Pariisi, Ranska - loppukumarrukset

Viimeisiä hengenvetoja maailmalla..

Neljäs päivä Pariisissa alkoi hyvin myöhäisellä aamupuurolla. Pääsimme kuitenkin vielä valoisan aikaan liikkeelle, joten päätimme lähteä katsomaan Sacre-Coeur basilikaa, jossa pääsimme käymään myös sisällä. Sacre-Coeur sijaitsee Pariisin korkeimmalla kukkulalla, joten myös näkymät olivat käymisen arvoiset. Loppupäivä menikin kirpputoreja metsästäessa. Yritys hukkui kuitenkin Pariisin lukuisille kaduille, eivätkä monen päivän väsyttämät jalat olleet yhtään apuna etsinnöissä. Miika päätti päivän päätteeksi vielä rentoutua katsomalla jalkapalloa kylpyammeessa lilluen ja minä pääsin mansikan syöttäjän rooliin.

Viimeinen kokonainen päivä oli yhtä lämmin ja kesäinen kuin kaikki muutkin päivät ovat täällä ollessamme olleet. Mietimme mitä nähtävyyksiä vielä oli nähtävä ja päätimme ajella metrolla katsomaan Versailles´n palatsia. Sinne asti ajaleminen olikin hieman säätämistä, mutta Miikan taidoilla (tuurilla) olimme perillä ennen kuin huomasimmekaan. Kävimme ensiksi syömässä sivukujan kebab paikassa ennen linnalle kävelemistä.

"Huh huh": Miika totesi nähdessään melkein kilometrin mittaisien jonon lipputiskille. Meille ei jäänyt valinnan varaa, joten muutaman kuvan jälkeen palasimme metrolle. Jäimme pois Eiffel-tornilla ja ajatuksena oli mennä puistoon nauttimaan viimeisistä hetkistä Pariisissa ja itse reissulla. Kävimme ostamassa mansikkapehmikset ja istuuduimme nurmikolle ja ihailimme hetken hiljaa tuota niin kuiluisaksi tullutta nähtävyyttä.

Puistossa oli meidän lisäksi paljon ihmisiä, lähinnä paikallisia, jotka olivat tulleet piknikille patonkeineen ja viineineen. Rento kesämeininki oli käsin kosketeltavissa. Toivoimme vain että sama tunnelma voisi jatkua myös Suomessa.

Palasimme hotellille joskus kahdeksan maissa. Meillä on rytmi vieläkin ihan sekaisin ja suurimmaksi sekoittajaksi on osoittautunut aurinko. Etelä-Amarikassa aurinko laski jo kuuden aikaan ja pimeä seurasi heti perässä. Täällä aurinko laskee joskus kymmenen jälkeen, eikä pimeä tahdo tulla laisinkaan.

Vielä viimehetken pakkailut ennen nukkumaan menoa ja sitten ei muuta kuin odottamaan huomista kotiin pääsyä.

Aamulla heräsin aikaisin odottavaan tunteeseen; ihan niin kuin jouluna. Yritin herätellä myös Miikaa, mutta se osoittautui täysin turhaksi; aivan niin kuin kaikkina muinakin aamuina. Vihdoin Miikankin kömmittyä ylös sängystä teimme vielä viime hetken tarkastuksen ja lähdimme kamalan painavine kantamuksinemme kohti metroasemaa ja lentokenttää.

Olimme lentokentällä hyvissä ajoin, joten aikaa jäi viime hetken ostoksille. Koneeseen päästyämme emme tahtoneet uskoa todeksi, että olimme menossa kotiin. Kuitenkin noin kolmen tunnin lennon jälkeen kapteeni kuulutti että laskeutuisimme pian Helsinkiin. Totta se oli, olimme Suomessa!

