Maijun mielestä, oikeasti ehkä puoli tuntia) ja eväsleipien jälkeen istuimme kuitenkin viimein koneessa.

Vastaanotto koneessa oli jotain johon emme todellakaan ole tottuneet. Ensimmäiseksi kaikille lentokoneen naisille jaettiin kukat korvan taakse laitettaviksi. Seuraavaksi meille annettiin pienet pussit, jotka sisälsivät mm. sukat, silmälaput, kuulokkeet ja korvatulpat. Lisäksi saimme ruokalistan, joka kertoi kahden erilaisen ruoka-annoksen sisällön kokonaisuudessaan. Elokuvan katselemisen ohessa saimme itse ruoan. Valitsemamme kala-ateria oli lentokoneen ruoaksi todella hyvää. Itse lennosta jäi kirjaimellisesti hyvä maku suuhun, sillä juuri ennen koneen laskeutumista kukkamekkoiset lentoemännät jakoivat meille karkit.

Lentomme Tahitille kesti viisi tuntia ja siinä ajassa kerkesimme saamaan yhden päivän lisää. Lentokone lähti Auclandista 19.2 klo: 15.00 ja oli perillä Papeetella 18.2 klo: 21.00 – saimme siis elää päivän murmelina (ks. elokuva).

Lentokentällä meidät vastaanotti paikallinen musiikkiduo ukuleleineen ja saimme vielä toiset kukat korvan taakse laitettaviksi. Perinteisen laukkujen odottelun jälkeen lähdimme etsimään kyytiämme. Olimme siis jo etukäteen olleet yhteydessä hostelliin, josta varasimme huoneen yöksi. Sieltä luvattiin myös järjestää kuljetus lentokentältä hostellille. Pian silmäämme osui nainen joka piteli kylttiä ”Miicka Mannisen”, sen täytyi tarkoittaa meitä. Automatka kesti n. 20 min ja emme voineet kuin ihmetellä, miten tällaiselle paratiisisaarelle on rakennettu tällainen ruma ”suurkaupunki”.

Itse hostelli oli hintaansa nähden todella pettymys, tosin ilmainen aamupala antoi toivoa, että saisimme edes jotain vastinetta rahoillemme. Heräsimme aamulla aikaisin kukon kieuntaa ja ranskalaisen pantonkiaamupalan jälkeen heitimme rinkat selkäämme ja lähdimme kävelemään lauttasatamaa kohti. Päätimme viettää paratiisilomamme Moorealla, joka on 15 kilometrin päässä Tahitilta. Moorea on huhupuheiden mukaan hieman halvempi ja ehdottomasti kauniimpi, sillä siellä ei ole läheskään niin paljoa ihmisiä kuin esimerkiksi Tahitilla.

Lauttamatka kesti tunnin verran. Ilma oli harmaa ja enteili sadetta. Päästyämme Moorealle alkoi bussiaseman metsästys ja kun ranska ei kummaltakaan suju, oli se kieltämättä hieman haastavaa. Asema löytyi kuitenkin yllättävän helposti ja ystävällinen paikallinen mies kertoi meille, että seuraavaa bussia saisi odottaa vielä ainakin tunnin. Päätimme odotellessamme käydä syömässä läheisessä pitseriassa, jossa saimme maksaa 10e yhdestä pizzasta. Totesimme huhut todeksi – ”Tahitilla on kallista”.

Ystävällisen oppaamme avulla selvisimme oikeaan bussiin ja matkalla Nelson Campingiin vesisade alkoi. Maisemat bussin ikkunasta olivat kuin olivatkin aivan kuin paratiisista – vihreää metsää, värikkäitä kukkia ja turkoosia vettä. Bussikuski jätti meidät leirintäalueen eteen ja lähdimme rinkkoinemme kyselemään olisiko vapaita huoneita jäljellä ja olihan niitä, vieläpä kohtuulliseen hintaan.

Huoneemme on pieni, mutta kotoisa. Meri on muutaman metrin päässä ovestamme, pieni kauppakeskus parin minuutin kävelymatkan päässä ja keittomahdollisuudet hyvät. Muuta emme tarvitsekaan.

Ensimmäinen kauppareissu todisti meille myös maan kalleuden. Kuitenkin kun jaksaa hieman nähdä vaivaa ja katsoa mitä ostaa, selviää kaupan ovista ihan kohtuuhintaan. Esimerkiksi paikanpäällä leivotun jättipatongin saa 40 sentillä – taidamme siirtyä patonkilinjalle.

Kauppareissun jälkeen seuraavana listalla oli, tutustu mereen. Pistimme lasit silmille ja hyppäsimme houkuttelevan lämpimään ja turkoosinkimalteiseen mereen. Tiesimme, että meressä on terävää korallia, joten olimme varovaisia, sillä emme tajunneet ostaa räpylöitä tai kenkiä Uudesta-Seelannista. Katselimme muutamasta pikkuputiikista räpylöiden hintoja ja saimme ainoastaan hiuksemme pystyyn hintoja katsellessamme. ”Ooh, sininen kala. Miika katso tuonne ja tuonne. Hei Maiju mitäs täällä on”. Veden alla eteemme avautui aivan toinen maailma, värikkäine kaloineen kasveineen ja koralleineen, niin paljon nähtävää. Tosin kauas emme ensimmäisellä kerralla vielä uskaltaneet lähteä.

Ensimmäinen yö mökissämme meni satoja itikoita ja kutiavia paukamoita lukuun ottamatta hyvin. Aamulla kelikin näytti parantuneen, tosin iltapäivästä satoi taas kaatamalla. Onhan se ymmärrettävää, että näin vihreällä, mutta kuitenkin kuumalla saarella on sadettava paljon. Illalla kävimme syömässä paikallisessa ravintolassa raakaa kalaa kookoskastikkeessa ja samalla saimme nauttia paikallisesta musiikista. Ruoka oli todella hyvää ja tunnelma mahtava, joten intouduimme tilaamaan jopa jälkiruoat.

Seuraavana päivänä vuokrasimme skootterin (kyllä, Miika ajoi moottoripyöräkortin ihan sitä varten, että saisimme vuokrattua skootterin), jolla voisimme kiertää saaren (ympäröivä tie on n. 62 km pitkä) ja tutustua hieman paikkoihin. Kävimme mm. Le Belvedere vuoren näköalapaikalla ja rämmimme läpi viidakon ananaspellolle, jossa maisemat olivat henkeäsalpaavat. Seuraavan päivän aamuna kävimme vielä ennen skootterin palauttamista supermarketilla ostamassa itsellemme räpylät, jotka yllättävää kyllä, olivat siellä suhteellisen edulliset. Hassua, kun näin pienellä saarella, jossa on vain vähän asukkaita, on näinkin iso kauppa, josta saa melkein mitä tahansa pesukoneista harppuunoihin.

Illasta testailimme räpylöitämme hyvällä menestyksellä. Saa nähdä kerkeääkö meille kasvaa kahdessa viikossa ihan omat räpylät, kun emme malttaisi pysyä poissa tuosta ihmeellisestä laguunista. Kohta lähdemme valmistamaan itsellemme kalaillallista, joten jatketaan tarinaa sitten ensikerralla.

   Huoneemme on oikeanpuoleisin, heti pusikon takana

- Maiju & Miika