Islanti - Osa 2

6. päivä, vappupäivä

Husavik

Tuija sai viestin Suomesta klo 04 (meidän aikaa; 3h suomen ajasta jäljessä), että perheeseemme oli syntynyt ihana pieni prinsessa.

Aamupala oli juuri niin hyvä kuin olimme osanneet odottaakin; tuoretta maitoa, itse tehtyä juustoa, leipää ja paljon muuta. Avainten luovuttamisen jälkeen kävimme vielä ennen lähtöä ihastelemassa navetan puolella toissapäivänä syntyneitä vasikoita. Tällä kertaa matka jatkui navetan hajuisina Husavikiin, jossa meidän oli tarkoitus bongailla valaita. Matkalla joutuime taas pariin otteeseen pysähtymään ja "potkimaan" renkaisiin kerääntynyttä jäätä.

Olimme hyvissä ajoin perillä Husavikissa ja ajattelimme lähteä kello 12 veneellä katselemaan valaita North Sailingin kanssa. Kuitenkin juuri lipunostohetkellä meille ilmoitettiin, ettei kyseinen laiva lähtisikään kovan merenkäynnin vuoksi. Ilma oli kohtalainen - hieman synkkä, pientä lumisadetta ja kovaa tuulta (kuten Islannissa on tapana). Saimme kuitenkin liput klo: 13.30 lähtevään laivaan, joka oli hieman isompi ja soveltuvampi "isoon" aallokkoon. Aikaa oli runsaasti, joten ehdimme kiertää rauhassa valasmuseossa jonka sisäänpääsy kuului valasretken hintaan. Museo oli todellakin tutustumisen arvoinen! Museokierroksen jälkeen kävimme syömässä satamassa olevassa ravintolassa. Täysillä vatsoilla oli hyvä lähteä 3 tuntia kestävälle veneretkelle (myöhemmin saatoin olla asiasta eri mieltä).

Olimme varustautuneet retkeen pukemalla kaikki lämpimät vaatteet päällemme. Siitä huolimatta epäilys niiden riittävyydestä heräsi kun näimme edellisen veneellisen saapuvan satamaan kylmyyden jähmettäminä. Vene ei ollut mitenkään järin suuri, mutta 15 ihmiselle + miehistölle ihan passelin kokoinen. Saimme laivassa päällemme paksut haalarit sekä lisähansikkaita ja käänsimme keulan kohti aallokkoa. Opas kertoi alkuun ohjeita ja vakuutteli, että jos merisairaus yllättää ei sitä tarvitse hävetä. Silloin ajatus vielä nauratti. Hetken päästä aallokko kuitenkin kasvoi kasvamistaan ja kohta vene jo keikkui todella voimakkaasti puolelta toiselle hörppien vettä kannelle. Vesi roiskui ja kylmä iski yllättävän nopeasti merisairaudesta puhumattakaan. Olimme Miikan kanssa jo ensimmäisen vartin jälkeen naamat vihreinä ja katse kiinnittyneenä tiukasti edessämme nousevissa vuorissa. Tuija ja Risto vakuuttelivat, että heidän olo oli mitä mainioin. Laiva keinui tosin jo niin kovasti, ettei paikalta uskaltanut juurikaan nousta ja kaidetta täytyi puristaa rystyset valkoisina.

Pian näimme rannan tuntumassa jo ensimmäiset lunnit sekä pari delffiiniä. Matkan edetessä päätimme siirtyä Miikan kanssa laivan perälle, joka oli huonovointisille kuulemma paras paikka. Ympärillämme istuvat ihmiset alkoivat melkein järjestäen oksentamaan yli laidan ja kohta minunkin oli liityttävä joukkoon. Pian kuitenkin odotus ja pahaolo palkittiin sillä näimme ensimmäisen valaan pärskäytyksen horisontissa. Pystyin onnekseni unohtamaan hetkeksi huonon oloni ja keskityin ihailemaan valaita. Opas kertoi, että edessämme pyöri kaksi sinivalasta, joka on siihen vuoden aikaan kuulemma harvinaista. Olimme muutenkin hyvin onnekkaita kun saimme nähdä maailman isoimman nisäkkään! Tosin näimme valaista lähinnä vain vilauksia ja siellä täällä pärskäytyksen. Minä näin jossain kohtaa melkein koko valaan, mutta pyrstö jäi minultakin näkemättä. Hetken valaiden perässä kiikuttuamme lähdimme kohti satamaa. Paluumatka oli pitkä ja kylmä. Aivan rannan tuntumassa meille tarjottiin kaakaota ja pullaa, mutta jostain kumman syystä minulle makea ei maistunut niin kuin tavallisesti. Satamaan päästyämme olin ikionnellinen tukevasta maasta. Kylmyyden kangistamina raahauduimme läheiseen ravintolaan juomaan kupilliset lämmintä juomaa. Pian tunto alkoi palata varpaisiin ja pystyimme jatkamaan matkaa.