Tuukka haki meidät lentokentältä ja majoitti meidät yhdeksi yöksi. Tunsimme itsemme kuninkaiksi syödessämme Tuukan valmistamaa makaronilaatikkoa ja ruisleipää. Näin hyvää ruokaa emme ole saaneet viiteen kuukauteen. Kiitos siitä Tuukka! :)

Aamulla heräsimme ja Miika alkoi valmistautua tulevaan työhaastatteluun. Pian lähdimmekin jo, taas kantamukset niskoissamme, metsästämään bussipysäkkiä ja oikeaa bussia. Veimme tavaramme juna-asemalle säilöön ja suuntasimme Miikan haastatteluun.


Seuraavaksi huomasimme juoksevamme Subwayn patongit kourassamme kohti juna-asemaa. Kotiin oli jo kova kiire ja olisi ollut harmi, jos olisimme myöhästyneet junasta. Pääsimme kuitenkin onnellisesti oikeaan junaan ja kolmen tunnin istumisen jälkeen olimmekin jo Jyväskylässä ja pian sen jälkeen kotona.

Maailmalla sitä oppi arvostamaan Suomea ja sen kaunista luontoa. Olemmemyös hyvin kiitollisia siitä mitä meillä on, sillä maailmalla huomaa todellisuudessa ettei kaikilla ole mitään. Täytyy myöntää, että on ihanaa olla kotona, mutta lähdemme varmasti taas uudestaan kun aika sen suo. Reissusta jäi käteemme paljon muistoja, joista riittää kerrottavaa vielä jälkipolvillekin.

Kiitos!

-Maiju

                            
                             Tästä se kaikki alkoi...

                       
                           ..ja tähän se kaikki loppui.

Pariisi, Ranska - rakkoja ja romantiikkaa

Huh huh! Elämäni pisimmät tunnit on nyt vietetty koneessa ja jalkamme on vihdoin tukevasti euroopan maalla. Lentoamme varjosti Miikan äkillinen huonovointisuus, joka jatkui koko lennon ajan ja vielä muutaman päivän sen jälkeenkin. Liekkö pientä oksennustautia tai sitten se oli vain matkajännitystä. Muuten lentomme sujui kuitenkin odotettua paremmin; tuhkapilviä ei näkynyt ja matkatavarammekin kerkesivät oikeaan koneeseen tiukassa vaihdossa Madridin kentällä.
 
Onneksi Lontoo on meille jo sen verren tuttu kaupunki, että meidän ei tarvinnut käyttää aivokapasiteettia sen kummemmin siirtyessämme hostellille. Rinkkojen kantaminen osoittautui kuitenkin melkoiseksi haasteeksi jättimäisen koon ja reilun viiden kilon lisäpainon vuoksi. Perille päästyämme olimme sen verran väsyneitä aikaerosta johtuen, että ruokailun jälkeen (ihanaa eurooppalaista ruokaa) vetäydyimmekin oitis sänkyihimme ja nukuimme sikeästi aamuun asti.

Heräsimme hyvissä ajoin sillä junamme Ranskaan lähti yhdeksän aikaan ja koska kyseessä oli kansainvälinen juna-asema oli toiminta samanlaista kuin lentokentillä. Junamatka kesti pari tuntia, josta odotimme toisen tunnin olevan ainakin merenalaista tunnelia. Tunneleiden läpi ajaminen näytti kuitenkin kestävän aina vain hetken ja lopulta yhden tunnelin jälkeen aloin katselemaan tienviittoja ja huomasin niiden olevan ranskaksi, joten kai me olimme jo tulleet Ranskaan. Miika vahvisti olettamukseni oikeaksi sillä liikenne näytti kulkevan oikeaa puolta. Muutoin maisemat eivät mielestäni eronneet englantilaisista juuri lainkaan.

Kuski kuulutti että olimme saapuneet Pariisiin..

