Death Valley & Yosemite

Amerikassa kaikki on suurta, myös polkupyörät..

Lennon jälkeinen aamu alkoi itselläni vähän huonoissa merkeissä; nukuin yön vallan hyvin, mutta aamulla herätessäni niskassa tuntui pieni naksahdus ja tunsin samantien kuinka pään kääntäminen kävi kivuliaaksi. Aiemmin saman vaivan kokeneena käännyin heti matkalääkäreiden eli Niklaksen ja Lassen puoleen ja sain heti tarvittavat kipulääkkeet. Päätä en tosin saanut käännettyä koko pitkän päivän aikana mihinkään suuntaan, mikä osaltaan vaikeutti liikkumista ja autossa istumista. Ei tosin tarvinnut ahtautua auton kolmannelle penkkiriville koska en yksinkertaisesti taipunut sinne.

Niskaongelmia lukuun ottamatta päivä alkoi yllättävän pirteästi vaikka herätys oli jo viiden pintaan. Pääsimmekin runsaan amerikkalaisen hostelliaamiasen, johon sisältyi pelkkää vaaleaa leipää (hillokin oli lopussa); jälkeen hyvissä ajoin matkaan. Päivän ajomatkan pituus ei ollut aivan täysin iskostunut etukäteen päihimme ja olimme kieltämättä vähän heikosti varustautuneet matkaan. Myöhemmin viisaampana voisi todeta että juotavaa ja syötävää olisi pitänyt varata auto täyteen. Matkaa auton mittariin kertyi pitkän päivän aikana noin 550 mailia (noin 900 km), eikä pysähtymispaikkoja matkan varrella liikaa ollut. No selvittiin kuitenkin Subwayn patongeilla, joita löydettiin Lonepinen kaupungista, sekä beef jerkyä mutustelemalla.

Ensimmäisenä reittimme johti Death Valleyyn ja nimensä mukaisesti paikka vaikutti melko kuolleelta ja kuivalta. Aaamupäivällä lämpömittari kohosi jo lähelle 40 astetta, mutta mukava hyvin ilmastoidussa autossa oli matkustaa. Death Walleyn jälkeen ajoimme Yosemiten kansallispuistoon tutkimaan luonnon ihmeitä. Aitoon amerikkalaiseen tapaan puistoon pääsee nelikaistaista asfalttitietä pitkin, tosin perillä voi käydä halutessaan metsissä samoilemassa. Itse tyydyimme tiukan aikataulun vuoksi sadan metrin kävelylenkkiin, jonka aikana tosin näimme jo peuroja sekä ketun. Siinä vasta luontomatkailua kerrakseen.

Tältä näyttää kuvissa..

ja tältä oikeasti.

Myös korkeusero päivän aikana vaihteli melkoisesti ja kävimmekin kolmekymmentä metriä merenpinnan alapuolella kiiveten aina lähes kolmeen ja puoleen kilometriin. Vuokrajeepin iso bensakonekin sai tehdä ylämäessä jo tosissaan töitä ja automaatti haki aina vain pienempää vaihdetta. Päivän lopulla olivat niin matkustajat kuin kuskitkin jo aivan puhki ja nälkäisiä. Itselläni ainakin oli nälän takia hermot jo melko kireällä, mutta näytti muilla olevan samoja oireita. Ensimmäinen vastaan tullut kaupunki oli Merced ja käytännössä valitsimme yöpaikaksi ensimmäisen näkemämme motellin ja kävimme syömässä motellin vieressä olevassa Dinerissä. Ruoka oli kyllä mahtavaa ja uni maittoi. Huomenna matka kohti rannikkoa!

Aito amerikkalainen motelli