Husavikista suuntasimme Akureyriin. Katselimme jatkuvasti silmät tarkkana majapaikkoja, mutta mitään varteenotettavaa ei tullut vastaan. Akureyristäkin jouduimme katselemaan tovin ennen kuin löysimme hostellin (tässäkin Miikan puhelimen navigaattorista oli oiva apu). Varasimme hostellista kaksi huonetta; Tuijalle ja Ristolle suihkullisen ja meille vaatimattomamman. Ennen huoneisiin majoittumista lähdimme kuitenkin nälän ajamina etsimään ruokaa. Hostelli suositteli meille lähistöllä olevaa ravintolaa, mutta se oli täynnä. Olisikohan vapulla ollut vaikutusta? Pienen etsimisen jälkeen löysimme kuitenkin viihtyisän näköisen italialaisen ravintolan. Ruokiin oli kuitenkin laitettu suolaa hieman runsaammalla kädellä, ainakin minun keittooni ja Tuija risottoon, joten se laski roimasti ravintolan arvosanaa. Minulle ruoka ei tahtonut muutenkaan maistua, sillä olo tuntui vieläkin hieman keinuvalle. Illalla pelasimme vielä hieman korttia, keitimme kahvia ja söimme hedelmiä.

7. päivä

Glaumbaer

Aamulla pakkasimme tavaramme ja jatkoimme matkaa. Kävimme aamupalalla hostellin suosittelemassa leipomossa, joka osoittautui oikein hyväksi valinnaksi. Ostimme vielä mukaammekin hyvännäköisen pullapitkon. Automatka jatkui kohti Varmahildiä, josta Miika oli pongannut kivan näköisen hevostilan - HestaSport. Löysimme oikean paikan nopeasti mutta keli näytti olevan todella huono ratsastukselle, lunta satoi ja tuuli oli kova. Sovimme paikan omistajan kanssa, että kulutamme aikaa klo: 14 asti ja katsomme keliä sitten uudelleen. Ajelimme siis lähellä olevaan kaupunkiin Saudarkrokuriin.

Matkalla kävimme kansanmuseossa (Glaumbaer) ihastelemassa perinteistä Islantilaista 1700-luvun asumusta. Paikka oli sisustettu näyttävillä vanhoilla huonekaluilla ja tavaroilla ja paikka itsessäänkin henki vanhanajan tuntua maaseinineen ja kattoineen. Kansanmuseokierroksen jälkeen jatkoimme matkaa Saudarkrokuria jossa kävimme tutustumassa kalannahkamyymälään (Gestastofa Sútarans), jonka yhteydessä toimi maailman yksi harvoista kalannahkatehtaista. Myymälästä olisi saanut kalannahkaa jokaisessa eri värissä, mutta me jätimme tuliaisten oston tällä kertaa myöhemmäksi. Kävimme vielä syömässä aasialaisvaikutteisessa Hard wok cafe- nimisessä ravintolassa. Söimme maittavan aterian buffetpöydästä ja suuntasimme toiveikkaina takaisin hevostilalle. Keli oli kuitenkin mennyt vain huonompaan suuntaan ja päätimme jättää ratsastuksen siltä päivältä väliin. Majoituimme hevostilan mökkiin, joka osoittautui todella tilavaksi ja viihtyisäksi. Mökit olivat kaikki ympyrämuodostelmassa ja keskellä oli kuuma-allas.

Kävimme ostamassa iltaruoka- ja aamupala-ainekset läheisestä pikkukaupasta ja vietimme mukavan loppupäivän kuntoillen (Maijun rankka kuntopiiri + venyttelyt), herkutellen, korttia pelaten ja kuumassa altaassa lilluen.

8. päivä

Heräsin aamulla ensimmäisenä kamalaan tuuleen ja ajattelin, ettemme tänäänkään pääse ratsastamaan. Kuitenkin päivän edetessä tuuli laantui hieman ja pääsimme aamulla kello kymmenen jälkeen kapuamaan hevosten selkään, niin kuin olimme sopineetkin. Tuuli tyyntyi tyyntymistään ja olimme todella tyytyväisiä, että olimme siirtäneet ratsastusta päivällä. Kaikilla tuntui olevan hieman perhosia mahassa; minulla lähinnä innostuksesta ja muilla kokemattomuudesta. Miika ja Risto olivat olleet aikaisemmin muutamia kertoja hevosen selässä, mutta Tuijalle kerta oli ensimmäinen. Olimme pukeneet taas kaikki vaatteet päällemme kylmän pelossa. Lisäksi saimme vielä lämpimät haalarit vaatteittemme päälle. Haalari oli hieman kankea ja etenkin Miikalla oli sen vuoksi ongelmia kiivetä hevosen selkään.