Juna-asemalta suuntasimmekin suoraan metroon ja sielä lippu- /infotiskille, josta kyselimme minkälaiset liput kannattaisi ostaa. Myyjä kuitenkin vain huusi meille päin naamaa ja sellaisia lippuja ei kuulemma ollut olemassakaan joita tarvitsimme. Päätimme siis ostaa liput yhteen suuntaan ja kysyä huomenna asiaa toisesta päästä, jos siellä sattuisi olemaan joku asiakaspalvelutaitoinen. Oikealla asemalla päästyämme alkoi hotellin metsästys. Huomasimme ilmapiirin täällä olevan täysin jotain muuta. Aina kun kaivoit kartan esiin joku tuli kysymään voisiko auttaa. Hämmästyksekseni jopa eräs n. 10 vuotias poika pysähtyi pyörällä viereemme ja kysyi voisiko olla avuksi. Meillä ei siten ollut mahdollisuuttakaan eksyä.

Hotellihuoneemme on suorastaan järkytys Etelä-Amerikan jälkeen. Vessa on siisti, eikä mikään repsota. Meillä on myös oma pieni "keittiö", jossa voimme valmistaa ruokaa, joten hotellihuoneen sijasta tämä on oikeastaan pieni asunto. Lisäksi siivooja käy joka päviä petaamassa sänkymme ja tuomassa uudet puhtaat pyyhkeet. 

Ensimmäinen päivä Pariisissa menikin ihmetellessä. Kävimme ainoastaan viereisessä kaupassa ostamassa ruokaa. Valinnanvaraa kaupassa oli hieman tottuttua enemmän ja aikaa kului suurimmaksi osaksi vain ihailuun. Lisäksi Miikalla oli vieläkin huono-olo, joten oli vaikea keksiä mitä ruokaa ostaisimme. Lopulta päädyimme perinteiseen (meille ei enää niin perinteiseen) pyttipannuun ja patonkiin tottakai.

Toinen päivä alkoi hyvissä merkeissä Miikan ilmottaessa, että oksettava olo oli poissa. Päätimme siis lähteä ydinkeskustaan kiertelemään nähtävyyksiä. Pamahdimme metrolla suoraan Eifeltornin eteen. Olihan se iso ja lähemmäs mentessä se kasvoi aina vain lisää. Torniin oli kuitenkin aivan mahdottoman pitkä jono, joten ajattelimme jättää sen väliin ainakin tältä päivältä. Kiersimme myös paljon muita nähtävyyksiä kuten Les Invalides, riemukaari ja Place de la Concorde, joiden jälkeen shoppailimme tietysti Champs-Elysees´n liikkeissä. 

Seuraavana päivänä kävimme ihailemassa taidetta Louvressa, jossa näimme mm. Leonardo da Vincin Mona Lisan (joka todellisuudessa osoittautui todella pieneksi), Eugene Delacroix´n vapaus johtaa kansaa ja kaikkea muuta mukavaa. Todellisuudessa rakennus oli niin suuri ja taidetta niin paljon, että jaksoimme keskittyä ainoastaan kaikista kuuluisimpiin teoksiin ja saimme silti kulutettua viitisen tuntia rakennuksessa kiertelyyn. Kuitenkin Louvre näyttävänä rakennuksena on itsessäänkin jo nähtvyys.

Mahat täynnä taidetta jatkoimme matkaa Notre Damen katedraaliin. Sisälle katedraaliin emme kuitenkaan jaksaneet jonottaa, joten energiaa jäi vielä shoppailulle. Illalla sitten palasimme hotellille isoine paperikasseinemme ja aloimme suunnitella, mitä tekisimme huomenna.

- Maiju

Quito, Ecuador - viimeiset askeleet Etelä-Amerikassa

Tosiaan ne Miikan pongailemat boobiesit eivät ole tissejä, jos joku ymmärsi "hauskan" vitsini. :) Boobies tarkoittaa tässä tapauksessa Galapagoksella eläviä lintuja; Blue-footed Boobies, joilla nimensä mukaisesti on siniset jalat, Red-footed Boobies, jolla puolestaan on punaiset jalat ja Nazca Boobies, jotka näyttävät suhteellisen normaaleilta. 

