Cuzco, Peru - Inkojen jalanjäljillä

Viime kirjoittelusta onkin jo aikaa, joten päivitetään hieman tilannetta. Maiju on vielä liian väsynyt kirjoittamaan, joten jouduin tällä kertaa itse tarttumaan toimeen (vaikka taitaa omat jalat olla vielä kipeämmät..). Oltiin Cuzcossa lopulta kuusi päivää, jotka menivät yllättävän nopeasti. Itse kaupunkina Cuzco on hieno ja kirkkoja, museoita yms. nähtävää riittää. Otettiin tosin rennosti ja viikon aikana käytiin lähinnä mäkissä syömässä (keräämässä ravintovarastoa) sekä hankittiin varusteita Inka Trailia varten. Perjantaina kävimme matkatoimistolla pienessä oppaan pitämässä esittelyssä, jossa saatiin hieman esimakua tulevasta.

Mutta siirrytään itse asiaan eli Inka Trailiin. Reissu alkoi sunnuntaiaamuna viiden aikaan, jolloin oppaamme Maria saapui hakemaan meitä hostellilta. Kävimme hakemassa myös muut retkelle osallistujat; venäläisen naisen, saksalaisen pariskunnan sekä ranskalaisen pariskunnan. Poimimme matkalla mukaan myös kantajia, joista tuntui olevan pulaa, mutta lopulta mukanamme oli riittävät seitsemän kantajaa. Itse ajomatka Inka Trailin lähtöpisteeseen, eli km 82-pisteeseen, kesti vain parisen tuntia, mutta viivytysten vuoksi saavuimme perille vasta kymmenen aikaan aamulla.

Itse Inka Traili alkoi huonoissa merkeissä, koska Maijulle vuokraamamme reppu osoittautui täydeksi sudeksi. Ensimmäisen sadan metrin aikana repusta hajosi vyöremmi, sekä muutkin hihnat tuntuivat olevan heppoista tekoa. Ensimmäisellä taukopaikalla vaihdettiinkin reppuja ja onnistuin korjaamaan vyöremmin auttavasti hakaneulalla. Yllätykseksi viritelmä kestikin koko loppumatkan ajan.

Ensimmäisenä päivänä kävelyä oli yhteensä 12 km. Oppaan mukaan päivä oli tasoltaan helppo, mutta korkea ilma-ala, sekä loppupäivän kova nousu veivät kyllä voimat. Ilma oli kuitenkin mahtava auringon paistaessa koko päivän ja maisemat henkeäsalpaavat. Mahtavia vuoria lumihuippuineen lähes joka puolella ja mahtuipa mukaan muutamia inkaraunioitakin. Illalla uni tuli helposti, mutta keskiyöllä huomattiin, että vuoristossa (3100m) on yöllä todella kylmä ja meidän makuupussimme ovat todella huonot alle kymmenen asteen lämpötiloihin (vaikka pussien kyljessä muuta sanotaankin). Täristiin kuitenkin yön yli vaatteita vähitellen lisäten.

Toinen päivä oli ennakkotietojen mukaan fyysisesti rankin. Näin jälkeenpäin voidaan todeta ennakkotietojen olleen oikeassa toisen päivän ollessa käytännössä pelkkää ylämäkeä. Ylämäki ei myöskään ollut mitään loivaa vaan suurin osa oli inkojen rakentamia portaita, joita voitaisiin verrata jyrkkyydeltään liukuportaisiin, jotka eivät ole toiminnassa. Nousua päivän aikana tuli yli tuhat metriä, jolloin ylitettiin myös retken korkein kohta 4200m. Korkeimmasta kohdasta leiripaikkaan olikin sitten pelkkää alamäkeä ja portaita, joka vei totisesti loputkin voimamme. Kävelyä päivän aikana kertyi, elämäni pisimmät kymmenen kilometriä. Tällä kertaa osattiin kuitenkin varautua yöhön paremmin; nukuttiin kaikki vaatteen päällä, mukaan lukien päällystakit.

Kolmas päivä alkoi taas jyrkällä nousulla ja loppumatka oli lähinnä loivaa alamäkeä. Matkaa kertyi kuitenkin yli 17 kilometriä ja tämä yhdistettynä edellisten päivien rankkuuteen vei totaalisesti voimat. Päivä oli myös aurinkoinen, kuten edellisetkin päivät, mutta maisemat alapuolellamme olivat sumun peitossa, joten nähtävää ei paljoa ollut. Kolmas yö osottautui lämpimämmäksi kuin edelliset ja leiripaikalla oli jopa suihkumahdollisuus (ihanaa). Nukkumaan menimme jo seitsemän aikaan koska seuraavana aamuna herästys olisi jo neljän aikaan.