Oppaaksemme ratsastusretkelle lähti kaksi tyttöä, Saksalainen ja Hollantilainen. Tyttöjen mukaan suurin osa Islannin hevostilojen työntekijöistä on ulkomaalaisia; tulevat kesäksi töihin ja palaavat taas talvella jatkamaan opintojaan ym. kotimaahansa. Se olisi unelmakesätyöpaikka minullekin. Toinen tytöistä kertoi meille ratsastuksen perusteet, jonka Miika tulkkasi Tuijalle ja Ristolle: "helppoahan se on!" Sitten ei muuta kuin ratsaille.

Teimme noin tunnin mittaisen kävelylenkin, johon sisältyi yksi vauhdikkaampi tölttipätkä. Riston harmiksi hänen hevosensa ei osannut töltätä, mutta pääsi hänkin silti nauttimaan hieman vauhdin huumasta. Olimme jo melkein perillä kun toinen tytöistä ehdotti minulle, että menisimme kahdestaan pienen vauhdikkaamman ekstralenkin. Kivaa oli, enkä olisi millään halunnut tulla alas hevosen selästä.

Riisuimme lämpimät haalarit, palautimme ne toimistolle ja jatkoimme matkaa yhtä kokemusta rikkaampina. Tarkoituksemme oli ajaa Reykjavikiin asti, jos Miika vain suinkin jaksaisi. Pysähdyimme syömässä matkan varrella ravintolassa, joka tarjosi buffetlounaan. Matka jatkuessa Miika sai yllättäen puhelun hevostilalta; minun takkini oli jäänyt sinne. Miika ja Risto olivat aikaisemmin palauttaneet lämpimät haalarimme toimistolle ja niiden mukana jättäneet myös takkini sinne. Onneksi tilan omistajat olivat äärimmäisen mukavia ja ehdottivat, että lähettäisivät takin seuraavalla bussilla Reykjavikiin, josta voisimme sen käydä hakemassa. Olimme helpottuneita kun meidän ei tarvinnut kääntyä takaisin.

Hallgrímskirkja

Yllättävän hyvin Miika jaksoi ajaa määränpäähämme asti, mutta edessä oli vielä majapaikan metsästys. Miika selaili puhelimellaan joitakin paikkoja, joista ensimmäinen valitsemamme kohde ei tuottanut tulosta. Toinen valinta vaikuttikin jo paljon paremmalla ja löysimme navigaattorin avulla perille yllättävän helposti. Tosin alkuun kävimme kyselemässä erehdyksissä kadun toisella puolella olevasta hostellista. Hostelli oli kuitenkin täysi ja he ohjasivat meidät jo aikaisemmin valitsemaamme hostelliin (hostel Galtafell). Saimme neljän hengen asunnon, jossa oli oma keittiö ja kaksi makuuhuonetta. Rakennus oli itsessään hieno ja vanha (osin vaatisi peruskorjausta). Se oli aikoinaan rakennettu yhdelle Islannin kuuluisimmista taiteilijoista ja myöhemmin toiminut muun muassa Maltan konsulaattina. Omistajapariskunta asui myös itse talossa. He olivat todella mukavia ja etenkin miehellä riitti toinen toistaan mielenkiintoisempia tarinoita kerrottavaksi. Juttuja oli todella mukava kuunnella ja yleensä aamupala venähtikin mielenkiintoisia tarinoita kuunnellessa.

Majoittumisen jälkeen päätimme haukata hieman raitista ilmaa ja etsiä jonkin mukavan ruokapaikan. Päivä oli pilvinen ja vettä tihutti, mutta oikealla vaatetuksella se ei meitä haitannut. Ydinkeskustaan oli ainoastaan muutama korttelinväli ja kerkesimme pienen kävelylenkin aikana nähdä paljon. Reykjavikin keskustan talot ja kadut ovat idyllisiä ja hohkaavat vanhanajan tunnelmaa. Kaukaa katsottuna talot näyttävät puisilta, mutta lähempää tarkastellessa huomaa, että rakennusmateriaali onkin peltiä. Totta, eihän Islannissa juurikaan kasva puita. Kävimme myös ihailemassa ihan kaupungin ytimessä olevan kukkulan päällä olevaa kirkkoa – Hallgrímskirkja. Kaupunkikierroksen jälkeen kävimme syömässä hyvin ja palasimme hostellille.