Lähdimme kuuden päivän jälkeen San Cristobalilta aikaisin aamulla kohti, jo tutuksi tullutta, Santa Cruzin saarta. Siellä meidän oli tarkoitus viettää päivä, jonka jälkeen jouduimme sanomaan hyvästit Galapagokselle. Päivä menikin todella nopeasti vaikka keli olikin hieman sateinen. Ostelimme viime hetken tuliaisia, söimme hyvin ja katselimme paikallisten keskuudessa hyvin suosittua pallopeliä, joka meidän silmiimme näytti lähinnä aloittavan harrastelija porukan lentopallopeliltä. 

Illalla saimme ravintolassa oikein erityistä huomiota kun tilaamani salaattiannoksen jälkeen tarjoilija oli ilmeisesti sitä mieltä, ettei vatsani tullut vielä täyteen. Maistelin Miikan lautaselta kanaa ja hyvää hunajakastiketta ja ilmeisesti se oli viesti tarjoilijalle, että nyt tarvitaan lisää ruokaa. Tarjoilija kiikuttikin pian minulle lautasellisen valkosipulipatonkeja. Kohteliaana tyttönä söin kaiken ja sekös tarjoilijaa miellytti. 

Aamulla sitten hyppäsimme taksin kyytiin, joka vei meidät bussi"terminaaliin". Körryyttelimme sitten loppumatkan bussilla ja saavuimme lentokentälle hyvissä ajoin. Söimme aamupalaksi kanaleivät, joiden jälkeen lähdimme kyselemään arvokkaiden simpukka-aarteittemme perään. Pienen etsinnän jälkeen ne löytyivätkin lentokentän toimistosta; sieltä minne Miika oli ne jättänytkin.

Hetkeä myöhemmin laskeuduimmekin jo Quitoon. Galapagossaaret olivat enää vain lämmin muisto. Kotiin pääsy oli kuitenkin jo niin vahvasti mielessä, ettemme kauaa enää haikailleet saarten lämpöä.

Quitossa meillä oli aikaa varautua pitkälle lennollemme kokonaista neljä päivää. Aika menikin nopeasti kaupungilla kierrellessä ja valtavissa ostoskeskuksissa samoillessa. Myös maisemat ovat upeat Quiton sijaitessa vuoriston keskellä, joten mikäpä täällä ollessa. Korkeasta ilmanalasta huolimatta lämpötila nousee päivisin lähelle 30 astetta, mutta illalla ja etenkin yöllä on todella viileää. 

Tänään illalla on kuitenkin aika jatkaa matkaa kohti Eurooppaa ja Madridia. Järkyttävän pitkän lennon jälkeen (n. 13 tuntia) pitäisi jatkaa Madridista Lontooseen, mikäli Islanti tuhkineen niin sallii. Eli seuraavan kerran palataan asiaan Madridista, Lontoosta, Pariisista tai jostain muusta Euroopan kaupungista, mikäli tuhka ei ehdi yön aikana Espanjaan asti!

- Maiju (Miika)

San Cristobal, Ecuador (Galapagos) - rantaleijonat

Miika paranteli itseään Puerto Ayorassa vielä päivän. Seuraavana päivänä päätimme sitten vihdoin siirtyä toiselle saarelle. Päädyimme San Cristobalin saareen lähinnä lukuisten rantojen vuoksi. Halusimme viettää muutaman päivän täydellistä rantaelämää; syödä hyvin, nauttia auringosta ja uimisesta ja unohtaa ”pakko nähdä” stressin kokonaan.

