Sydney - muuttostressiä

Auton oston lisäksi viikonloppu oli ahdettu täyteen ohjelmaa. Ensimmäiseksi olimme sopineet menevämme Miikan pomon pomon eli "Mr. M":n luokse Kellyvilleen penkomaan hänen autotallia. Kiitokseksi tästä olimme leponeet maailman parhaan porkkanakakun (kiitos äiti reseptistä). Mr. M asui hulppeassa omakotitalossa naisystävän ja hänen lapsien kanssa. Heti perille päästyämme Mr. M ilmoitti, että lähtisimme porukalla kahville läheiselle ostoskeskukselle. Aamupalasta oli kulunut jo hetki, joten tilasimme Miikan kanssa kanatortillat. Lounaan jälkeen palasimme talolle ja aloimme autotallin penkomisen. Tavaraa riitti ja löysimme varaston kätköistä lähes kaikki keittiövälineet sekä paljon muuta käytännöllistä tavaraa. Tämä oli hyvä alku tulevaan asuntoomme.

Asunnon omistajien terveiset

Sunnuntaina suuntasimme patja ja petivaate ostoksille Ikeaan. Ikea oli ihan samanlainen kuin Suomessakin ja löysimme sieltä patjat, peitot, tyynyt sekä lakanat vaivatta.Ostosreissun päätteeksi kävimme tietysti herkuttelemassa Ikean lihapullilla ja muusilla. Huonekaluja emme vielä sen kummemmin katselleet sillä, ajattelimme ostaa ne käytettyinä. Ainoastaan sohva ja sänky olisivat sellaisia mitkä haluaisimme ostaa uusina.

Maanantaina saimme vihdoin muuttaa uuteen asuntoomme. Ensin oli kuitenkin iso pakkausurakka edessä. Miika pakkaili tavaransa jo sunnuntai-iltana, mutta minä jätin kaiken maanantaiaamulle. Kannoin tavarat autoon ja jäin odottamaan Miikaa ruokatunnille. Ajelimme peräkkäin uudelle asunnollemme, jossa meidän piti kirjoittaa vuokrasopimus. Välittäjää ei kuitenkaan kuulunut. Hetken ihmettelyn jälkeen meille selvisi, että tapaaminen olikin toimistolla. Onneksi toimistolle ei ollut pitkä matka ja myöhästyimme sovitusta ajasta vain hieman. Maksoimme takuuvuokran, allekirjoitimme kymmeniä eri papereita ja tarkistimme asunnon tämän hetkisen kunnon välittäjän aamulla ottamista valokuvista. Tämän lisäksi saimme mukaamme lapun johon täytyisi merkitä tarkasti asunnon jokainen naarmu ja kolhu.

Palasimme hyvillä mielin uuteen kotiimme, jossa söimme takeaway- kebabrullat ennen kuin Miikan täytyi palata takaisin työmaalle. Minun tehtäväksi jäi asunnon siivoaminen. Asunnonomistajat olivat vasta maalanneet asunnon kaikki seinät ja pesseet kokolattiamaton, joten päällisin puolin asunto näytti siistille. Paljon tuntui kuitenkin olevan tehtävää ja ainoita soveltuvia siivousvälineitä olivat hammasharja sekä rikkinäinen sukka.

Kotikatu

Pihatie kadulle päin, ulko-ovi näkyy oikealla

Miika ei ehtinyt kuitenkaan kauaa olla töissä kun hänen täytyi jo lähteä Mr. M:n kanssa hakemaan lauantaina valitsemiamme tavaroita Kellyvillestä. Minäkin jouduin pian lopettamaan siivoamisen sillä olin sopinut meneväni Sydneyn Suomi-koululle tutustumaan. Minulle oli edessä ensimmäinen pidempi ajomatka yksin. Varasin matkaan 1,5 tuntia, vaikka navigaattori yrittikin kertoa minulle, että matkaan menisi aikaa vain 20 minuuttia. Varaamani aika ei kuitenkaan ollut millään tapaa liioittelua. Totesimme nimittäin jo hetken täällä ajettuamme, ettemme ole Suomessa koskaan ruuhkaa nähneetkään. Kerran esimerkiksi ajelimme tunnin moottoritietä ja etenimme maksimissaan 6 km. Ruuhkahuippujen lisäksi täällä on paljon liikennettä ja useita liikennevaloja jotka hidastavat matkantekoa. Ajomatka Suomi-koululle sujui kuitenkin hyvin ja ilman sen suurempia ruuhkia aikaa kului tunti. Olin yllättynyt miten helposti löysin perille, hyvä minä!

Suomi-koululla vietettiin pääsiäistä ja ohjelmassa oli muun muassa pääsiäisaskartelua. Homma vaikutti mukavalle ja sovimme, että alan opettamaan ensi lukukaudesta lähtien 5-8-vuotiaiden lasten ryhmää. Suomi-koulu on aina maanantai-iltaisin muutaman tunnin ja tarkoitus olisi opettaa suomen kieltä ja kulttuuria. Työ vaikutti mielenkiintoiselle, enkä malttaisi millään odottaa seuraavan lukukauden alkua. Minun täytyy itse suunnitella jokainen opetuskerta ja ilman minkäänlaista opettajakoulutusta uskon sen olevan myös todella haasteellista. Pidän kuitenkin siitä, että saan vihdoin laittaa luovuuteni koetukselle.

Paluumatkalla sain Miikalta puhelun, ettei jääkaappia ollut vieläkään löytynyt. Täällä jääkaappi on henkilökohtainen kodinkone, ihan niin kuin Suomessa esimerkiksi pesukone, joten sellaista ei löytynyt myöskään asunnostamme. Takaisin kotiin päästyäni Miika oli kuitenkin löytänyt yhden vaihtoehdon ja lähdimmekin sitä heti hakemaan. Tässä vaiheessa täytyi todeta, että oli onni että päädyimme ostamaan farmariauton. Pienempään autoon jääkaappia olisi ollut turha edes yrittää sulloa, mutta nyt se mahtui kyytiimme ilman suurempia ponnisteluja. Saimme myös kannettua jääkaapin suhteellisen hyvin asuntoomme. Nyt voisimme hetken huokaista, sillä kaikki pakollinen oli hommattu. Kaiken muun arkea helpottavan irtaimiston voisimme hommata myöhemminkin. Olimme aivan puhki tapahtumarikkaan päivän jälkeen ja nukuimme ensimmäisen yön omassa kodissamme kuin tukit.

Lopuksi minun täytyy vielä palata Australialaisten ystävällisyyteen ja vieraanvarausuuteen. Täällä ihmiset pitävät toisistaan huolen ja ihmisillä on oikeasti halu auttaa. Se jos mikä on ihailtavaa. Ilman Miikan työkavereita alkumme täällä olisi luultavastikin ollut paljon hankalampi ja olemme saaneet materian lisäksi paljon hyviä neuvoja. Thanks to Miika's workmates and extra special thanks to Mr. M!

- Maiju