Myöhemmin illalla kävimme Miikan kanssa hakemassa bussiasemalta takkini, joka oli onnekkasti matkanut perässämme Reykjavikiin.

9. päivä

Lauantai oli shoppailupäivä. Lähdimme aamulla aikaisin aluksi satamaan. Ilma oli viileä ja sateinen. Minulla oli kuitenkin sen verran vatsakipuja, että kävelemisestä ei meinannut tulla mitään. Kiersimme kuitenkin muutamissa Islannin suosituimman ostoskadun; Laugavegurin kaupoissa ja totesimme, että hintataso oli huima. Kävimme myös pienessä kahvilassa porkkanakakuilla (minä en kuitenkaan kakusta vatsakivussani pystynyt nauttimaan). Päätimme palata takaisin hostellille, jossa sain nukutuksi hetken. Päiväunien jälkeen vatsakipu oli tiessään ja päätimme lähteä hieman kauempana olevalle ostoskeskukselle. Kauppoja ja tavaraa riitti, mutta emme löytäneet mitään ostettavaa. Islantilainen muoti ei oikein meihin kolahtanut. Kävimme syömässä hampurilaiset ja lähdimme takaisin keskustaan. Kävimme vaihtamassa ulkoiluvaatteet ja kävimme vielä pienellä iltakävelyllä.

 10. päivä

Blue Lagoon

Olimme varanneet myös viimeiseksi yöksi hotellin Keflaviksita, jossa olimme ensimmäisen yömme. Lisäksi meidän täytyi palauttaa auto klo: 17 mennessä Keflavikin lentokentälle.

Lähdimme siis hyvissä ajoin ajelemaan. Päätimme kuitenkin ajella hieman kiertotietä ja poikkesimme mm. Blue Lagoonilla. Paikka oli täynnä turisteja ja hinnat olivat pilvissä. Meillä ei ollut missään vaiheessa tarkoituksena edes käydä siellä, mutta olihan se, kaikkine turisteineen, näkemisen arvoinen paikka. Olimme mielissämme kun olimme käyneet jo aikaisemmin vastaavassa paikassa Myvatnissa. Jatkoimme matkaa läheiselle majakalle ja matkalla eteemme osui pieni kylä, jossa kävimme syömässä pizzat. Täysillä mahoilla jatkoimme majakan metsästystä. Osuimme kuitenkin ensiksi Hveririn kaltaiselle geotermaaliselle alueelle, jossa saimme taas haistella rikinkatkuisia höyryjä. Majakka siinsi jonkin matkan päässä merenrannalla mutta kello oli jo sen verran paljon, ettemme viitsineet kävellä majakalle saakka. Jatkoimme matkaa ja ohitimme taas kohdan jossa mannerlaatat eroavat toisistaan.

Olimme ajoissa perillä ja kävimme viemässä tavarat hotellille ja palautimme Miikan kanssa auton lentokentälle. Ennen auton palauttamista meidän oli tarkoitus tankata auto täyteen, mutta se ei ollutkaan ihan niin yksinkertaista. Bensa-asemaa kun ei meinannut löytyä sitten millään. Saimme kuitenkin auton palautettua, eikä autoa pahoin kohdellut kelikään ollut jättänyt sen suurempia jälkiä. Otimme lentokentältä taksin ja palasimme hotellille. Nappasimme matkalla skyrrit välipalaksi ja suuntasimme hotellin kuntosalille. Teimme kunnon treenin, sillä Kiinassa lihaskuntotreenit jäävät todennäköisesti vähälle. Tuija ja Ristokin innostuivat kuntoilemaan hieman kanssamme. Salitreenin jälkeen olimmekin taas nälkäisiä ja päädyimme samaan ravintolaan, jossa kävimme ensimmäisenä päivänä. Päädyimme maistamaan valasta, joka meidän ihmeeksemme maistui enemmän riistalle kuin kalalle.

11. päivä

Seuraavana päivänä lento lähti aikaisin ja herätyskello herätti meidät klo: 5. Söimme itsemme taas ähkyyn aamupalalla ja valmistauduimme Miikan kanssa edessä olevaan reilun 11 tunnin lentorupeamaan. Ensin 3 tuntia Suomeen, josta matka jatkuisi taas kohti Kiinaa.

Lento Suomeen sujui leppoisasti. Hyvästelimme Tuijan ja Riston lentokentällä ja jätimme heidät nauttimaan Suomen alkavasta kesästä ja suuntasimme itse ajatuksemme kohti Kiinaa ja Pekingiä.

Tuija ja Risto Euraasian- ja me Pohjois-Amerikan mannerlaatalla

- Maiju