Neljännen päivän aamuna kohtasimme myös ensimmäisen sadekuuron ja muutenkin oli todella sumuista. Aamupalan jälkeen lähdimme taskulamppujen valossa taivaltamaan kohti Sun Gatea, josta tavoitteena oli katsella auringon nousevan Machupicchun takaa. Sun Gatella kuitenkin huomasimme sumua olevan ilmassa sen verran rankasti, ettei Machupicchua juuri näkynyt. Tunnin odottelun jälkeen lähdimme lopulta hitaasti laskeutumaan kohti päämäärää. Matkalla sumuverho alkoi myös hälvetä ja lopulta saimme kuin saimmekin nähdä rauniokaupungin ylhäältä käsin ja otettua muutamia kuvia. Itse Machupicchulle saapuessa sää olikin taas aurinkoinen. Maisema oli jotain, jota on vaikea uskoa todeksi, ellei ole sitä itse todistamassa. Oppaamme kierrätti meidät raunioiden läpi ja kertoi historiaa Inkoista. Neljän päivä kävelyn jälkeen ryhmä tuntui olevan kuitenkin kiinnostuneempi istumaan aloillaan, kuin kiertelemään ympäri raunioita. 

Yhteenvetona Inka Trailista on helppo todeta, että tällä kertaa matka oli tärkeämpi kuin päämäärä. Vaikka Machupicchu onkin itsessään jo todella hieno paikka, mikään ei vedä vertoja maisemille joita Inka Trailin varrella näimme. Myös valitsemamme matkanjärjestäjä osoittautui erinomaiseksi valinnaksi; opas oli mukava ja kaikki toimi hyvin ja toiminta oli selkeästi organisoitua. Kaiken lisäksi ruoka oli mahtavaa, parempaa kuin ravintolassa Cuzcossa, sisältäen joka kerta alkukeiton, pääruuan sekä usein myös jälkiruoan. Aamupalalla oli myös joka kerta munakasta tai pannukakkua, puurontapaista, leipää yms. Ruokailua varten meillä oli myös oma teltta, jossa oli retkeilytuolit ja pöytä. Lisäksi ryhmämme oli aivan mahtava. Oli hassua miten olimme kaikki niin erilaisia, mutta loppujen lopuksi ajatusmaailmaltaan niin samanlaisia. Mahtava reissu!

Sinällään asia ei vaikuta mitenkään erikoiselta, mutta on huomioitava että kantajat kantavat kaiken tavaran; ruuat, ruokailuteltan, pöydän, tuolit, teltat joissa nukuimme, ruokailuastiat, sekä kaiken lisäksi suuren kaasukeittimen, joka ei todellakaan ollut mikään retkikeitin vaan 20kg kaasupullo. Jokaisella kantajalla olikin selässään 25-35 kg tavaraa. Itse olimme väsyneitä jo 5kg reppujemme kanssa, joten uskomatonta miten kantajat jaksavat. Lisäksi kaksi kantajistamme olivat vasta 18-vuotiaita ja todella hoikkasia, joten tuntui hurjalta että he joutuivat raahaamaan meidän puolesta hurjan painavia säkkejä. Pistetään loppuun vielä pieni mainos eli matkanjärjestäjän nimi; X-Tremeturbulence. Jos joku suunnittelee Inka Trailia, tämän yhtiön kanssa ei varmasti voi mennä vikaan.

Machupicchun upeiden maisemien jälkeen nousimme kaikki todella väsyneinä bussiin, joka vei meidän Aguas Calientesin kaupunkiin. Olimme todella nälkäisiä, sillä kello lähenteli jo kahta. Söimme vielä lounaan yhdessä, mutta pian sen jälkeen jouduimme sanomaan hyvästit oppaallemme. Hyvästien jälkeen lähdimme kaikki yhdessä laahustamaan Thermal Spata kohti, jossa saisimme rentoutua ennen paluuta takaisin Cuzcoon.  Jokaisella askeleella pohkeemme huusivat hoosiannaa. Itse "kylpylä" oli juuri sellainen kuin Perun kylpylän kuvittelee olevankin. Lisäksi jopa koirilla oli pääsy allasosastolle, tosin ei luultavastikaan itse altaisiin. Lopulta emme olisi malttaneet millään lähteä pois altaasta ja laittaa likaisia vaelluskenkiämme takaisin jalkaamme. Kuitenkin junasta ei passannut myöhästyä, joten meillä ei ollut vaihtoehtoja. Juna vei meidät takaisin km 82-pisteeseen, josta matka jatkui minibussilla Cuzcoon.

- Miika (ja Maiju)