Täysi turistilastillinen lähti veneellä kanssamme kohti uusia tuulia. Osasimme odottaa pomppuisaa matkaa, mutta emme arvanneet sen olevan ihan niin pomppuinen kuin se loppujen lopuksi oli. Ihmettelimme vain miten ihmeessä nämä veneet kestävät tällaista menoa. Avomerelläkin painoimme vain kaasupohjassa jättimäisiä aaltoja päin. Lopputulos oli mustelmainen pylly, kipeät niskat ja etova olo. Ainoastaan delfiiniparven kohdalla kuski hellitti hieman kaasua, jotta saimme ihailla delfiinien taidonnäytteitä.

Vihdoin ikuisuudelta tuntuneen matkan jälkeen olimme perillä Baquerizo Moreno Port nimisessä ”kaupungissa”. Majapaikkakin löytyi helposti. Tosin tällä kertaa jouduimme selviämään ilman lämmintä vettä, keittiötä, nettiä ja kaapeli tv:tä. Mutta kunnon rantaelämään kuuluukin syödä ravintolassa ja lueskella hyviä kirjoja.

Kotiutumisen jälkeen lähdimme tutustumaan ympäristöön. Huomasimme kaupungin rantojen olevan täynnä röyhtäileviä merileijonia. Merileijonien ääntely kuulostaa lähinnä samalle kuin suomalaisessa pubissa voisi kuvitella kuulostavan. Röööööyyyh! Kävimme tarkastamassa myös uimarannan, jossa meidän olisi tarkoitus viettää suurin osa ajastamme. Katselimme rannalla merileijonien puuhasteluja auringon laskiessa ja värjätessä taivaan kirkkaan oranssiksi. Pimeyden laskeutuessa kävelimme takaisin kaupunkiin ja tutustuimme paikalliseen ravintolatarjontaan.

Seuraavana päivänä lähdimme ravintola-aamiaisen jälkeen rannalle. Totesimme, että auringon ottamisessa oli vielä paljon harjoiteltavaa, sillä ensimmäisellä kerralla emme jaksaneet makoilla reilua tuntia pidempään. Kokeilimme hieman myös snorklausta.Vesi oli kuitenkin sumeaa ja kauas emme jaksaneet lähteä, joten tyydyimme alkuun vain kelluskelemaan virkistävässä vedessä.

Uimaranta on hyvin suosittu myös merileijonien keskuudessa ja koska nämä eläimet ovat hyvin leikkisiä tulevat he aina silloin tällöin leikkimään myös uimareiden kanssa. Tosin useat turistit pelkäävät näitä otuksia ja olemme todistaneet useita juoksukilpailuja rannalle. Vaikka kyllä mekin pidämme mielellämme reilun välimatkan, ainakin isompiin järkäleisiin. Täysikasvuinen merileijona kun voi painaa jopa 250 kg ja uskoisin sellaisen suuttuessa tämän tytön olevan kevyttä tavaraa. Tosin pienet vielä vauvakarvaiset merileijonat ovat maailman suloisinta katsottavaa suurine ruskeine silmineen.

Olimme San Cristobalin saarella kaiken kaikkiaan viisi kokonaista päivää. Päivät eivät eronneet toisistaan sen kummemmin sään kuin tekemisenkään puolesta.

Heräsin jokaisena aamuna yhdeksän aikoihin ja kymmenen jälkeen sain revittyä myös Miikan ylös sängystä. Yhdeltätoista olimmekin jo tutussa ravintolassa syömässä aamupalaa (hedelmäsalaattia, muroja ja paahtoleipää), jonka jälkeen suuntasimme rannalle. Rannalla viihdyimme muutamaa päivää lukuun ottamatta noin kolmeen asti, jonka jälkeen olikin vuorossa ravintolalounas. Lounaalla söimme joko paikalliseen tapaan valmistettuja hampurilaisia, hot-dogeja tai grillattua kanaa ja salaattia, mitä nyt milloinkin mielemme teki. Meillä ei ruokahalu ole oikein vieläkään palannut, joten päivän vaikein operaatio on aina keksiä mistä ravintolasta saisimme ruokaa jonka saisi mahaan saakka. Lounaan jälkeen vetäydyimmekin hostellille lepäilemään ja lueskelemaan kirjoja, ellemme sitten innostuneet käydä internetkahvilassa lukemassa tuoreimpia tapahtumia. Ennen iltapalaa kiertelimmekin yleensä kojuja tai kävelimme rannalla ja bongailimme
eläimiä. Iltaisin rannat ovat täynnä merileijonia, joten se oli ihanteellinen
paikka seurailla urosten reviirikilpailuja ja poikasten kekseliäitä leikkejä. Iltapala koostui yleensä kanasta ja salaatista, riippuen siitä mitä olimme lounaalla syöneet. Ennen nukkumaanmenoa katselimme yleensä elokuvan tai pari. 

Nämä viisi päivää ovat siis olleet rantaelämää parhaimmillaan. Saimme myös päivittäisen liikunta-annoksen kävellessämme noin kilometrin päässä olevalle rannalle ja takaisin. Toinen ranta oli aivan hostellin edustalla, mutta koska ranta oli merileijonien yöllinen lepopaikka, ei sillä rannalla makoilu olisi ollut kovinkaan suuri nautinto pistävän hajuisen ulosteen takia. Vakiorantamme oli hieman hajuttomampi vaikka merileijonia oli sielläkin useita. Lisäksi rannalla oli pieni ”baari”, josta oli mukava ostaa jäätelö aina silloin tällöin.

Rannalla makoilun lisäksi vietimme aika paljon aikaa myös vedessä. Minä hieman enemmän ja Miika hieman vähemmän. Vaikka uidessa en tuntenut oloani ollenkaan yksinäiseksi, sillä aina vähintään yksi merileijona tuli uimaan kanssani. Voi olla, että Miika keskittyi uimisen sijasta ennemmin boobiessien bongailuun, joita aina silloin tällöin sattui vilahtamaan rannan tuntumassa?

-Maiju

Puerto Ayora (Galapagos), Ecuador - vaikeuksien kautta voittoon

Jouduimme tosiaan perumaan varaamamme snorklailuretken Miikan kuumeen vuoksi, mutta kiitos ymmärtäväisten matkanjärjestäjien saimme siirtää retkeä hieman myöhemmäksi. Miika oli ilmeisesti saanut riesakseen saman taudin, jonka selätykseen minulta meni kokonaiset 10 päivää. Miika sai, ainakin alustavasti, taudin selätettyä jo kolmen kuumepäivän jälkeen. Noina kolmena päivänä emme tehneet käytännössä juuri mitään, kaupassa ravaamista lukuun ottamatta. Onneksi asunnossamme on kaapeli-tv - hyvällä tuurilla joltain kanavalta tulee englanninkielisiä elokuvia. Lisäksi olemme ostaneet kasan elokuvia, joten aika täällä oleillessa on mennyt yllättävän nopeasti.

Kolmen lepäily päivän jälkeen päätimme jatkaa samaa rataa vielä muutaman päivän, sillä snorklailuretkemme lähestyi ja halusimme todella päästä sinne. Iskän kehotuksesta kävimme löhöilyn ohella nauttimassa vappuauringosta ja ostamassa muutaman munkin vapputunnelman nostamiseksi. 

Hyvältä näytti. Molemmat saimme nauttia lomailusta täysin terveinä ensimmäistä kertaa kuukauteen.

Tänään kellomme soitti seitsemän aikaan ja olimme innoissamme lähdössä retkelle. Miika oli yöllä nähnyt painajaisia kuumeesta ja ennen lähtöä päätimme vielä varmistaa sen olevan vain unta. Painajainen kävi kuitenkin toteen - Miikalla oli kuin olikin noussut kuume. Kuumetta oli kuitenkin vain muutama aste, joten päätimme lähteä kauan odotetulle reissulle särkylääkkeen voimalla.

Nousimme veneeseen harmaan aamun saattelemana, kahdenkymmenen muun turistin kanssa. Pääsimme istumaan kuskin kanssa veneen "katolle". Aloin kuitenkin pelätä heti kuskin painaessa kaasun pohjaan. Korkeat aallot ja nopea vauhti saivat veneen hyppimään korkealle ja huomasin, ettei minulla ollut mitään mistä pitää kiinni. Muutaman minuutin röykkyytyksen jälkeen pelko vaihtui kuitenkin huonovointisuuteen ja Miikan ilmeestä päätellen en ollut ainoa. Puolentoista tunnin jälkeen olimme vihdoin perillä Florianan saarella, jonne meidän oli tarkoitus rantautua. Jätimme snorkkelimme veneeseen ja lähdimme ensitöiksemme tutustumaan maalla asuviin eläimiin. Ensimmäisenä meitä vastassa oli useita merileijonia, jotka löhöilivät tyytyväisen näköisenä lämpimällä betonialustalla. Leijonien lisäksi lähes jokaisella kivellä istuskeli toinen toistaan isompia iguaneja pitkine häntineen.

Matkamme jatkui autolla saaren sisäosiin. Kävimme kävelemässä pienen lenkin "metsikössä", jossa saimme jo toistamiseen ihailla jättiläiskilpikonnia lähietäisyydeltä. Eläinten lisäksi näimme myös muun muassa pääsiäissaarelta eksyneen patsaan, merirosvojen kaivamia luolia ja itse Kapteeni Koukun vessan; uskokaa tai älkää. ;)

Kävelytuokiomme aikana sataa tihutti taukoamatta. Kuitenkin lounaan aikana sää näytti selkenevän. Pahalla vihreällä mausteella maustetun kala-aterian jälkeen pääsimme vihdoin snorklaamaan. Palasimme siis veneelle, mutta ennen mereen polskahtamista kävimme ihastelemassa rannalla patsastelevia pingviinejä ja jättikokoisia merilintuja. 

Vihdoin saimme laittaa räpylät jalkaamme ja snorkkelit päähämme ja hypätä veteen. Vesi tuntui alkuun todella viileälle mutta muutamien polskutusten jälkeen keho alkoi tottua veteen. Ensimmäisessä paikassa meillä oli tarkoitus etsiä hai ja sellainen, n. kahden metrin mittainen komistus, löytyikin. Onneksemme emme sen isompiin järkäleihin törmänneet. Huomasimme myös aallokon keinuttavan vedessä yhtä paljon kuin veneessäkin ja uidessa sain pari kertaa pidätellä oksennusta oikein tosissaan. Toisessa paikassa uiskentelimme suurien kalaparvien kanssa, bongailimme meritähtiä ja näimme muun muassa erilaisia rauskuja. Lisäksi päivän kohokohtana saimme katsella lukuisten merileijonien vedenalaisia leikkejä. Kuitenkin aaltojen työntäessä meitä yhä lähemmäs rantaa alkoivat merileijona vanhempien suojeluvaistot herätä, joten jouduimme vetäytymään kauemmas merelle. Kokemus oli kuitenkin jotain sanoin kuvailemattoman upeaa!

Takaisin veneeseen noustuamme vaihdoimme kuivaa päälle ja ennen paluuta Puerto Ayoraan kävimme vielä kiertämässä pienemmän saaren, jossa näimme lukuisia lintuja. Näimme myös yllätykseksemme useita merikilpikonnia uiskentelevan veneen vieressä. Meitä harmitti kovasti kun emme saaneet ihastella noita kauniita otuksia veden alla.

Pitkän ja pomppuisen paluumatkan jälkeen kuuma suihku ja tonnikalaleivät maistuivat. Kokemusrikkaan päivän päätteeksi edes Miikan pieni kuume ei lannistanut mieltämme. Nyt palauttelemme muutaman päivän ja toivottavasti pääsemme siirtymään toiselle saarelle viettämään viimeisiä reissupäiviämme.

-Maiju